Helsinki haloo-haloo Helsinki

Otsikolla en viittaa nyt yhtyeeseen haloo Helsinki, vaan haluan kiinnittää huomiota eräisiin asioihin koskien Helsingin kaupungin merkitystä itselleni. Helsinkiä sanottiin Pohjolan valkeaksi kaupungiksi puoli vuosisataa sitten. Valkean kaupungin nimikkeellä julkaistiin kuvakirjoja ja vielä 1960-luvulla nimikkeellä tehtiin Helsinki-elokuva. Sittemmin valkean kaupungin titteli ajautui ylös pohjoiseen, Ouluun. Olin 3 v vanha, kun kävin ensimmäistä kertaa Helsingissä. Helsingissä asuivat silloin yksi tädeistäni ja kaksi enoani. Hieman myöhemmin myös toinen tädeistäni muutti sinne 50-luvun lopussa. Hän työskenteli pitkään kemikaalio eli kosmetiikkamyymälä Leassa koko 60-luvun. Toinen tädeistäni työskenteli emäntänä mm. Helsingin kaupunginteatterin kahviossa. Tätieni luona oli kiva käydä. He pitivät meistä lapsista.

Yleensä kävimme kerran kesässä Helsingissä monena vuotena. Pääsin käymään molempien tätieni kanssa heidän työpaikassaan sekä mainitussa kemikaalio liikkeessä, joka sijaisi Töölössä, että Helsingin kaupunginteatterissa Kalliossa, jonne tätini muutaman kerran tilasi meille näytäntöön liput ja varasi jotain syötävää väliajalle kahvioon. Lapsuuden merkittävimmät muistot liittyvät ensisijaisesti siihen, että Helsinki tuntui suurelta kaupungilta ja sen liikenne raitiovaunuineen näytti kiehtovalta. Käynnit Linnanmäellä vuoristoradassa ja Korkeasaaren eläintarhassa sekä laivamatkat Saaristolaisveneellä ovat jääneet lapsuuden muistoiksi.

Kun lähdin opiskelemaan lukion jälkeen, muutin itsekin Helsinkiin opiskelija-asuntoon. Opiskelija-asunnosta muutin keskustaan Uudenmaankadulle. Olen asunut Helsingissä sekä keskustassa että lähiöissä enimmäkseen kuitenkin pohjoissuunnalla. Yliopistossa työssä ollessani asuin lähiössä, mutta opettajana ollessani koulussa muualla kuin Helsingissä, asuin melko pitkään kuitenkin Helsingin keskustassa yli kymmenen vuotta. Työmatkat olivat niin pitkiä, että jouduin vuokraamaan asunnon myös työpaikkakunnalta. Helsingissä vietin koulun työjärjestykseen kuuluneet loma-ajat, mutta usein kävin myös vanhempieni luona Rovaniemellä. Opiskeluaikana merellinen Helsinki tuli tutuksi, sillä työpaikka sijaitsi Neitsytpolulla Kaivopuiston läheisyydessä. Reitti sinne kulki Rautatientorilta joko Kauppatorin kautta tai sitten Kasarmitorin ja Esplanadin kautta. Myös Senaatintorin ympäristö tuli tutuksi noina vuosina yliopistorakennuksineen ja kirjastoineen. Siellä kävelen usein vieläkin muistoissani. Suhtauduin opintoihin kiinnostuneena ja siksi opiskeluaika venyi pitkäksi. Olin opiskelijana useissa tiedekunnissa. Ne olivat kuitenkin enimmäkseen humanistisia tiedekuntia. Arvosanoja tuli kerättyä sieltä täältä, mutta onneksi sain myös tehtyä tutkintoja valmiiksi. Ensin tuli teol. kandi, sitten lisensiaatti. Sitten opettajan pätevyys eli uskonnon vanhempi lehtori ja vielä TT joitakin vuosia myöhemmin. Olin myöskin omistusasunnon omistajana Helsingissä joitakin vuosia,vaikka pitäisi kenties sanoa omistusasuntojen. Työolosuhteiden vuoksi jouduin luopumaan kuitenkin omasta asunnosta ja kun lähdin muualle töihin viimeinen asunto oli myyty. Moni asia tapahtui silloin taloudellisen laman vuosina taloudellisten seikkojen pakottamana. Työ on määrännyt sitä, missä olen asunut, mutta erityisesti väitöskirjatyö mahdollisti vielä usean vuoden asumisen Helsingissä koulutyön jälkeen ennen lopullista poismuuttoa sieltä. Helsinki tuli tutuksi, sen monet puolet koin asuessani meren läheisyydessä Mechelininkadulla opettajana ollessani. Kuumat kesät olivat joskus tuskallisia pienessä yksiössä ja vaikka uimaranta oli lähellä, sielläkin oli helteistä. Joskus sitä tunsi kuin kävelevänsä jollain muuttumattomalla radalla, kun kulkiessa vastaantulevat ihmiset olivat lähes aina samoja. Elämä oli pitkään niin kuin vain melko ankeaa vuosittaista kiertorataa, jossa ei voinut tehdä muutosliikkeitä mihinkään suuntaan. Tilanne ja talous olivat sellaisia. Meni kesiä, jolloin pyöräilin kuntoillakseni ristiin rastiin Helsingin rantoja. Ihmiset elivät niitä ruuhkavuosiaan ja entiset kaverit olivat kukin ties millä paikkakunnalla ja missä elämäntilanteessa ja työssä. Heistä ei juuri kuulunut mitään. Kaikesta huolimatta Helsinki oli ja pysyi asuinpaikkanani jo tutuksi tulleena ihmeteltävän pitkään. Nyt olen ollut poissa sieltä tai siellä asumisesta,joka kesti kolmekymmentä vuotta, jo n kaksikymmentä vuotta. Käyn siellä harvoin. Tutulla ja tuntemallani Helsingillä tarkoitan sen keskustaa vaikkapa Hakaniementorilta merellisiin rantoihin. Helsinki kiehtoo edelleen, mutta onhan se kyllä jo aika tuttukin ympäristö menneisyyttäni ajatellen. Lähiöasuminen siellä tuskin poikkeaa kovin paljon siitä, mitä tällä hetkellä koen asumisen suhteen, kun lähes kaikki palvelut ovat ihan lähellä. Kiitollisuus tähän hetkeen syntyy siitä.