Radiossa oli vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kuulutuksia, joissa etsittiin henkilöitä, jotka olivat matkalla jossain päin Suomea, jotka eivät olleet kokonaan kadonneet, mutta joita esimerkiksi sukulaiset etsivät joidenkin sukutapahtumien tähden, koska eivät tienneet heidän matkasuunnitelmistaan tms. Muistan kuunnelleeni näitä omassa lapsuudessani radiosta.
Suomessa matkustamiseen liittyen oma ylivoimaisesti eniten kulunut reittini on Helsinki- Rovaniemi -matka, jota olen matkustanut jo neljänkymmenen vuoden ajan junalla, autolla ja lentäen. Näistä ehkä eniten junalla. Junan yövaunuja on uudistettu useaankin otteeseen tänä aikana ja aivan viimeksi pari vuotta sitten otettiin uusimmat vaunut käyttöön, joissa on ylellinen tunnelma. On menty kolmen vuoteen hyteissä ja nykyisin mennään kahden, vaikka vanhojakin on vielä liikenteessä.
Autolla matkan olen tehnyt pariin kertaan myös ihan itse. Ajoin aiemmin isältäni saamallani Volkkarilla matkan vanhempieni luo opiskelupaikkakunnalta Helsingistä. Junassa olen pariin kertaan vienyt mukanani myös pyörän, jolla olen ajanut parinkymmenen kilometrin matkan Rovaniemellä mökkimaisemiin Norvikselle. Suomi on jäänyt monin paikoin aika tuntemattomaksi alueellisesti tästä syystä, että matkustaminen on ollut juuttunut tähän mainitsemaani reittiin. Jos minulla ei olisi ollut mahdollisuutta tehdä koulutyötä kuudella eri paikkakunnalla Suomessa, ei varmaan senkään vertaa olisi tullut matkustettua omassa maassa. Lapsena tosin kävimme vanhempien mukana Saimaalla, Keski-Suomessa ja Helsingissa sekä Lapissa jonkun verran, mutta Varsinais-Suomeen, Itä-Suomeen ja Etelä-Pohjanmaahan tutustuin vasta mainitsemani opettajaperiodin aikana. Länsirannikolla en vieläkään ole juuri käynyt.
Olen usein miettinyt asiaa, miksi matkustaminen Suomessa on jäänyt aika vähälle. Syitä on monentyyppisiä: opiskelupaikkakunta valikoitui jo varhain, sukulaiset ovat olleet enimmäkseen vain tietyissä paikoissa ja omat ystävyydetkin ovat keskittyneet jostain syystä vain Etelä-Suomeen. Usein autolla matkaa pohjoiseen tehtäessä, ei ole ollut aikaa pysähtyä mihinkään Oulun seutua lukuunottamatta. Vaikka automatka on joskus ollut ahdas ja rasittava, ei ole ollut mahdollista pysähtyä yöpymään missään matkalla, vaan ajuria on vaihdettu aina sen mukaan, kuka jaksaa kulloinkin ajaa ja vaikka erilaiset matkailusijoitukset Suomessa ovat lisääntyneet, niillä ei ole ollut kovin suurta vaikutusta matkantekoon omalla kohdallani. Myös erilaisiin eri puolella Suomea pidettäviin tapahtumiin on ollut vaikea osallistua, enkä ole tehnyt vierailu- tai esitelmämatkoja juuri mihinkään senkään jälkeen, kun suoritin oman alani korkeimman tutkinnon.
Onneksi kuitenkin itselläni ovat vielä hyvässä muistissa nuo kuusi eri paikkakuntaa, joissa sain olla opettajana ja nähdä asioita myös muusta kuin etelä-Suomen näkökulmasta. Pohjoinen, joka on tullut tutuksi vanhempien kautta ja lapsuudesta, mahdollistuu taas tänä kesänä matkankohteeksi, kun osallistun Marttaliiton Pohjoismaiseen kokoukseen Rovaniemellä, joka pidetään samaan aikaa kuin kansainvälinen musiikki- ja tanssitapahtuma Jutajaiset kesäkuun lopussa. Pohjoismaisen kokouksen ohjelmassa on sekä uutta että vanhaa ja jollain tavalla tuntuu hyvältä se, että laajenee se näkökulma lapsuuden ja nuoruuden ajoista vielä tähänkin päivään, kun äitini vielä asuu paikkakunnalla ja uusia kaupungin tutustumiskohteita on tarjolla. Voin majoittua äidin luona, marttojen keittiön herkut ovat maisteltavissa ja monet vaikutelmat jaetaan taas isommalla joukolla yhdessä muiden kokouksen osallistujien kesken. Tosin jossain merkityksessä voi olla, että lapsuutensa ajat vielä joutuu sielläkin kohtaamaan, koska suomalainen hyvinvointi ei ole kaikin paikoin ja kaikin osin ja kaikille mennyt sillä tavalla eteenpäin kuin sen voisi ajatella menneen viimeisten 40-vuoden aikana. Ompelija-äidin tyttärenä olen viime päivät ommellut itselleni jonkun asun tapahtumaa varten, miettinyt pohjoisen naisen roolia ja kysymystä naisen asemasta siinä, onhan Lappi tunnettu monista käsityöalan ja taiteen alan naisosaajista. Rovaniemellä yliopisto on toiminut jo useita vuosikymmeniä, koulutuspalvelut ovat lisääntyneet jne. Oma työni naiskysymyksen parissa saa lisäpontta olenhan jo haastatellutkin muutamia naisia ja toivottavasti saan aiheeseeni jonkun uuden näkökulman vielä nytkin, kun työvuodet ovat jo kohta lopussa ja edessä on vanhuus omine kysymyksineen ja haasteineen.
