Isä, mies, paranna kuvasi, please!

Vuosikymmenet on eletty naiskuvista, niiden tarkastelusta ja analyysistä. Vuorossa on siis huomion kiinnittäminen mieskuvaan yleensä tai henkilökohtaisemmin jokaisen omaan mieskuvaan. Haaveilen kirjoittamisesta hieman laajemmin. Vanha näppäimillä toimiva kirjoituskone on nurkassa, tietokoneen motikka on rikki enkä omista läppäriä. Kirjoitan puhelimella. Kyllä sekin luonnistuu, mutta siinä on omat hankaluudet.

Vierailin äskettäin ystävättäreni luona. Kävimme kylpylässä (ohlalaa) ja puhuimme pienen puuhailun lomassa elämistämme. Totesimme molemmat, että mieskuvissamme on parantamisen varaa niin kuin tietysti itsessämmekin. Miten parantaa asioita? Toiset yrittävät parantaa koko maailmaa ja se on heille potilaana. Niin mielellään parantaisi, jos osaisi. Siivoaisi saastuneet meret ja rannat muovista, vähentäisi jätekuormia, auttaisi nälkäänäkeviä.
Maailmanlaajuisten kysymysten edessä omat ongelmat ovat pieniä, mutta mieskuva ongelma ei ole. Se on lähes joka päivä läsnä ajatuksissa.
Ensin jotain isästä ja isistä yleensä liittyen jumala-kuvaan, omaan isään, kirkon isiin eli pappeihin, ajatusten ja oppien isiin. Isällä on lapsen mielessä mahtava asema ja isällä on valtaa. Isä myös usein haluaa, että lapsi kasvaisi vahvaksi kuten hän itse. Hän söisi hyvin, liikkuisi, saisi hyvä kunnon ja vahvistuisi kaikessa, mitä tekee. Oppisi taitoja ja suoriutuisi elämästä. Jotkut isät tosin omassa elämässä harvat ovat kannustaneet henkisiin tai taiteellisiin harrastuksiin lukemaan kirjoja, maalaamaan tauluja, soittamaan instrumentteja, mutta on niitäkin. On tosin aika sattumanvaraista, mistä saa inspiraation henkisiin ja taiteellisiin harrastuksiin.
Isillä on siis auktoriteetin ominaisuuksia ja valtaa. Hänen eteensä mennään kertomaan saavutuksista, koulusuorituksista ja urheilusuorituksista. Harvoin muiden auttamisesta. Itse sain koenumeroista aina jonkun markan omalta isältäni. Isillä on myös rooli siinä, että noudatetaan lakeja ja toimitaan sääntöjen mukaan. Inkvisitio tunnettiin aikoinaan isien toiminnasta ja poliisilaitos on syntynyt isien toimesta. Isät pitävät yllä valtiota, sotilastoimintaa, poliittista järjestelmää, virkoja eli tässähän on jo runsaasti aineksia mieskuvaan: järjestystä, kuria,sotilaallisuutta, voimaa, älyä, suorittamista...
Totesimme ystävättäreni kanssa, kun tapasimme, että molempien meidän mieskuva on huono. Miehet eivät tunnu ymmärtävän sitä, missä määrin he käyttävät valtaa ja mitä se saa aikaan heidän lähiympäristössään. Valta voi olla käskyttämistä, komentelua, tympeää kohtelua, pedagogisten taitojen puutetta, hartiavoimaa, työnjakoon liittyvää valikoimista, taloudellisia pakotteita ja sanktioita. Valtaa voi esiintyä kovan äänen käyttönä ja huutamisena, suorana puheena, jossa ei ole mukana empaattisia äänenpainoja ja ajatusta siitä, mitä oma puhe ja äänenkäyttö aiheuttaa muissa. Varsinkin, kun siihen ei kouluteta kuin ehkä armeijassa eikä mietitä, mitkä tilanteet ovat arkielämässä vastaavia kuin armeijan käytännöissä. Se voi olla kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan tai vaivannäön puutetta sen suhteen, puhuako ystävällisesti tai kyvyttömyyttä käskeä hiljaisella äänellä tai pyytäen. Mieskuvaa vaivaa miellyttämisen halun puute, vaikka kaikkia ei voisikaan miellyttää tai kyvyttömyys miellyttää muita tai tehdä kuten muut toivovat ja haluavat. Eräs laji itsekkyyttä?
Mieskuvaa vaivaa myös tietynlaisen talousajattelun kehittäminen kuten pääomien kerääminen varastoon. Voi isä, eli valtio, näkisipä minun viime vuosien verotodistuksen. Tuloiksi tulee niin pieni summa, ettei sitä viitsi edes kirjoittaa näkyviin, eikä kukaan isä ole auttanut. Isät eivät pysty edes toisiaankaan auttamaan usein, eikähän talousasioissa juuri auteta.
Mieskuvaa vaivaa keskustelun puute ja kuuntelemisen vaikeus. Huonosta miesmielikuvasta ei tosin kannata puhua kuin maksullisesti terapiassa mielellään miehen kanssa, päädyimme siihen, koska mies yleensä enimmäkseen puolustautuu, kun kysymys on häneen liittyvistä kysymyksistä. Mieskuvassa itsekkyyteen kuuluvat autot, isot asunnot, liikennevälineet, kauppa, nautintoaineet...omistajuus...omaisuuden hallintavalta...huokaus, tauko...Isä, mies, paranna kuvasi, please!

Yliopistomuistoja

Sain käsiini yhdestä entisestä yliopisto-opettajastani kertovan kirjan. Hän ei olisi sitä eläessään itse kirjoittanut siis omaelämäkertaa eikä ehkä myöskään kovin pitänyt ajatuksesta, että joku muu sen olisi kirjoittanut kuolemansakaan jälkeen, vaikka olikin koko elämänsä julkisuuden henkilö jossain merkityksessä yliopisto-opettajana, kirkollisena vaikuttajana ja useiden teosten ja lehtikirjoitusten kirjoittajana ja toimittajana. Opiskelin ja työskentelin itse 17 vuotta samassa tiedekunnassa kuin mainittu kirjan päähenkilö prof. Seppo A. Teinonen.
Mystinen Maestro -kirjan mukaan professorilla oli kaksi päävaihetta hänen teologisessa työssään. Toinen oli uskontojen tutkimus, lähetystyö ja ekumenia eli kirkkojen välinen yhteistyö ja toinen oli kristillisen mystiikan tutkimus ja kristityn elämän vaellus. Näiden rinnalla kulkivat oman elämän tapahtumat, perhe ja avioliitto, asuinolosuhteet, harrastukset ja elämisen eetos elintapakysymyksineen ja pohdintoineen.
Prof. Teinosen luennoilla kävi hänen elinaikanaan useita satoja ellei jopa tuhansia opiskelijoita. Kirja kertoo siitä, miten mieleenpainuvia, omalaatuisia ja erinomaisia nämä luennot olivat. Muu seminaarityöskentely ja opiskelijoiden ohjaaminen jäivät luennoimisen varjoon.
Kirjaa lukiessani totesin, että kirjan kirjoittaja palaa useita kertoja korostetusti moniin yhteiskunnallisiin jopa poliittisiin virtauksiin ja kirkollis-kansainvälisiin suuntauksiin, joita esiintyi 70-80 -luvuilla ja jo 50-60-luvulta asti. Kirja ei etene tässä mielessä täysin kronologisesti, mutta se ei estä sen seuraamista kuitenkaan kutakuinkin helposti. Prof. Teinonen korosti uskonnäkemyksessään ja kirkko-opissa traditioon perustuvaa ajattelua. Kirkon jatkuvuuden historiallinen perintö oli tärkeä ja siksi hän muutti eläkepäivinään kirkkonsa luterilaisesta katoliseksi muuttaessaan Espanjaan.
Kirja Mystinen Maestro kannattaa lukea, jos haluaa tietää siitä, mitä oli opiskella teologiaa 60-80- luvuilla Helsingin yliopistossa. Eikä prof. Teinosen vaikutus loppunut vielä siihenkään, vaan on jatkunut tähän päivään asti hänen työtovereittensa työskentelyssä ja ajattelussa. Raine Haikaraisen kokoamaa kirjaa lukiessani, mieleeni nousi joitakin itseä askarruttavia kohtia siitä.
Ensiksi, teologinen tiedekunta henkilökuntineen oli prof Teinosen aikana miehinen. Vain joissakin organisatorisissa tehtävissä oli naisia pääsääntöisesti. Teologisessa tiedekunnassa eli aika vahvasti kirkollinen perinne ja opiskelu tarkoitti pappien ja lehtoreitten koulutusta, mitä se on vieläkin. Kuitenkin yliopisto-opiskelulla on muitakin päämääriä, joita on viime vuosikymmeninä korostettu enemmän myös teologisessa tiedekunnassa mm. painottamalla sitä, että teologinen tiedekunta kouluttaa uskonnon ja uskontojen asiantuntijoita. Toiseksi, opettaja-oppilas -suhde on myös kokenut muutoksia yhä uusien tutkintouudistusten myötä ja siksi, että ympäröivä yhteiskunta on myös muuttunut vuosikymmenien aikana. Moni pitää yliopistoa "kouluna", mutta opettaja-oppilassuhteen kannalta mukaan tulee seikkoja, joita koulu ei voi toteuttaa kuten sen, että molemmat sekä oppilas että opettaja yliopistossa ovat aikuisikäisiä, vaikka ikäero voikin olla jopa 40 vuotta.
Kolmanneksi, sodan käyneestä sukupolvesta kirjoitetaan usein sellaista, mikä tekisi ymmärrettäväksi ja oikeuttaisi ihmisten ankaruuden muita kohtaan eli että ikään kuin sota olisi syy siihen, ettei ihmisistä löydy inhimillisyyttä ja myötätuntoa. Näin oli kenties professoreittenkin kohdalla menneinä vuosikymmeninä ja siksi opiskeluun tuli kova, ankara ja vaativa leima. Ylivoimaisella oppineisuudella vain saatiin lisää pontta tähän ankaraan yliopistoelämään. Prof. Teinonen kuvataan kirjassa henkilöksi, jolle tuskin kukaan pystyi panemaan "kampoihin". Hänen lausumansa ja huumorinsa olivat monelle ylivertaisia. Hänen hiilijalanjälkensä tekstien tuottajana oli mitä suurin ja kun hän oli paikalla kenelläkään muulla ei ollut juuri sananvaltaa eikä hauskuuttaminenkaan sujunut muilta yhtä sujuvasti vitsien muodossa. Keskustelu opiskelijoiden kanssa ei kuulunut hänen opetusmenetelmiinsä, vaikka sitä prof. saattoikin harjoittaa kotioloissaan. Opettajien antama kritiikki loitonsi ihmisiä opettajista ja taas kiitoksen saaminen lähensi heitä heidän opiskelijoikseen.
Jos ajatellaan niin, että sodan käyneet miehet ovat terapoineet itseään siinä merkityksessä, että ovat kohdelleet läheisiään tai opiskelijoita tässä tapauksessa, yhtä ankarasti kuin ovat itse tulleet kohdelluiksi, niin voi kysyä, mihin tällainen terapia johtaa. Eikö se ole kuitenkin vain traumojen siirtämistä sukupolvelta toiselle, jos vuorovaikutusta kahden osapuolen välille ei synny.
Neljänneksi, prof. Teinosen kiinnostus muita uskontoja ja kirkkokuntia kohtaan tuli ilmi hänen monissa tutkimuksissaan. Kuitenkin hän itse myöhemmissä mystiikan teoksissaan jollain tapaa kiinnitti kristityn elämän perinteisten kristillisten mystikkojen opetusten varaan ja arvosti sitä ylitse kaiken muun ja muiden uskontojen opetuksen. Tätä seurasi muutto Espanjaan ja katolisuuden pariin, jolla oli myös vaikutusta siihen, mitä hän myöhemmin kirjoitti omakustanteisesti.
Prof. Teinosen kirjoittamisen laajuus on monelle vaikea ylittää, mutta samalla joutuu myös kysymään sitä, mikä merkitys on pelkän tekstin tuottamisella, johon koko yliopiston toiminta tähtää. Yliopistohan on juuri keskittynyt tuottamaan kirjallisia tuotteita, mutta mikä niiden vaikutus on ympäröivään yhteiskuntaan, kulttuuriin, taiteisiin, musiikkiin ja muuhun kirjallisuuteen?
Suhtautumisessa naisen asemaan kirkossa joutuu pohtimaan sitä, että kun suurimmat kirkkokunnat yhä kieltäytyvät hyväksymästä naispappeutta, mihin miehen etuoikeus pappisvirkaan perustuu? Se, että traditio ei ole hyväksynyt naispappeutta ei ole hyvä syy vastustaa sitä. Jonkun pitää aina hyväksyä, jos jokin uusi asia tulee harkittavaksi ja jos siihen löytyy tarpeeksi hyväksyttäviä argumentteja. Eikö naisten koulutus ole yhtä hyvää ja arvokasta kuin miesten? Eivätkö naiset pysty samoihin henkisiin suorituksiin kuin miehet jne.?
Aiemmin on ollut tärkeää se, että naiset ovat saaneet puolelleen miehiä, joiden arvovalta (valta) on suuri. Prof Teinonen ei puoltanut naispappeutta, mutta mystiikan kaudellaan hän kanavoi naista kohtaan tuntemaansa arvostusta katolisesta perinteestä tunnettujen ns naismystikkojen kääntämiseen suomeksi ja Neitsyt Marian palvomiseen. Tämäkin on jo varhemmin tunnettu seikka katolisessa hartauselämässä ja siihen voi heijastua vaikeus työssä ja arkisessa elämässä muodostaa keskinäisesti arvostavia ihmissuhteita. Sitten on myöskin vaikeus, joka tulee siitä, mitä kukin pystyy suvaitsemaan ja rakastamaan, millä tavalla kehittyä, uudistua, käsitellä tunteitaan,
tuoda esille toiveitaan jne. Mistä löytää oikean mittasuhteen elämän eri käänteissä ja tapahtumissa?
Lukemastani kirjasta jäi mieleen myös monia yksityiskohtia, joita ei pysty näin blogin kautta käsittelemään, mutta mietin vielä kuitenkin oppilas-opettajasuhdetta, josta mainitsin alussa toiseksi ja joka vanhemman yliopistoidean mukaan on ollut yhä joillekin tavoitteena saada siitä koko opiskeluaikaa koskeva. Prof Teinonen oli tässä kysymyksessä mielestäni tulevaisuuden linjoilla sanoessaan, etteivät opettajat ole tärkeitä, vaan se, että opiskelijat löytävät tiensä opiskelussa ja kirjojen äärelle on tärkeintä. Prof Teinonen avasi monia asioita lukijan silmien eteen pohdittavaksi, tutkittavaksi ja keskusteltavaksi. Hän ei itse pystynyt vastaamaan avauksissaan kaikkien odotuksiin, mutta hän ohjasi itse tekemään ja paikkaamaan niitä asioita, joissa tehtävää, tutkittavaa ja korjattavaa löytyy. Tästä hänelle suuri kiitos. Elämässään tosin prof. tapasi kenties liian monia ihmisiä, joiden asioihin hän ei pystynyt vaikuttamaan aina hyvin rakentavasti, siksi olisi toivonut, että hän olisi aktiivisemmin ajanut mm naisten aseman ja koulutuksen parantamista, että naiset olisivat sitten itse kyvykkäitä omassa tilanteessaan asioita hoitamaan ja niitä parantamaan.
Lopuksi on sanottava kiitos kirjan tekijälle siitä, että prof. Teinoseen liittynyt kertomus- ja kokemusperinne on saatu kirjoitettua kansien väliin. Hänet tavanneet ja kirjan lukeneet voivat jälkipolvien kanssa miettiä sitä, mitä ja miten puhua itselle tärkeistä asioista ja ihmisistä unohtamatta sitä, mitä voi kullekin antaa anteeksi ja myös pyytää anteeksi ja olla täällä maan päällä näin Jumalan armon välittäjänä.