KATARIINAN MARTTABLOGI

...oh, beibebeibe...
Pidän tätä blogia sekä omaan kirjalliseen tutkimukseeni että marttaharrastukseen liittyvänä. Kirjoitan siis joskus "mariana", joka on myös yksi kolmesta etunimestäni, että "marttana", jonka nimen saan Marttaliiton jäsenenä. Marttojen ravintoneuvonta, ympäristöasioiden hoidon korostaminen ja käsityö ovat aiheita, joita tahdon erityisesti painottaa. Marttaliiton toiminta perustuu kotitalousneuvonnassa asiantuntemukseen ja vapaaehtoistyöhön sekä keskinäiseen luottamukseen yhdistystoiminnassa.
Blogini aiheet löytyvät oikean sivupalstan lopusta. Painamalla nuolista saat aiheet näkyviin.

torstai 7. marraskuuta 2019

Henkinen polku vai hengellinen tie


Viime päivinä olen kuunnellut ja katsellut lukuisia haastatteluja youtube-kanavalta aiheesta henkinen polku ohjelmasta nimeltä Paulin pakeilla.
Seurakuntanuorilla oli nuoruudessani tapana pitää varttikirkkoja. Ne olivat lyhyitä tilaisuuksia yleensä keskiviikkoiltaisin, joissa uskoon tulleet usein jo kirkon jäseniksi kastetut nuoret kertoivat siitä, miten olivat tulleet uskoon ja liittyneet seurakuntanuorten toimintaan. Usein kyseessä oli jokin tapahtuma, jossa nuori oli evankelioitu eli hänet oli ohjattu seurakuntanuoritoimintaan henkilökohtaisella uskontunnustamisella. Oli siis niin, että henkilökohtainen uskontunnustus oli ikään kuin pääsylippu seurakuntanuorten toimintaan, vaikka sitä ei varsinaisesti sellaiseksi kenties oltukaan tarkoitettu. Varttikirkoissa pidettiin todistuspuheenvuoroja, joissa kerrottiin näitä uskoontulotarinoita. Moni nuori oppi näin jonkinlaisen uuden kielen eli uskoon tulemisen kielen ja monelle varttikirkossa pidetty todistuspuheenvuoro oli ensimmäinen julkinen esiintyminen kirkkoon tulleen yleisön edessä.
Oma ensimmäinen puheenvuoroni on minulla vieläkin hyvin muistissa. Esitys oli hyvin jännittävä. Olin tehnyt puheenvuoroni itse. Koulutuksena puheenvuoron pitämiselle olivat muiden nuorten esitykset. Sen lisäksi olin myös nuorten musiikkikuorossa ja yhtyeessä, joka luonnehti seurakuntanuorten toimintaa. Tämä tapahtui 14-18 ikävuosina, mutta entä mitäpä sitten sitä ennen.
Kokemus henkisestä polusta on itselläni alkanut jo ennen seurakuntanuoriaikaa. Silti kirkon opetus hengellisyydestä on ollut siinä mukana jo hyvin varhain. Kävin ennen kouluikää muiden pihan lasten tavoin pyhäkoulua, josta muistan lähinnä sen, että saimme jokaisesta osallistumiskerrasta pahvitauluun yhden lampaan. Jeesus oli kuvataulussa näiden lampaitten paimen. Minulle jäi pyhäkoulusta sellainen vahva tunnelma, että se oli kasvatuksellinen ja lapsilta odotettiin hyvin varhain kiltiksi luonnehdittua käytöstä, vaikka tämän ohjauksen menetelmä ei käynytkään meille lapsille kovin selväksi. Kiltteys oli kuitenkin se pääasia, johon ohjattiin ja Jeesuksen ympärille luotiin lempeä puhetyyli, joka ei aina oikein vastannut sodanjälkeisen elämän yhteiskunnallista ilmapiiriä ja kielenkäyttöä, johon moni lapsi joutui tottumaan silloin omassa kodissaan. Perheenjäsenten keskinäinen rakkaus ja huolenpito oli monessa tapauksessa monien uhkien ja varjojen vuoksi vähäilmeistä ja -eleistä. Joskus vihan ja katkeruudenkin leimaamaa.
Oma perheeni muutti parin kansakouluvuoteni jälkeen uuteen kotiin. Sain siellä oman huoneen, jonka jaoin veljeni kanssa. Henkinen polku oli silloin raivaamatta, eikä hengellisyydenkään tiellä pyhäkoulun jälkeen tapahtunut juuri muuta kuin mitä koulun uskontotunneilla opetettiin Raamatun kertomuksista, joita piti opetella ulkoa kertomaan ja siksi niitä sitten kerroinkin vanhemmilleni keittiön pöydän ääressä. Olivat Vanhan ja Uuden testamentin kertomukset nälänhädät ja ihmeparantumiset.
Tämän lisäksi mieleeni on jäänyt vahvasti lapsena koetut unet ja jotkin muutkin kokemukset. Oli myöskin lapsuuden pelkoja kuten pimeän pelkoa, mutta erityisesti muistan itse sen, että heräsin joskus siihen, että tunsin ikään kuin olevani vieras itselleni tai minut oli vallannut outo vierauden tunne. Vasta ihan äskettäin olen ymmärtänyt, että se oli kenties tunnetta siitä, etten ymmärtänyt riittävästi itseäni lapsena, ettei minulle kukaan osannut kertoa iänmukaisesti sitä, kuka olen, millainen olen, mitä haluan ja mitä osaan muussa kuin kasvatuksellisessa merkityksessä. Olikohan siis vierauden tunteen taustalla se, ettei kodissani ja muussa ympäristössä ikään kuin osattu tarpeeksi ymmärtää lasten henkisiä, psykologisia ja hengellisiä tarpeita ja odotuksia, jotka olisivat lisänneet lapsen itsetuntoa ja tukeneet hänen orastavaa itseymmärrystään siitä kuka ja millainen hän on. Tästä ei voi syyttää yksinomaan vanhempia, sillä kasvatukselliset ongelmat voivat heijastaa heidän omaa itsetunnon puutettaan, eikä koulukaan ole ollut tässä merkityksessä aina onnistunut kasvattaja.

Henkinen polkuni on viime aikoina ollut siis katsomista lapsuuden aikaisiin kokemuksiin ja vierauden tunne, joka itselläni oli hyvin tuttu lapsuudessa voi avautua sekä henkisen että hengellisen tulkinnan suuntaan. Henkiseen siten, etten lapsena oppinut tietämään riittävästi kuka ja millainen olen. Hengelliseen siinä, että vierauden tunteen kokemuksessani oli ikään kuin kutsu tulla Jumalan rakastamaksi lapseksi, vaikka itselläni olivat myös vanhemmat, jotka huolehtivat minusta.
Ajatus uskosta Jumalan lapsena olemisena läpi koko elämän on tietysti mahdollinen, mutta samalla siihen sisältyy kysymys siitä, mitä tarkoittaa henkinen polku ja sillä kasvaminen aikuiseksi. Hengellisellä tiellä saadaan ohjaus uskonnollisesta viitekehyksestä kuten Raamatusta ja kirkosta, mutta henkisellä tiellä ohjauksen koetaan tulevan myös muualta. Sen yleisperiaatteena on rakkauden kokemus, mutta henkisyys voi käsittää myös koko universumin, kaikkeuden ja monet muut seikat, joista uskonto tai sen lähde kuten Raamattu ei varsinaisesti puhu ainakaan kovin paljon tai joka on maantieteellisesti sen ulkopuolella. Henkinen polku sisältää siis hyvin persoonallisen kokemuksen elämästä, sen energioista, erilaisista itselle merkittävistä tapahtumista ja ihmisistä. Usein on niin, että vain merkkihenkilöt ovat voineet kertoa omasta henkisestä polustaan, mutta nykyisin on toisin. On yhä enemmän esim elämäkertoja myös nuorista ihmisistä, jotka ovat henkisen polkunsa alkuvaiheessa ja kertovat siitä. Myös ns henkiset parantajat kirkastavat kuvaansa koskien omaa toimintaansa kuten tässä mainitsemassani haastatteluohjelmassa. Vaikka yhteiskunnassamme on psykologeja ja psykiatreja palvelemassa ihmisiä, niin silti on tilaa henkisen polun etsijöille ja kulkijoille, jotka vapauttavat ihmisen luovia potentiaaleja ja energioita.
Henkinen ja hengellinen ovat sekä yhdistettävissä että erotettavissa. Henkisyydellä tarkoitetaan usein materaalisen vastakohtaa ja myös ihmisen omaa ajattelua ja mielikuvitusta. Siihen liittyy myös tunteita, kokemuksia tai näköala koko universumista ja luonnosta. Hengellisyys liittyy usein uskontoon, johonkin yliluonnolliseen ja sen sisältöjen opiskeluun ja mietiskelyyn, sille antautumiseen ja kristinuskossa uskon lahjan vastaanottamiseen. Omakohtaisesti ihminen voi elää sekä henkisyyttä että hengellisyyttä, mutta molemmista pitäisi voida puhua niin, että siihen liittyy myös yhteydentunnetta siksi mm Helsingin yliopistossa on alettu miettiä henkisten tieteiden opintokokonaisuutta, jossa mukana olisi uskontoja sekä uskontojen filosofiaa idästä ja lännestä, erilaisia hoitomuotoja, joissa yhdistyy keho-mieli -ajattelu sekä erilaisia viisaustraditioita. Jos olet Facebookissa löydät ryhmän nimeltä "Henkiset tieteet suunnittelu" sieltä.

perjantai 1. marraskuuta 2019

Muutto


Muutto tuli minulle ikään kuin "potkusta", sillä sain viime kevään alkupuolella kirjeen taloyhtiöltäni Satolta, että se alkaa tehdä remonttia aluella sijaitsevissa neljässä kerrostalossa, jotka ovat olleet yhtiön omistuksessa vuodesta 2009 ja joista yhdessä asun. Tämä omistajuus siirtyi Kirkkohallitukselta Satolle v 2009. Ehdin asua molempien omistajien aikana melko pienessä yksiössä 16 vuotta, vaikka aluksi asumisen piti kestää vain joitakin vuosia.
Saton omistuksesta lähtien taloissa alkoi vuokrien korotus joka vuosi eli sitä ehti kestää 10 vuotta, joten vuokrat nousivat n puolella siitä, mitä ne olivat lähtötilanteessa olleet. Nyt sitten Saton hallitus päätti ryhtyä remontoimaan taloja, kun vuokrien korotus on mitä ilmeisemmin tuottanut rahaa asuntoyhtiölle.
Talot, joihin remontti nyt tullaan tekemään ovat valmistuneet jo 70-luvulla. Kellaritilat korjataan, samoin irtainvarastot ja huoneistoihin laitetaan uudet hellat ja jääkaapit sekä mahdollisesti pesukoneet. Ne, jotka muuttivat pois taloista pysyvästi eivät pääse näistä korjatuista asunnoista nauttimaan, vaikka ovat korjausta olleet rahoittamassa.
Muuttamisen ajatus tuntui aluksi helpottavalta ja innostavalta. Olin itsekin jo miettinyt asunnon vaihtoa aika pitkään. Uuden asunnon etsiminen oli kyllä aika suuri ponnistus, vaikka asunnon hausta onkin tullut pelkästään sähköistä puuhaa. Tietysti asunnon esikatselu ennen lopullista päätöstä on tärkeää, mutta netin selaaminen vie kyllä hyvin nopeasti paljon aikaa ja vaihtoehtojen runsaus mietityttää. Kenellä toisaalta on aikaa juosta asuntoja katselemassa varsinkin kävellen tai pyörällä.
Asuminen on muuttunut. Kun kyläileminen ja vieraiden kutsuminen omaan kotiin on yhä harvinaisempaa, niin kodin sisustaminen ja laittaminen ei tunnu niin ensisijaisen tärkeältä kuin sen toimivuus ja palvelevuus. Oma muuttoni tapahtui lopuksi rysäyksellä, vaikka aikaa tuntui aluksi olevan runsaasti. Tavaroiden pakkaaminen oli kuitenkin hidasta ja koska muuttokokemus oli painunut jonnekin vuosien taa, muutto ei sujunut niin nooeasti kuin mitä siitä kuvittelin. Siinä joutui ikään kuin tekemään pitemmän työjakson muutamassa viikossa ja viimeinen muuttopäivä oli sitten lähes ympärivuorokautinen.
Nykyisin kuulee paljon sanottavan, että tavaraa on liikaa ja se ahdistaa. Myös tavaraviha on aika yleistä ikään kuin se olisi syynä elämän ongelmiin. Harva puhuu siitä, että nauttii tavarasta ja tekee työtä sen eteen, että tavarasta olisi jotakin iloa ja myös hyötyä jokapäiväisessä elämässä.
Muutto tarkoittaa sitä, että joutuu laittamaan tavarat uusiin päikkoihin, ellei sitten tee uudesta kodista entisen kopiota niin paljon kuin se on mahdollista. Uuden kodin huonejärjestys ei kuitenkaan välttämättä ole sama ja muutenkin voi olla hankalaa kopioida entistä. Kun pakkaa kaiken, niin joutuu myös muistamaan sitä, mihin kaiken on laittanut, eikä se ole aina helppoa. Jos joku asia kuten vaikka termospullo on joutunut väärään laatikkoon, niin sellainen tulee helposti hankittua uutena, ennen kuin sen löytää. Huonekalut ovat myös kenties ei niin sopivia uuteen asuntoon ja siksi voi tulla se tunne, että jotain uutta pitää saada. Huonekalujen hinta on kuitenkin hyvin putoavaa luokkaa ja jokainen käytetty huonekalu menettää hyvin nopeasti arvonsa niin kuin kaikki muukin tavara pakkaa tekemään.
Olen ollut iloinen ja tyytyväinen uuteen kotiini. Tärkeintä on se, että pinta-alaa on riittävästi myös työtilaksi, joka itselleni tarkoittaa lähinnä työpöytää ja kenties kahtakin. Nykyisin on myös paljon apua sisustamiseen liittyen. Myös Pinterestistä löytää monia sisustusideoita, joten ei kun kotia laittamaan siinä määrin kuin siihen jää aikaa lasten puuhissa mukanaolemisesta ja muusta toimista, jotka usein keskeyttävät minkä tahansa intensiivisen keskittymisen aina kulloinkin juuri sillä hetkellä kiinnostavaan asiaan.


tiistai 3. syyskuuta 2019

Latviassa navigaattorilla suunnistamassa

Lähdin ystävättären soiton ja vain muutaman tunnin miettimisen jälkeen Latvian maaseudulle ostamaan poneja ja tutustumaan hevoskauppoihin siellä. Menimme ensin laivalla Tallinnaan. Jo satamassa panin merkille, ettei autokuskien joukossa ollut montakaan naista, jotka olisivat lähteneet omalla autolla laivalle. Olimme siis miesten "valtakunnassa". Satamassa oli vain yksi jo hieman vanhemmista henkilöistä koostunut moottoripyöräjengi, jossa oli naispuolisia henkilöitä mukana ja joka jonotti pääsyä laivan autokannelle. Me kaksi naista yhdessä hevostraileri perässä olimme siis aika ainutlaatuisia kulkijoita. Tulomatkalla autokannelle ajoi lukuisia rekkoja, joiden joukossa tilanne vielä kärjistyi entisestään, kun emme nähneet yhtäkään naista rekankuljettajana. Miesten maailmaa, näin totesimme. Tunsin aluksi pienoista ylpeyttä asiasta, samalla tietysti myös jännitti hieman matkan onnistuminen.
Tallinnasta valitsimme reitin Viljandin kautta pohjois-Latviaan. Se tarkoitti aika mutkaista tietä useiden pikkupaikkakuntien läpi. Ajoajaksi arvioimme 4 tuntia, mutta se ei onnistunut meiltä ja syynä oli se, ettei Viron ja Latvian maanteillä noin vain suunnisteta ilman hyviä karttoja ja navigaattoreita. Navigaattori oli itselläni käytössä ensimmäistä kertaa pitemmillä matkoilla ja vaikka minun tehtäväni oli suunnistaa sen mukaan teimme joitakin siksak-käännöksiä teiden risteyksissä ennen kuin opin käyttämään navigaattoria. Eksymisen pelkoa meillä ei tosin ollut, mutta luotimme liikaa navigaattorin helppouteen ja siksi ohitimme joitakin kääntymisiä risteyksissä. Niinpä ajomatka hieman venyi neljästä tunnista kuuteen tuntiin.
Ystvättärelleni matka Latviaan ei ollut ensimmäinen, mutta eihän teitä nyt tietystikään opi ihan parilla kerralla, joten navigointia tarvittiin. Kuskin ja navigoijan puheensorina myös hieman hidasti matkalla. Kun lähtee tuollaiselle matkalle, niin tietysti reaktiot autoliikenteessä nousevat pintaan ja teiden hausta voi muodostua aikamoista sählinkiä, ellei osaa lukea karttoja ja navigoida. Lisäksi puhelimen näytöllä kartta näkyy niin pienenä, ettei aina tiedä, mihin suuntaan navigaattorin neula pyörähtää risteysalueella ja liikenneympyröissä, kun usein teidenkin viittauksissa on puutteita. Sekin siis opittiin, miten navigaattoria käytetään risteyskohdissa. No niin, mutta suurin ongelma ajomatkallamme tuli, kun erään paikkakunnan kohdalla Latviassa olikin kolme samannimistä paikkaa. Laitoimme Aluksnessa osoitteeksi Lode ja lähdimme siihen suuntaan, mihin navigaattori ohjasi. Koukkasimme tarkoitetun reittimme eteläpuolelle ja ajokuskilta meinasi loppua ajamiseen tarvittava jaksamisen energia kokonaan, muttei sekään meitä lannistanut, vaan jatkoimme matkaa pitkän asian käsittelyn jälkeen. Asiasta taas oppineina.
Hevoskaupat sujuivat siksi hyvin, että meillä oli Latviassa Ruijenan lähellä kiva hevosmummo, joka auttoi ystävätärtäni saamaan ponin, kun parin muun ponin myyjät eivät tienneet järjestää poneille eu-sertifikaattia ennen ponien myyntiä Latvian ulkopuolelle. Ajoimme sertifikaatin vuoksi kolme kertaa tähän melko syrjäiseen maataloon, jossa englanninkielentaitokin oli melko vähäistä. Kahdessa vierailemissamme paikassa parhaiten englantia puhuneet olivat 12-14-vuotiaita lapsia. Sertifikaattia ei järjestynyt, mutta mummo on hakenut ponit tallilleen ja hoitaa niitä parhaillaan. Ponit odottavat eu-sertifikaattia ja mahdollista hakemista Suomeen.
Ponien lisäksi toimme mummon tallille yhden orin ruunattavaksi. Siitä tulee myöhemmin ratsastushevonen. Vierailimme kaikkiaan viidellä tallilla, joista yhden hevosen soveltuvuus ratsastukseen oli niin huono, ettei sitä voinut ostaa. Puhelimen navigointia varten olimme saaneet tarkat numero-osoitteet talleille. Ilman niitä ei olisi voinut osata ajaa pieniä maaseudun hiekkateitä jopa pimeän tullessa.
Latviassa talouselämä on aika paljon edullisempaa kuin Suomessa. Ruokaa ja juomia voi tuoda sieltä lähes mielin määrin. Kahden litran hunajapurkki maksoi 20 euroa, yöpyminen pienissä hotelleissa 20-30 euroa per yö ja muutakin edullista löytyi, joten sinne varmaan sitten uudestaan. Ponit ja varsa jäivät Latviaan odottamaan hakijoita, mutta hevoskaupoissa voi eteen tulla kysymyksiä, joita kokenutkin jää pohtimaan vielä matkan jälkeenkin. Suomessa hevosten kasvatus ja myynti ovat pienempää luokkaa. Viron ja Latvian maaseudulla on hevostallien lukumäärä aika paljon suurempi ja sama edullisuus näkyy siellä hinnoissa myös hevosten kohdalla.
blockquote>

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Uskontodialogi ja vapaa tahto


Nykyisin voi saada uskonveljiä ja sisaria monista eri uskonnoista ja kirkon sisällä eri hengellisistä suuntauksista vaikkapa osallistumalla uskontojen vuoropuheluun USKOT-foorumissa. Nuorena teologian opiskelijana törmäsin ensimmäisen kerran ajatukseen vapaasta tahdosta, joka jäi lähes koko opiskelun ajan itselleni teoreettiseksi asiaksi. En keksinyt sille mitään konkreettista sisältöä, joka olisi voinut auttaa itseäni ymmärtämään kristillisen uskoon sisältyvää ihmiskuvaa tältä kannalta. Elin enemmänkin jossain predestinoidussa maailmankuvassa, jota ohjasi joku itseäni suurempi asia kuten sinällään hyvä ammatin saamisen pakko. Vapaa tahto tuntui olevan itseltäni kadoksissa tai jotenkin ristiriitainen käsite konkreettisesti sovellettuna. Nykyisin on hieman toisin. Kysymys vapaasta tahdosta, josta myös Raamattu puhuu liittyy mielestäni ihmisen järkeen ja vapauteen laajemmassakin merkityksessä. Vapaan tahdon ongelma ei ole mielestäni mielenkiintoinen, mikäli sen ajatellaan merkitsevän vain ihmisen kykyä valita hyvän tai pahan välillä, sillä tuskin kukaan järkevä ihminen haluaa valita pahan tekemisen. Myös yhteisiksi laaditut normit ohjaavat hyvän valintaan. Järkeväähän on tietysti valita hyvä ja hyvän tekeminen, sen jokainen ihminen ymmärtää. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei ihminen voi hallita kuitenkaan itsessään olevia pahoja asioita kuten itsekkyyttä, ylpeyttä, kateutta, itsetuhoisuutta tai muita negatiivisia asioita tai tunteita tai päästä niistä eroon elämänsä aikana. Jos hän ei voi hallita tämänkaltaista pahuutta, hän ei ikään kuin tee silloin pahaa sitä tahtoen, vaan siihen langeten tai jostain muista syistä. Voiko siis ihmisellä, joka lankeaa pahaan, olla vapaa tahto tai voiko hän tahtoa vapaasti hyvää, mikä on järkevää? Paavali sanoo Roomalaiskirjeessä (7:19), että hän ei tee sitä hyvää, jota hän tahtoo, koska hän ei siihen pysty ja että hänessä asuva synti aiheuttaa pahan tekemisen. Miksi näin on, voisi kysyä? Eikö järki ole riittävän harjaantunut välttämään pahaa,kun se kuitenkin tajuaa sen,miten vaikeaa hyvän tekeminen on.
Usein jonkin järkevän hyvän valitseminen edellyttää oppimista ja kehittymistä tunteiden ja pahaksi koettujen asioiden edessä. Pitkä elämänkokemus voi auttaa vapaan tahdon toteutumisessa, mutta monen aika loppuu kesken. Moni voisi myös olla jo sortunut elon tiellä, ellei hän olisi kuullut siitä, että hänellä on vapaa tahto tai ellei häntä muut olisi tukeneet valitsemaan hyvää pahan sijasta olletikin, että molemmat sekä hyvä että paha voivat olla suhteellisia käsitteitä elämässä. Jokin raja kyllä löytyy siinä, mikä on äärimmäistä ja vältettävää pahaa. Myös anteeksisaaminen omista teoista on kristityn lääke pahan voittamiseksi.
Uskontodialogiin liittyen esimerkiksi muslimit ymmärtävät tämänpuoleisen elämän tarkoituksen siinä,että sen aikana ihmisen tulee harjoitella vapaata tahtoaan ja taivuttaa se hyvän tekemiseen osallistumalla Jumalan palvelemiseen ja rukoukseen päivittäin. Päästäkseen paratiisiin hänen tulee tehdä hyviä tekoja. Ne ovat muslimille velvollisuuksia, johon hänen uskonsa hänet ohjaa. Pahan olemassaolo selittyy sillä, että ihmiset käyttävät saamaansa vapaata tahtoa väärin, eivätkä seuraa Koraanin opetuksia. Hyvä ja paha elämässä ovat siis uskonnossa annettuja, ne eivät ole joitain kokemuksesta tulevia opittuja asioita edes aikuisiällä eikä ihmisen vapaaseen tahtoon kuulu uskonnon hylkäämisen mahdollisuus.
Kristinuskon mukaan, kun Jumala loi ihmisen hän loi hänet omaksi kuvakseen. Sana luoda tarkoittaa, että Jumala sai aikaan jotain, teki jotain...Ihmisen jumalakuvallisuus on ymmärretty usein ihmisen järjen kykynä. Sekä mies että nainen ovat Jumalan kuva. Myös eläimet ja luonto ovat Jumalan kuva. Kun olen yrittänyt etsiä sitä, mitä kaikkea jumalakuvallisuudella on ymmärretty, en ole löytänyt yhtään viittausta siihen, millaisesta konkreettisesta kuvasta on kyse. Kysymys on siis ennenkaikkea siitä, että jumalan kuvallisuus on henkistä ja hengellistä luonteeltaan. Niissä viitataan mm.ymmärtämisen ja rakkauden horisontteihin. Jumalaa on joskus kuvattu mieheksi, joka istuu pilvenhattaran päällä, mutta se on jotain, mistä jumalakuvallisuudessa ei ole kysymys. Voitaisiin myös pohtia, onko kauneus jumalakuvallisuutta. Sellaisena sitä on myös pidetty ja lisäksi todettu, että jumalakuvallisuuden tärkeämpi ulottuvuus on sisäinen kauneus eli ne henkiset kyvykkyydet, jotka ihminen saa tai oppii Jumalaan liittyneenä ja häneen uskovana.

Vapaa tahto liittyy myös Raamatun mukaan Jumalan kuvallisuuteen. Jumalalla on vapaa tahto. Jumalan tahto on niin vapaa, ettemme me ihmiset tiedä lopultakaan, mitä Jumala tahtoo monissa asioissa. Me vain rukoilemme, että Jumalan tahto toteutuisi, koska se on uskon mukaan hyvä tahto ja kaikkein paras tahto. Kun ihminen rukoilee "tapahtukoon sinun tahtosi" hänen ei pidä ajatella, että se on pakottautumista jonkun vallan alle tai jotakin hänelle vastentahtoista, vaan että se on paras tahto, minkä hän toivoo toteutuvan. Jumalakuvallisuus toteutuu niin, että myös ihmisellä on vapaa tahto.
Ihminen, joka haluaa säilyttää uskon Jumalaan ja siis vapaaseen tahtoon, ymmärtää, ettei häntä voi tai saa pakottaa mihinkään tärkeään asiaan vastoin hänen tahtoaan. Hänen pitää saada itse vapaasti tahtoa se, mitä hän tekee ja ajattelee. Uskonnollisessa puheessa on tästä syystä hyvä käydä dialogia eri tieteiden ja uskontojen välillä, että voisi ymmärtää historiallisesti vanhahtavaa uskonnollista puhetta, mutta myös niin, ettei mikään muukaan uusi tai moderni sido käsitystä vapaasta tahdosta, vaan sen tulisi olla niin vapaa kuin se vain olla voi.

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Ansioituminen

Ansioituminen on eräässä mielessä tunnetuksi tulemista. Se on lähes synonyymi koulutukselle. Siihen liittyy myös menestynyt ammatillinen toiminta. Ansioituakseen pitää tehdä paljon työtä, puurtaa ja kyntää omaa työsarkaa. Kouluttautuakseen pitää olla aktiivinen ja hakeutua niihin opinahjoihin, jotka kiinnostavat. Menestyäkseen pitää olla itse mukana kaikkein eniten, haluta onnistumisia, asettaa omat rajat. Se on hieman samaa kuin kukoistaminen, briljeeraaminen, positiivisessa ilmapiirissä paistatteleminen ja osaaminen.
Mutta entä jos ei ansioidu, kouluttaudu tai menesty, vaan "taistelee tuulimyllyjä vastaan", on antisankari tai häviäjä eli looseri, mikä voi tarkoittaa myös luovuttamista tai on syrjäytynyt. Kuinka voi itse tiedostaa sen, mitä on? Kuinka siis kaikki se, mitä on ja tekee, vaikuttaa itseen?
Ansioitunut voi ylpistyä, kouluttautunut voi ruveta luulemaan, että osaa kaiken, menestynyt luottaa kenties liikaa siihen, että menestyy aina ja ihan kaikessa, eikä osaa suhtautua vastoinkäymisiin tai ei pysty myöntämään virheitään.
Parhaimmillaan se, mitä osaa siis missä on kouluttautunut ja myös ansioitunut takaa sen, että suoriutuu tehtävistään joko omista projekteista tai muiden itselle toivomista ja myös työtehtävistä. Aina on parantamisen varaa, kuulee usein sanottavan, mutta joskus raja tulee vastaan ja sen voi itsekin asettaa johonkin, minkä on saavuttanut.
Looseri tai syrjäytynyt, syrjäytetty ja antisankari kärsii kenties huonosta itsetunnosta. Hän voi olla henkilö, joka on väärällä alalla tai muuten alittanut itsensä. Tämä henkilö voi myös kapinoida niitä tapoja vastaan, jotka vievät menestykseen. Häntä ei aina huomata ja siksi hän on syrjässä. Hän tarvitsee kenties myös enemmän aikaa omien kykyjensä löytämiseen ja niiden toteuttamiseen kuin muut vastaavassa tilanteessa olevat.
Ollakseen vapaa ihminen voi tarvita sekä menestyjän että antisankarin näkökulmat elämässään. Epävarmuus itsen suhteen voi tuntua aluksi nöyrältä, mutta pitemmän päälle sillä asenteella ei pärjää ainakaan kasvattajana tai johtajana. Itsensä vähätteleminen voi myös tuntua nöyryydeltä, mutta sekin voi olla eräs keino olla liikaa kiinni omissa suorituksissa. Nöyryyden avulla voi päästä vapauteen, siksi se on kannatettava asenne sinällään, mutta voiko sitä opetella, siihen kouluttautua tai sitä tavoitella. Ole nöyrä! Nöyryydessä iloitaan menestyksestä, mutta ymmärretään sen ohikiitävyys. Nöyryydessä menestys ja ansioituminen palvelevat muita yhtä paljon kuin itseäkin.
Raamatussa nöyryydestä puhuvat esim Jaakobin kirje, Sananlaskut ja 1. Pietarinkirje. Myös muiden uskontojen opetuksissa nöyryys on korkeassa ja pyhässä asemassa erilaisten hyveiden joukossa. Kun on kysymys hyveestä, usein ajatellaan, että sen saavuttaminen on lähestulkoon mahdotonta. Hyve on samaa kuin ihanne, jota kohti mennään, mutta jota ei milloinkaan oikein saavuteta. Hyveen kaltaista nöyryyttä on myös vaikea pitää luonteenpiirteenä kuten muita psykologisesti ymmärrettyjä luonteenpiirteitä (spontaani,kunnianhimoinen,aloitekykyinen tms). Nöyryyden kaltaisia muita hyveellisiä luonteenpiirteitä voisivat olla myös anteeksiantavaisuus tai lempeys.
Kun aloitin tämän blogikirjoituksen pohtimalla ansioituneisuutta, menestystä ja koulutusta, niin voi olla helpottavaa ajatella, että nöyryyden, anteeksiantavaisuuden tai lempeyden saavuttamista opiskellaan eri tavoin kuin, mikä usein liittyy mm ammatilliseen oppimiseen. Ne voivat kuitenkin kehittyä taidoiksi samalla kun niitä on pidetty ja kenties yhäkin pidetään mm vaikeasti saavutettavina luonteenpiirteinä ja hyveinä.

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Nainen, mitä itket, nainen, mitä etsit?


Pääsiäisen ohjelmassani ovat olleet kirkkojen pääsiäisliturgioiden ja jumalanpalvelusten kuunteleminen. Omaa mielipidettä niistä on tietysti turha esittää, ellei se ole hyvin perusteltu ja ellei siihen usko lujasti. Tältä pohjalta mietin sanottavaani, oi rakas lukijani. Ensiksi nöyryys. Kirkoissa kunnioitetaan pääsiäistraditiota ja monelle on myös hyvin tärkeää olla mukana siinä, vaikka Jeesuksen kärsimysten mietiskely lisäisikin vain sitä omankin kärsimysten määrää. Kirkkovuoden tässä kohdin taas ja taas mitataan kuitenkin sitä, mihin Jeesuksen kärsimys riittää, mitä siihen liittyy ja samalla punnitaan kristinuskon olemusta ja merkitystä sekä kaikkien kristittyjen kärsimystä maailmassa. Kirkon tapahtumiin osallistuminen osoittaa nöyryyttä tämän osallisuuden ja ajankäytön suhteen ja onhan pääsiäinen myös vertaistuen saamista Jeesuksen kärsimyksistä omiin kärsimyksiin.

Toiseksi ovat ilo ja anteeksiantamus, jotka liittyvät ylösnousemukseen. Iloa siitä, että on elämä ja ylösnousemus, joka meille tarjotaan kristittyinä. Iloa siitä, että on ihmisarvo, jonka Jeesuskin saa uutena ylösnousemuksessa.

Naisen ihmisarvoa ei voida aina sanoa kunnioitetun, mutta siihen on tullut paljon parannusta ja taistelu on käynnissä kokoaikaisesti. Eräässä kuuntelemassani saarnassa emerituspiispa Eero Huovinen puhui Käärmeestä pahan symbolina monella tasolla (Tuomasmessu 21.4.2019). Kiitos saarnasta. Pääsiäisen sanoma on, että pahaa vastaan meille on Raamatun mukaan annettu kirkko, Maria ja Jeesus. Tästä on ennustus jo Vanhassa Testamentissa 1 Moos 3:15... (saarnan voi kuunnella youtubessa)

Kirkon historiassa käärmeeseen liitettyä pahuuden symbolista merkitystä on tulkittu niin, että paha houkuttelee ihmistä kiusauksiin. Isä meidän -rukouksessakin on kohta "...älä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta...Pääsiäinen julistaa, että Kristus auttaa meidät pääsemään pahasta, voittaa pahan vallan, mutta pahan valta on käärmemäisempi kuin osaamme kuvitellakaan ja joskus pääsemme irti kahden pahan kyseessä ollessa vain kenties siitä pienemmästä pahasta. Paha jatkaa olemassaoloaan sekä yleisellä tasolla henkien taistelussa, yhteiskunnallisessa todellisuudessa että jokaisen omassa elämässä koettuina pahoina asioina. Paha on kuin jotain kuona-ainetta, likaa tai sitten ratkaisemattomia ongelmia, puutteita, huonoa kohtelua, huonoa ihmisarvoa, masennusta, sairautta ja mitä tahansa, mikä ei ihmistä kohota, eikä häntä tue tai kannusta elämässä. Pahaa on, siitä ei päästä eroon ja kärsimyksen risti on mukana kaikessa.
Kuuntelemassani saarnassa mentiin pahan toiseen kertaluokkaan italialaisen Caravaggion maalauksen avulla (Madonna and Child with a Serpent). Siinä Madonnaa (Maria) kuvaakin naisellisesti täydellisen vartalon omaava, yläluokkainen, hienosti pukeutunut ja mahdollisesti tunnettu ilotyttö tai kurtisaani 1600-luvun Roomasta. Hän polkee käärmeen pään pienen pojan/poikansa (Jeesuksen symboli?) kanssa taulun maalauksessa rohkeasti paljain jaloin ja kenties näin pelastaa siis oman maineensa eli pääsee pahasta? Raamatullinen aihe on maalauksessa yhdistynyt johonkin, mikä oli yhteiskunnallisesti ristiriitaista, synniksi leimattua ja naisen aseman kannalta arveluttavaa varsinkin myöhemmän historiallisen tutkimuksen valossa. Roomassahan oli 1600-luvulla näiden kurtisaanijuttujen lisäksi ilotyttöjä useita kymmeniä tuhansia ja sen lisäksi myös itseään myyviä naisia lukuisia.

Taulu on myös kertomus siitä, millä tavalla seksuaalisuus ja ruumiillisuus ovat osa yhteiskunnan todellisuutta monin erilaisin tavoin. Sen ajan yhteiskunnan ruumiillisuutta edustava nainen on mukana Raamatun sanoman tulkinnassa tavalla, mikä tekee kyseenalaiseksi sekä naisen ihmisarvon että tavan toteuttaa ruumiillisuutta ja seksuaalisuutta ja liittää se kristinuskoon. Taulun nainen ei ole vain äiti, onko sitäkään, hän ei toteuta seksuaalisuuttaan vaimona, vaan kenties myy sitä yläluokkaisessa ympäristössä useille miehille. Kun ilotytöt ovat yhä osa yhteiskunnallista todellisuutta ja naiset joutuvat "myymään itseään" tai ainakin työtään ja tuotteitaan niin monin tavoin, niin herää kysymys, ovatko tässä emerituspiispan esille ottamat yhteydet nykypäivään. Missä siis mennään naisen ihmisarvon arvioinnissa? Onko tällainen ansaitseva, itsensä, osaamisensa tai tuotteidensa (muotituotteet, vaatteet) myyminen ja itsensä esillä pitäminen ihmisarvoa alentavaa vai vain osa yhteiskunnallista realismia? Voiko naisen ruumistakaan realistisesti kuvitella missään yhteiskunnassa ilman seksuaalista yhteyttä miehiseen sukupuoleen ja sen erilaista hinnoittelua siinä merkityksessä.

Kun opiskelin teologiaa, opin että oli korkeakirkollista ja matalakirkollista toimintaa ja ajattelua. Korkeakirkolliseen kuuluivat liturgiat ja hienot papinkaavut. Pappien korkea koulutus ja oppineisuus. Matalakirkolliseen taas kansanomaiset hengelliset puheet ja laulut, organisationaalinen löyhyys ja vapaus. Naisen asemalla on ollut liittymäkohtia näiden kirkollisten tai hengellisten suuntausten parissa. Usein korkeakirkollisuus on esiintynyt miehisenä liikkeenä ja poliittisesti ymmärrettynä se on usein liittynyt konservatiivisuuteen ja siten oikeistoon. Myös naisen asema siinä on ollut omistajuuteen liittyvä.

Caravaggion taulussa yläluokkainen nainen edustaa paitsi Mariaa myös jotain korkealuokkaista, johon nivoutuvat kuitenkin erilaiset yhteiskunnalliset ongelmat ja joka ei korkealuokkaisuudessaan ratkaise kovin suuren naisjoukon ihmisarvoa koskevia kysymyksiä, vaan vain hyvin pienen ryhmän. Nykyisin tähän ryhmään voitaisiin liittää esim. mallit ja missit.
Tämän taulun asetelmassako meillä on näkymä siis naisten asemaa muotimaailmassa ajatellen ja sen kirkollista tulkintaa ajatellen eli että vain harva nainen pääsee osalliseksi vaatteiden lumoavasta maailmasta ja niiden ruumiillisuutta kohottavasta merkityksestä niiden korkealuokkaisuuden tai kenties kalleuden ja materiaalien kalleuden tähden. Vaatemuotiko siis yläluokkaista luksusta tai naisen asemaa kohottavaa?

Nykyisin moni julkisuudessa elävä nainen saa osakseen vihapuheita. Nainen joutuu usein pahasta toiseen yrittäessään ensin päästä köyhyydestä, ansaita elantoa, mutta saadakseen vaikutusvaltaa, hän joutuu samalla leimaamisen ja vihapuheen kohteeksi. Huoraksi nimittelyä voi saada osakseen sekin, joka ei yhteiskunnallisin mittarein mitattuna myy seksipalveluita tai edusta muotimaailmaa. Myös yksinelävä nainen voi joutua kenties nuorten miesten taholta myös ko. nimittelyn kohteeksi, synnin tekijäksi seurusteluiden tai irtosuhteiden tähden ja saada siitä vamman itsetuntoon ja syyllisyyden, minkä vasta kenties pitkä kokemus, jonkinlainen armonkokemus ja ikä suhteellistavat. Voimme tietysti syyttää kaikesta nautintokeskeistä kulttuuriammekin, mutta ruumiillisuuden ja seksuaalisuuden kysymykset viittavat kristinuskossa myös siihen, että ihmisen tulisi oppia ymmärtämään seksuaalisuutta osana elämänvoimaa ja terveyttä eli sitä, mikä on sen paratiisillinen ulottuvuus, eikä vain laskea kumppaneittensa tai seksikokemustensa määriä. Ihminen, jolle seksuaalisuus ja ruumiillisuus tuottavat hyvinvointia tuskin välittää muiden mielipiteistä. Huorittelu menettää otteen, tilalle tulevat ilo, järki, kohtuus ja omaohjaus, mutta myös avoimuus kärsimystä unohtamatta. Tätä samaa toivoisi myös malli-ja muotimaailman naisille sekä yleensä muodin suhteen.

Mitä itket, nainen, mitä etsit? Jeesustako? Sitäkö itket, ettei hän enää ole konkreettisesti maailmassa? Jeesus itse kysyi tätä naisilta, jotka hän kohtasi kertomuksessa ylösnousemuksesta, mutta nämä kysymykset ovat kontekstista riippumatta olemassa myös tänään. Mitä siis itket, mitä etsit nainen? Oma vastaukseni tähän on, että vapautta eli siis ylösnousemuksen tämän puolen korostamista kristillisessä ja muussakin kontekstissa.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Pieni meditaation aihe

Kirkon tulevaisuutta arvioidaan monin tavoin ja sen talouden kehitystä pidetään ongelmallisena kaikkine kiinteistöineen, virkajärjestelyineen ja toiminnan muotoineen. Minulla on kokemusta kirkon työstä vain vähän paikallistasolla seurakunnan jäsenenä, vaikka koulutukseni viittaisi johonkin muuhun. Silti rohkenen esittää oman ajatukseni koskien kirkon tulevaisuuden näkymiä.
Kirkon keskeisenä tehtävänä pidetään seurakuntatyötä, jossa tärkeää on julistaa raamatullista armon evankeliumia ja huolehtia kaikkein heikoimmassa asemassa olevista seurakunnan jäsenistä ja samalla myös pitää esillä tätä sanomaa yhteiskunnassa myös niiden keskuudessa, jotka eivät kuulu kirkkoon. Kirkolla on perinteisesti ollut myös kasvatuksellinen, opetuksellinen ja sivistyksellinen tehtävä yhdessä ja erikseen sen eri toimintamuodoissa. Kasvatuksellinen tehtävä on liittynyt varhaiskasvatuksen seurakuntatoimintaan ja koulujen uskonnonopetukseen sekä rippikouluopetukseen. Opetuksellinen on liittynyt myös näihin kuten jumalanpalveluksiinkin. Sivistyksellistä tehtävää on mielestäni vaikein arvioida ja siinä kohtaa yhteiskunnallinen kehitys on monella tavoin mennyt kirkon tehtävän edelle ja laajentunut mittasuhteisiin, joissa kirkon on ollut vaikea seurata mukana.

Arvioidaanpa melkein mitä tahansa seuraavista osa-alueista, mitkä voidaan liittää sivistykseen, niin tuntuu siltä, ettei kirkolla ole kovin paljon mitään eritystä tarjottavaa "sivistystä janoavalle". Arkkitehtuuri ja kirkkorakennukset? Niiden suhteen kyllä menneisyyden arviointia ja eri rakennustyylejä kirkkorakennuksia tarkasteltaessa, muttei nykyistä rakennustuotantoa ja asuntotuotantoa arvioitaessa. Kirjallisuus, elokuvat, musiikki? Taide? Toki löytyy uskonnollista kirjallisuutta, elokuvia, musiikkia ja taidetta, mutta myös paljon muuta kuin uskonnollista näiltä aloilta, joita kirkko ei tuo esille. Muoti ja vaatetus? Paljon ei ole tarjottavana kirkon kentässä näihin kysymyksiin paitsi liturgisten vaatteiden ja tekstiilien tai uskonnollisten yhteisöiden pukeutumisen tarkastelu. Mainittakoon myös lasten lelut ja harrastusvälineet? Viihde? Ruoka? Näistä sivistyksen eri osa-alueista suuri osa on liukunut muiden alojen ja asiantuntijoiden käsiin.

Kun miettii kirkon toimintaa,niin aina törmää siihen, millaista yhteisöllisyyttä se edustaa ja mihin kasvattaa. Kirkkohan on luonteeltaan yhteisöllinen eli yhteisö kuten perhekin. Usein kuitenkin ns sivistyksellinen toiminta on alkanut yksilöiden heräämisestä jollekin asialle tai yksilöiden muusta toiminnasta kuten monilla taiteen aloilla. Usein näille yksilöille ei ole ollut sijaa yhteisöissä ainakaan aluksi. Uraauurtava toiminta on ollut yksintekemistä. Yksilöiden on pitänyt voittaa yhteisöllisyyden paine.

Kirkolla on edessään kuroa umpeen näitä sivistyksellisiä aukkoja tai sitten jättää ne kokonaan muiden toimijoiden kentäksi ja keskittyä omaan keskeiseen tehtävään evankeliumin julistajana ja oikeudenmukaisuuden puolustajana ja pysyä siten kenties vain tienraivaajana muulle kehitykselle, jolle sillä ei ole aikaa eikä voimavaroja viedä sinänsä hyviä asioita hyvää alkua pitemmälle.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Kaikesta arvioinnista vapauteen


Kirkossa saarnannut eräs henkilö sanoi viimeksi kuuntelemassani saarnassa, että ihmisen pitää tyhjentyä itsestään kristillisessä uskossa, ikään kuin riisuutua ja jättää pois kaikki oma kuten omat suoritukset, omat ponnistelut olla hyvä tai luuloista olla hyvä ihminen tai hyvä kristitty. Pitää luopua omista voimista ja myöntää heikkoutensa, keskeneräisyytensä ja oma riittävyys, pitää tulla yhteisölliseksi ja yhdessä muiden kanssa myöntää oma rakkauden puute saadakseen rakkautta, myöntää nöyryyden puute tullakseen nöyräksi jne. Tällaisen samankaltaisen ohjeen myös Jeesus antoi sanoessaan, että se joka haluaa varjella elämänsä kadottaa sen, mutta joka hänen tähtensä kadottaa elämänsä löytää elämän.(esim Matt 10:39).
Olen kuullut ennenkin tällaisen saarnan ja miettinyt usein tätä Jeesuksen opetusta, joka lyö ikään kuin vasten kasvoja ja kaikkea sitä, mitä ihminen itse voi tehdä tai yrittää oman itsensä ja oman kehittämisensä suhteen. Jeesuksen seuraajaksi tuleminen ikään kuin edellyttäisi kaikesta siitä luopumisen ja tyhjentymisen, minkä ihminen voi itse saada aikaan. Entä muun uskonnon edustajan, onko hänen siis luovuttava myös oman uskontonsa opetuksista, omasta uskonnostaan voidakseen seurata Jeesusta? Onko luovuttava kaikesta, minkä ihmisjärki aikaansaa, filosofioista, kirjailijan terävistä psykologisista havainnoista ihmisen mieltä koskien, ihmiskuvauksista, taiteesta...Oliko Jeesus uskontojen ja kaiken muunkin yläpuolella tai "ulkopuolella" opettaessaan näin?

Ihmisen arviointi, asioiden arviointi, itsensä arviointi ja oman identiteetin ymmärtäminen on kristillisessa uskossa vaikeaa. Oman kuvan luominen itsestä kätkee vaaroja kuten ylpeyttä, vallan ja hallitsemisen halua, omaan itseen käpertymistä, itsekkyyttä, ahneutta ja muita sen tyyppisiä ongelmia, jotka sitovat ihmistä ja riistävät häneltä hänen vapautensa ja turhentavat hänen omat parhaatkin yrityksensä.

Miksi maailma ja ihmiset ovat niin rikkinäisiä ja sen ongelmat niin suuria,voisi kysyä? Ihmisen ponnistelut hyvän maailman rakentamiseksi ovat tuottaneet sekä ratkaisuja että ongelmia. Vain osa ihmisistä on päässyt osalliseksi ihmisen itse aikaansaamista hyvyyksistä. Osa ei. Ponnistelussa hyvän maailman aikaansaamiseksi ovat mukana myös uskonnot, sillä jokainen uskonto sisältää kysymyksiä oikeudenmukaisesta maailmasta ja ratkaisuja siihen pääsemisessä, vaikka maailmaa tutkitaan myös uskonnon vastavoimana.

On islam, jossa muslimit lähestyvät Jumalaa lain tietä (sharia tarkoittaa kirjaimellisesti tietä tai polkua). Se sisältää sekä rituaaliset että moraaliset velvollisuudet ja sen piiriin kuuluu sekä julkisen että yksityisen elämän piiriin kuuluvia asioita. Islamia pidetäänkin siksi eräänlaisena yhteiskuntamuotona. Islamilaisen lain luonteenomainen piirre on sen kaikenkattavuus. Se säätelee käytännössä koko elämää. Sen asettamat velvollisuudet sitovat yhtäläisesti kaikkia muslimeja.

Islamin etiikkaan kuuluu joukko hyveitä: kiitollisuus Jumalaa kohtaan, tottelevaisuus Jumalaa ja hänen sanansaattajaansa kohtaan, ystävällisyys, siveys rehellisyys, uskollisuus, nöyryys, rauhaa rakastavuus, oikeudenmukaisuus, kunnioittavuus, rohkeus, veljesrakkaus sekä armeliaisuus. Käytännössä islamin eettinen asenne on muodostunut sellaiseksi, että siinä määritellään myös käytännön tasolla asiat, jotka ovat hyveellisiä tai paheellisia kuten on tyypillistä kaikissa uskonnoissa, kun tarkastellaan uskonnon harjoitusta juuri käytännössä, mutta missä on muslimin oma arviointi näistä asioista?

Hindulaisuus taas, johon on sulautunut monia uskontoja, on opetuksellinen ja siihen sisältyy uskontojen yhteisiä pyrkimyksiä koskien dharmaa eli oikeudenmukaisuutta. Keskeinen on myös ahimsa-periaate eli väkivallattomuus.

Monet suomalaiset ovat eläneet myös uskonnollisissa herätysliikkeissä, joissa on ollut samankaltaisia jakoja hyviin ja huonoihin asioihin elämässä tai hyviin ja huonoihin tekoihin. Ihmisen omat ratkaisut, yhteiskuntafilosofiat ja sivistyksen eri muodot on tuotu Raamatun sanan alle tai uskonnollisten johtajien vallan alle ja sitä myötä arvioitu asioita sen suhteen, mikä on hyvää ja pahaa tavalla mikä sulkee pois asioiden tarkastelun jo lähtökohdissa (joissakin hengellisissä liikkeissä syntyvyyden säännöstelyn mahdollisuuden, naispappeuden toteutumisen, tietokonepelien, lottopelien tms. poissulkeminen).

Länsimaiden yhteiskunnallinen lainsäädäntö ei periaatteessa sitoudu mihinkään uskontoon, vaikka se olisikin saanut uskonnoista vaikutusta. Nykyään pitäisi yhä enemmän arvioida sitä, mihin asti yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tai lainsäädäntöä voidaan kehittää ilman että tunnustetaan tai tunnistetaan lakien uskonnolliset lähtökohdat ja ollaan niistä kaikin puolin tietoisia?Kuinka paljon lainsäädäntö toisaalta yhäkin pitää sisällään erilaisia uskomuksia tai toisaalta kuinka paljon on lakeja ilman oikeudenmukaisuuteen tähtääviä pyrkimyksiä? Edelleen uskontojen yhdenvertaisuutta arvioitaessa, onko mahdollisuuksia esim Suomessa saada aikaan uskontojen tasa-arvoinen tarkastelu, kun kristinuskolla on esim mediassa ylivoimaisesti suurin tila käytettävissä (valtiolliset jumalanpalvelukset, piispojen vihkimiset jne.)

Kun kristillinen uskon nimissä julistetaan sitä, että ihmisen tulee tyhjentyä itsestään, luopua omista yrityksistään parantaa maailmaa ja itseään, luopua pyrkimyksistään, ponnisteluistaan, itseriittoisuudestaan, niin tämän opetuksen käytännön merkitys ei ole aina kovin selvä. Tuleeko sen paikalle uskonto tai jokin pyhä kirja, sillä joissakin uskonnollisissa liikkeissä ihmisellä ei ole mitään omaa, ei mielipiteitä ei tunteita tai ajatuksia, vaan vain niitä, jotka ovat Raamatussa tai pyhissä kirjoissa. Onko siis päästettävä irti jostain, mikä on itselle hyvin kallisarvoista, omasta identiteetistään, mitä on rakentanut vuosia tai vuosikymmeniä, kun on yrittänyt kehittää itseään vaikkapa vain ihmisenä oman koulutuksen tai ammatillisen osaamisen lisäksi.
Nyt on paaston aika kirkollisessa kalenterissa. Itselleni se merkitsee sitä, että meditoin asioita ympärilläni niin paljon kuin siihen on aikaa ja mahdollisuutta ja rukoilen myös, sillä usein oman toiminnan suunnan etsiminen on osoittautunut vaikeaksi. On vaikeaa etsiä sovintoa eri tilanteissa ja toimia kaikki osapuolet huomioivasti. Yhteiskunnalliseen kontekstiin liittyen on vaikeaa ja yhä vaikeampaa ottaa kantaa puoluepoliittisiin kysymyksiin, valita mitään puoluetta omaksi tai löytää muita vaikuttamisen kanavia.

Jeesuksen seuraaminen hänen elinaikanaan ja hänen julistuksessaan tarkoitti sitä, että tuli evankeliumin julistajaksi, ilosanoman tuojaksi, jossa kerrotaan siitä, että Jumala itse on sovittanut ihmisten pahat teot ja Jeesus on kuollut jokaisen puolesta. Mistään uskonnon kuten myöhemmin syntyneen kristinuskon kannattamisesta tuskin tuolloin oli kyse. Usein tuntuu siltä, että tämä ydinsanoma muuttuu ironiseksi ja tragikoomiseksi, kun samalla on niin paljon työtä ja ongelmia aivan lähellä kuin myös kaukana, joihin ei ole ratkaisua vain tämän ilosanoman kertomisella ja Jeesuksen seuraamisella. Pelastussanoman kuulemisen tulisi johtaa ihmiset työhön, vapauteen, vastuuseen ja oikeudenmukaisiin pyrkimyksiin.
Niinpä ja tämän blogini keskeiset seikat vielä kerran: mitä tarkoittaa Jeesuksen seuraaminen uskontojen kentässä? Onko uskonto sinulle oma tai vieras, tosi vai väärä, oikeudenmukainen vai syrjivä? Mitä on uskontojen tasavertainen tarkastelu? Mitä ratkaisuja uskonnot tarjoavat minuuden kysymyksiin, itseydestä luopumiseen sen konkreettisissa ja käytännönläheisissä yhteyksissä? Siinä tutkittavaa. Jos vain saisi kirjoituslaitteen hieman paremman kuin tään kännykän, joitakin kirjojakinhan näistä aiheista olisi.


perjantai 8. helmikuuta 2019

Suomalainen työvoimapolitiikka


Kuuntelin juuri keskustelua tämän kevään eduskuntavaaleista. Monilla puolueilla on ohjelmassa parannuksia työelämän muutoksiin ja murroksiin. Näitä ovat mm. työttömyys ja pätkätyöt, jotka ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosikymmeninä.
Työvoimalainsäädäntöä arvioiden Suomessa on työvoimaa ja sen käyttöä koskeva lainsäädäntö, jossa mm ammattijärjestöissä määritellään palkkauksen vähimmäismäärät, työaika ja valtion taholta taas esim työttömyysturva.
Miksi työttömyysturva on niin pieni, ettei sillä elä, voi kysyä? Miksi siitä pitää maksaa vero vaikka se on valtion myöntämä? Miksi opintotuki on niin pieni, ettei silläkään elä varsinkaan pääkaupunkiseudulla, vaan pitää mennä työhön tai saada vanhemmilta rahaa opiskelun lisäksi? Miksi työttömyysturvalla eläjän pitää verotuksen vuoksi hakea myös toimeentulotukea, jos hän ei työllisty? Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ihannoidaan, mutta harvoin muistutetaan siitä, että siitä saatavat tuet ovat pieniä. Niillä ei kartuteta omaisuutta, ei matkustella, eikä vietetä lomia. Ne on tarkoitettu vain jokapäiväisen elämän menoihin eli siis ruokaan ja asumiseen ja siinäkin vain kohtuuhintaiseen tai edulliseen sellaiseen. Työttömänä elävä voi kyllä kouluttautua ja kuntoutua, mutta yleensä toimeentulohuolet ovat suuria ja ne syövät energiaa muulta yrittämiseltä. Kuvio on vaikea.
Työvoimaviranomaisilla on merkittävä rooli jokaisen työnhakijan kohdalla. Työnhakija joutuu uusimaan työnhaun säännöllisesti ja hän jättää työnhaustaan jatkuvasti raportin työvoimatoimistoon. Koulutusta vastaavaa työtä ei ole lain mukaan pakko ottaa vastaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö työtä tule koko ajan hakea.
Suomen työelämä on jäykkä. Moni sopiva työpaikka voisi löytyä muulta paikkakunnalta, mutta...Työhön on aiemmin rekrytoitu ihmiset yleensä vuosiksi. Siitä on saatu ystävät, lomat ja työpaikka. Kun tämä kuvio on murtunut, on mukaan tullut uusia tekijöitä kuten muutot työpaikkakunnilta toisille. Huomasin jokin aikaa sitten, että tällainen vähennys, joka koskee asumista kahdella paikkakunnalla, on tullut veroilmoitukseenkin. Ne, jotka 90-luvulla muuttivat työstä toiselle paikkakunnalle, maksoivat muutot itse ja maksoivat työn väliaikaisuuden vuoksi asunnon mahdollisesti sekä asuin- että työpaikkakunnalla niin kuin kansanedustajat.
Työlainsäädännön tunteminen on eräs huomioitava seikka. Siihen voi tosiaankin mennä aikaa, jos siihen työnhakija itse aikoo tutustua, siksi olisi suotavaa, että työvoimatoimistoissa voitaisiin enemmän neuvoa lakiasioissa jokaisen tilanne huomioonottaen. Omavastuuta on kaikkialla yhteiskunnassa ja siihen tulisi aina varautua. Tiliään ei kannattaisi tyhjentää joka kuukausi ja viedä sitä luoton puolelle, ellei ole pakko, koska rahaa tarvitsee, kun omavastuu on lainsäädännössä määrätty. Tuskin kukaan työnantaja maksaa työttömäksi jäävälle viikon elannon, joka ainakin aiemmin oli omavastuun aika. Lisäksi ovat hakemusten jättämiset ja käsittelyajat niin, että aikaa voi mennä pari viikkoa ennen kuin työttömyyskorvauksen saa. Harvoilla työpaikoilla on koulutusta näissä asioissa, vaikka työttömäksi jääminen onkin mahdollinen asia ja pätkätyöt ikään kuin jo viittaavat siihen. Voisi sanoa, että jokaisen pätkätyöläisen kannattaisi hakeutua kurssille, jonka nimenä on, mihin pitää varautua työttömyyden uhatessa.
Kun työelämä näin muuttuu ja työhön tulee lisää tekijöitä vakinaisen työn, vakinaisen työpaikan ja paikkakunnan vaihtuessa useinkin, niin se tulisi ottaa huomioon monella tavalla. Kuka jaksaa muuttaa koko ajan työn perässä? Kenen voimat riittävät liikkuvaan työhön? Onko mahdollista elää näin esim ilman omaa autoa? Tätä samaa kysyy se, joka ei yleisillä kulkuneuvoilla pääse pois asuinpaikkakunnaltaan esim sunnuntaisin, koska bussi ei kulje.
Kun viranomaiset tekevät omia harkintavaltaansa kuuluvia päätöksiä siitä, kenelle myönnetään valtion tai kunnan tukia ja mitä voidaan päättää juuri harkinnanvaraisesti, niin joskus soisi heidän miettivän omaa palkkaustaan. Valtion tai kuntien hallinnoissa toimii kuitenkaan tuskin yhtään työntekijää, jonka palkkaus olisi yhtä pieni kuin työttömyyskorvausta saavan. Uhka menettää työttömyysturva on myös olemassa, ellei tee niin kuin laki määrää. Ansiosidonnaisesta en osaa sanoa, mutta se on kuitenkin määräaikainen. Tunnetko siis lain?
Suomi voi tuntea olevansa sosiaaliturvan mallimaa vain periaatteessa, sillä turvaa tarvitaan jo aiemmin myös työelämän pelisääntöihin ja muualle yhteiskuntaan, sen koulutusjärjestelmiin ja yhteiskunnan palveluihin.
Omasta puolestani lausun, että nykyisessä työvoimalainsäädännössä on paljon parantamisen varaa. Sitä tulisi seurata ja uudistaa niiden käytäntöjen mukaan, joihin se johtaa ja jotka aiheuttavat työelämän muutoksia ja työttömyyttä. Yhteiskuntamme on siinä merkityksessä hyvin moniulotteinen, eikä sen ristiriitoja millään aina kestä, mutta niitä pitää silti yrittää ratkoa. Kansakouluajoista minulla tulee mieleen se, että me hyvin erilaisista olosuhteista tulleet pienet koululaiset jouduimme "tasa-arvoiseen" kansakouluun 7-vuotiaina. Ei merkinnyt mitään se, oliko lapsuus sitä ennen ollut palelemista, ahtautta, ulkovessoja, kylmiä vesikraanoja, puilla lämmittämistä, hammashoidon puutteita, sodan jälkien seuraamista, aikuisten neuvottomuuden ja ongelmien keskellä elämistä, jopa nälkää, vaikka toisilla oli jo tuolloin lämpimät kivitalot lämminvesiputkineen, hyvin toimeentulevat vanhemmat ja jopa omat lastenhuoneet jne. Mitään parempien perheitten kouluja ei kyllä omalla paikkakunnallani tunnettu. Ehkä hyvä niin. Siinä tilanteessa huomioon ei otettu sitä, mitä nämä erilaiset kotiolosuhteet varhaisessa lapsuudessa vaikuttivat koulumenestykseen ja sosiaalisiin taitoihin koulussa. Päästiin siis tasa-arvoiseen kouluun hyvin erilaisista lähtökohdista. Myöhemminhän sitä on kyllä sitten paljonkin tutkittu meillä Suomessa. Voisi kyllä sanoa, että näin on edelleenkin. Erot voivat olla myös alueellisia. Kun yhteiskunta tarjoaa kaikille tasa-arvoisia palveluja, tasa-arvoista koulutusta ja muita kuten tasa-arvoisen lain, tasa-arvoiset virkamiehet ja -naiset, niin kuka hoitaa sen, että myös koko se kokonaisuus, jossa eletään ja ollaan olisi kaikille tasa-arvoinen? Työtä riittää siis niin kodeissa kuin yhteiskunnassa edelleen.

tiistai 5. helmikuuta 2019

Identiteetti


Mikä on sinun identiteettisi? Oletko äiti, sisar, vaimo, koululainen, lapsi vai aikuinen? Onko identiteettisi pysyvä vai väliaikainen kuten morsiamella tai kenties martalla? Meillä kaikilla on useita identiteettejä, joista kuitenkin usein jokin on vallitseva kuten työikäisen ammatti-identiteetti. On myös jokin oma itseysidentiteetti. Se, että tuntee itsensä joksikin tai samaksi henkilöksi vaikka samalla muuttuu ja aika kuluu. Itseysidentiteetin toivoisi olevan kiinnittynyt rakkauteen ja siinä merkityksessä Jumalaan. Itseysidentiteetin omaava pystyy ikään kuin kestämään muutoksia, hallitsemaan muutoksia ja myös saamaan niitä aikaan. Sana identiteetti tulee juuri sanasta sama eli se voi olla kahden asian samuutta ilmaiseva tai sitten jokin, mikä pysyy samana. Identiteettiin kuuluu siis myös samaistuminen johonkin ja jonkin asian itselleen omaksuminen tai oppiminen.
Identiteettiin kuuluu myös jonkin asian hyväksyminen ja sen hyväksyminen, mitä on ja mitä haluaa olla samalla, kun identiteetti muuttuu ja laajenee. Pienellä vauvalla on hänelle muiden antama identiteetti ja lapsella yleensäkin siihen asti, kunnes lapsi itse pystyy ymmärtämään jotain siitä, mitä hän on ympäristöstään erillisenä.
Identiteetit voivat olla annettuja, saatuja tai/ ja itse muokattuja. On parasta, jos jokin identiteetti tulee oikeaan aikaan ja paikkaan sopivalla hetkellä. Jos joutuu johonkin identiteettiin liian varhain, se voi tuntua vieraalta ja väkinäiseltä ja siinä voi epäonnistua, mutta siihen voi "venyä". Kun lapsi kasvaa, hänen identiteettinsä muuttuu iän myötä ja se on hänelle ominaista, jos kaikki menee hyvin. Itse muistan omasta elämästä tilanteita, jolloin jokin identiteetti tuli liian varhain ja johon ei ollut voinut kypsyä ja jota ei ollut voinut harjoitella riittävästi. Jos menee esim varhain naimisiin, niin voi olla vaikeaa omaksua vaimon tai rouvan identiteettiä. Rouva-nimitystä tosin käytetään myös naimattomasta, eronneesta tai leskestä, mutta eri asia on minkä ikäisestä. Äidin rooli sen sijaan on helpompi nuorempanakin, jos siihen on halunnut.
Joskus identiteetti tarvitsee tueksi jonkin luontaisen ominaisuuden tai persoonallisuuden piirteen kuten johtaja (hyvä tai kuuluva ääni) tai laulaja (hyvä lauluääni).
Moni asia identiteetissä on annettua tai saatua kuitenkin oppimisen kautta. Näin on esim moni ammatti-identiteetti. On annettua se, millainen on hyvä lääkäri tai hyvä opettaja, mutta siinä voi kehittyä omien tavoitteidensa mukaan. Hyvä ammatti-identiteetti muotoutuu tehtävän hyvän suorittamisen mukaan hyväksi. Jokin osa identiteetistä maksaa. Jos haluaa esim martta-identiteetin sillä nimellä, pitää liittyä marttajärjestöön. Myös oikeudet jonkin ammatin harjoittamiseen pitää joskus ostaa ja koulutuksesta yleensä maksaa.
Identiteettiin voi liittyä myös jokin muu olosuhde kuten, että ollaksesi äiti, sinulla tulee olla lapsi tai ollaksesi sisko sisar, ollaksesi ystävä ystävätär jne. Identiteetti voi olla myös aktiivinen tai passiivinen sen mukaan, harjoittako siihen kuuluvia asioita ja velvollisuuksia. Identiteetti voi kadota tai hämärtyä, ellei se toteudu.
Identiteetille voi muodostua myös kielteisiä sisältöjä ja se voi pilata ihmisen elämän. Näin on silloin, jos se on liian suppea, tarttumapintaa siihen on liian vähän ja se on liian ohut/heikko tai ennestään tuntematon. Myös jos identiteettiin liittyy epäsosiaalinen käytös, se voi muodostua tuhoavaksi henkilölle ja huonoksi esimerkiksi muille. Epäsosiaalisen käytöksen tunnusmerkit pitäisi opiskella, ennen kuin saa niistä omaan identiteettiin jonkin pysyvän leiman tai vaurion. Tämä on usein jäänyt vähälle huomiolle, jos on epäonnistunut taloudenpidossa tai on pitänyt opetella asioita "kantapään kautta" liian vähän tietämyksen ja kokemuksen tähden. Identiteetti voi olla kuin tuuli tai tuoksu tai ilmavirta tai sähköä ilmassa, joka leijuu jossain ja johon on vaikea joskus tarttua silloin, kun se vielä on muotoutumassa tai jos siihen liittyy jotain sanomatonta, liikuttavaa tai uutta. Silloin kuulostellaan, haistetaan ja maistetaan eli tunnustellaan sitä, mikä identiteettiin sopii ja missä sen suotuisat rajat kulkevat. Silloin mietitään myös sitä suuntaa, mistä oikea identiteetti löytyy ja miten sitä voi kehittää. Siinä voi joskus mennä aikaa, mutta ihmiseen pitää uskoa silloinkin vaikka se tuntuisi vaikealta ja mahdottomalta ja ennen muuta sanoa se hänelle. Sanat anteeksi, hyvä yritys ja unohda kuuluvat myös identiteettiin. Niitä tarvitaan, kun muodostetaan sitä omaa identiteettiä tai arvioidaan muiden.