KATARIINAN MARTTABLOGI

...oh, beibebeibe...
Pidän tätä blogia sekä omaan kirjalliseen tutkimukseeni että marttaharrastukseen liittyvänä. Kirjoitan siis joskus "mariana", joka on myös yksi kolmesta etunimestäni, että "marttana", jonka nimen saan Marttaliiton jäsenenä. Marttojen ravintoneuvonta, ympäristöasioiden hoidon korostaminen ja käsityö ovat aiheita, joita tahdon erityisesti painottaa. Marttaliiton toiminta perustuu kotitalousneuvonnassa asiantuntemukseen ja vapaaehtoistyöhön sekä keskinäiseen luottamukseen yhdistystoiminnassa.
Blogini aiheet löytyvät oikean sivupalstan lopusta. Painamalla nuolista saat aiheet näkyviin.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Tulppaaneja kukkaruukkuun

Kädessäni on juuri eräs huonekasvikirja, jossa on ehdotuksena joidenkin kesäkukkien kasvattaminen kukkaruukussa. Tulppaaneja tosin kasvatetaan joulukukkinakin ruukussa, joten varmaan myös muulloin onnistuu sama. En ole asiaa vielä kertaakaan kokeillut, mutta nyt juuri ostin tulpaanin sipuleita ja laitan ne sitten ruukkuun kasvamaan. Tulppaanien sipuleiden kasvattamisesta löysin hyviä ohjeita puutarha.netin sivustolta. Kerrostalojen pihoilla kasvaa usein tulppaaneita ja sekös onkin kesäistä, kun keltaiset ja punaiset tulppaanit loistavat auringonvalossa. Tulppaani on eräs suosikkikukistani, mutta siitä en ole kuitenkaan varma kummasta sen kasvukaudesta pidän enemmän talvesta vai kesästä.
Pääsiäisen kynnyksellä myös narsissit ja keltaiset iirikset ovat suosittuja kukkia, joita voi myöskin ruukussa kasvattaa. Kasvattamisen onnistuessa niistä saa hieman pidemmän ilon kuin ihan pelkistä leikkokukista, jotka taas ovat niille kiireisille, jotka eivät ehdi kukkia ruukuissa kasvattaa.
Ruukkuihin kannattaa laittaa myös yrttejä, jotka kuitenkin ulos istutettuina kasvavat ehkä hieman paremmin kuin sisätiloissa. Kaiken kaikkiaan erilaisten huonekasvien tuntemus ja hoito on varsin suuri asia ja vielä monet kirjat on tästä aiheesta lukematta ja tutkimatta. Siispä ensi tilassa kirjaston kokoelmiin aiheesta tutustumaan.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Radio, tv vai netti?

Jaan oman elämäni historiallisiin vaiheisiin otsikossa mainittujen asioiden suhteen. Lapsena oli radio, tv tuli siinä kymmenen vuoden ikäisenä ja netti sitten vasta jo yli 40-vuotiaana. Näistä edelleen kaikki ovat käytössä, mutta netti on ollut pari viimeistä vuotta ylivoimaisesti eniten käyttämäni mediaväline noista mainituista. Useimmat lapset saavat nykyaikana aivan toisenlaisaen järjestyksen näihin asioihin. He elävät erilaista elämää tässä suhteessa kuin vanhempansa ja isovanhempansa ovat eläneet.
Minulla on paljon ystäviä, joiden suhde blogeihin ja muihin omaehtoisen julkaisemisen mahdollisuuksiin netissä on ihan kielteinen. Sehän ruokkii vaan ihmisten uteliaisuutta. Netti voi viedä ihmiseltä yöunet. On parasta tehdä vaan sellaista, jonka varassa jaksaa elämänsä elää, saa mielekästä tekemistä ja erilaisia hyviä harrastuksia.
Netti on kuitenkin aika hyvä opiskelun väline erilaisia harrastuksia silmälläpitäen ja se korvaa joiltain osin tietosanakirjojen ja sanakirjojen käytön. Sen avulla voi myös harjoittaa itsetuntemusta ja itsetutkistelua omastaan jakamisen suhteen. Yritystä ainakin voi olla tässä mielessä. Netti voi myös toimia kommunikaation välineenä, vaikka siinä onkin paljon vaaroja, joista luemme lähes joka päivä lehdistä.