Jokainen on törmännyt johonkin ennakkoluuloon tai stereotypiaan. Se on ehkä kohdistunut itseen tai sitten itse on kohdistanut sen johonkin toiseen henkilöön.
Minulle soitetaan joka päivä. Usein saan puhelinsoiton joltain lehtimyyjältä, jolle kerron, että en osta lehtiä puhelinmyynnistä, vaikka ne olisivat kuinka edullisia verrattuna muuhun myyntiin. Oma lehdenlukuni on nimittäin siirtynyt digilehtiin. Luen joistakin päivälehdistä digilehteä ja muutamista viikkolehdistä saan uutisia somekanavilla. Tänään viimeksi kerroin puhelinmyyjälle, että heidän puhelunsa ovat häiritseviä, että eivätkö he voi laittaa ensin sähköpostia ja sopia sitten, mikäli henkilö on kiinnostunut puhelinsoitosta. Sähköpostiin tulee kyllä myös ostotarjouksia, mutta niitä voi rauhassa tarkastella, eivätkä ne häiritse työntekoa, eikä niihin liity sitä, että kuka nyt soittaa, kun numero ei ole osoiteluettelossa. Miksei tähän maahan saada aikaiseksi häirintävapaita olosuhteita näissä myyntiasioissa?
Se on tätä päivää, sanoi lehtimyyjä. Siis häirintäkö? Ehkä niin, mutta pitääkö näin olla. Eikö kuluttajat kiinnosta lehtiä muulla tavoin kuin ostajina, eikö heidän panostaan tarvita lehden teossa tai arvioinnissa muuten kuin maksajina?
Pidän itseäni kilttinä ihmisenä, mutta kuitenkin jotkut asiat yhteiskunnassa saavat minut tuntemaan vihaa ja ärtymystä?Jos vaikka pitää itseään melko kilttinä ihmisenä ja sitten kuitenkin suuttuu, niin onko silloin muodostanut itsestä identiteetin, joka ei olekaan kaikissa tapauksissa pätevä. Onko siis niin, että minulla on itsestäni väärä käsitys. Mitä toisaalta tarkoitetaan kiltteydellä? Sitäkö, ettei suutu lehtimyyjille, että on aina rauhallinen, suvaitsee kaikkea ympärillään, rempallaan olevia asioita, resuisuutta, hoitamatonta ympäristöä, lökäpöksyjä tms.
Piti kuitenkin puhua stereotypioista, joten jatketaan siitä. Se, joka lukee paljon romaaneja, oppii paljon tarinoita ja usein tarinoissa on myös samankaltaisuutta eli stereotypioita. Johonkin stereotypiaan liittyvän asian huomaaminen ympäristössä saattaa herättää ennakkoluulon, jonka pohjalta sitten muodostaa käsityksiä asioista. Omassa elämässä tunnistaa stereotypian vaaroja. Olenko nyt käyttäytymässä kuten sen ja tämän romaanin päähenkilö? Löytyykö tilanteeseeni jokin oletus, josta seuraa nämä ja nämä tietyt seikat? Onko tämä ja se seikka jo kerran eletty asia? Onko joku omassa elämässään kokenut samaa? Olenko itse vain se, joka stereotyyppisesti toistaa jo elettyjä elämiä?
Olen kokenut saman, sen kuulee usein sanottavan. Juuri siksi monet ihmisten auttamiskeinotkin ovat syntyneitä, koska muutkin ovat kokeneet sen saman ja ryhtyneet sitten jo ennaltaehkäisevien keinojen avulla välttelemään asioita ja tilanteita. Elämän hallitsemiseen harva kuitenkaan pystyy, vaikka olisi kaiken lukenut kirjoista, mitä ihmiskunta on kohdannut ja läpikäynyt.
Usein ajattelee, että omat kokemukset ovat jotain uniikkia, mutta ovatko sittenkään. Onko stereotypia aina vastassa? Varmaankin olisi tunnettava kaikki mahdolliset stereotypiat ennen kuin pystyisi toiminnassaan johonkin uuteen? Jos teen näin, otan tämän askeleen sinne, toisen tänne joudunko johonkin ennestään tiedettyyn vai kohtaanko jotain uutta? Millaisissa olosuhteissa asiat näyttäytyvät uudessa valossa vai olenko toivottomasti vain muiden jalajäljissä asteleva kulkija?
Stereotypia voi syntyä toistosta. Jokin piirre itsessä tai jotkut tapahtumat toistuvat liian usein, niin siitä tulee stereotypia. Aina se ei ole huono asia, mutta kuitenkin jonkinlainen valmis tulkinta jostain asiasta tai ihmisestä. Hän tulee olemaan sellainen tai tällainen, uskopa vaan.
Stereotypia voi olla kuten uskomus johonkin asiaan tai ihmiseen liittyen. Jos on tarpeeksi monta tekijää, jotka pysyvät samanlaisina tulee se ja jotenkin ihmiset haluavat rakentaa stereotypioita ja uskomuksia. Ennakkoluulo on harvoin positiivista sisältöä omaava asia. Se on pikemminkin päinvastoin monta negatiivista asiaa sisältävä uskomus.
Yritän välttää stereotypioita. Oma polku? Nykyisin kuulee siitä puhuttavan, että kuinka pitää löytää oma polku elämässä. Omaa polkua ei ole, ellei sitä halua löytää, ellei ole kiinnostunut myös muiden omasta polusta. Yritän luoda omaa polkua, persoonallisia asioita, mutta voiko sanoa persoonallisia tapahtumia? Eivätkö tapahtumat ole kuitenkin aina jotenkin yliyksilöllisiä eli niitä, että joku syntyy, kuolee, valmistuu ammattiin, asuu jossain, menee naimisiin, eroaa...Niitähän tapahtuu kaikille, mutta tietysti eri aikaan ja eri paikoissa, jotka kenties muuttavat tapahtumien luonnetta.
Oma polku löytyy, jos sitä etsii. Minä ainakin etsin omaa polkua. Etsitkö sinäkin?
