Jouluseimen puhuttelemana

Hei blogini seuraajat. Tällä kertaa palaan taas Marian mietteisiin, vaikka marttatoiminta jatkuukin vilkkaana ja mekin saimme Matinkylän Martoissa aikaan hyväntekeväisyystarkoitukseen joulupeittoja, jotka toivottavasti lämmittävät myös mieltä nyt tulevana jouluna. Tempasimme myös joulupuurotarjoilun alueemme kauppakeskuksessa ja olimme siitä ylpeitä, koska teimme uuden aluevaltauksen toiminnassamme. Marttaliiton sivustolla on myös uusia hankkeita jo ensi vuodelle, mutta sitä ennen omaan jouluseimen meditaatiooni:

Täksi jouluksi huomasimme lasten kanssa tehdä jouluseimen Maria-äiti-nukesta, vauva-nukesta ja pehmoeläimistä. Vaikka Luukkaan jouluevankeliumissa (Luuk 2:1-20) ei kerrotakaan tarkaan sitä, mitä eläimiä Jeesuksen syntymätallissa oli, laitoimme siihen kuitenkin hevosen, aasin, lehmän, sian, lampaan, kanoja ja sen lisäksi jokainen sai tuoda seimeen jonkin lempieläimensä. Tällaisessa maalaisjoulussa on nähty ihmisiä rauhoittava piirre, jota jokainen tuntuu kaipaavan. Raamatun suhtautumisella eläimiin on myös nähty olevan kauaskantoisia vaikutuksia (eläinten hyötykäyttö), vaikka myös eläinsuojelulliset aspektit on nähty nousevan Raamatusta (Jumala huolehtii jokaisesta pikkulinnusta Matt 10:6). Rakensimme seimen puisen laatikon päälle ja ihailimme tekemäämme "kokoelmaa", jonka päätimme pitää koko joulun ajan.

Omassa mielessäni katselen tänä jouluna seimeä seuraavista ajatuksista käsin: onko Uuden testamentin tapahtumia kuvaava seimiasetelma vain maalaisidylliä kaupunkilaiskodeissa? Seimi kertoo Jeesuksen syntymäjuhlasta Betlehemin liepeillä olevassa eläinten kodissa oli se sitten talli tai eläinten luola, sitä ei mainita. Seimessä ollaan niin kuin juhlakuvassa - eläimet ovat juuri ruokittuja ja paikka on lakaistuna ja siivottuna. Jeesuslapsi on laitettu puhtaisiin ja siisteihin kapaloihin ja lakanoihin. Maria ja Joosef ovat pukeneet ylleen uudet kangasviitat, jollaisia ajan puvut enimmäkseen olivat sekä miehillä että naisilla. Juhlan kunniaksi saapuu enkelijoukko laulamaan Jumalalle kunniaa ja lähiseudun paimenet tulevat kumartamaan ja tuomaan lahjoja vastasyntyneelle. Seimessä juhlan ainekset on tiivistetty juuri siihen hetkeen, jolloin kaikki on valmista "kuvausta" varten: juuri siivottu juhlapaikka, juhlan kunniaksi tehdyt asetelmat, joissa henkilöt ja tapahtumat herättävät niitä seuraavissa ihmisissä kunnioituksen tunteen siitä, että nyt on saavutettu se hetki, joka ansaitsee tulla tallennetuksi, muille jaettavaksi tai historialliseksi tapahtumaksi.

Katselen seimeä ja muistan lukeneeni jostakin, että sitä on pidetty niin vaatimattomana syntymäjuhlan paikkana, että se herättää katsojassa sääliä - olemmehan tottuneet siihen, että juhlapaikka on jotain enemmän kuin talli ja vaikka juhlapaikassa valot hohtaisivat niin kuin enkelten valkeus, siellä on kuitenkin edes istuimia läsnäoleville. Eivätkö Maria ja Joosef siis voineet viettää edes lapsensa syntymäjuhlaa lähellä olevassa majapaikassa, jossa olisi ollut istuimia, jos eivät sinne synnyttämään päässeetkään, näin voisimme kysyä? Mutta kukapa sen osaisi juuri oikein arvioida? Jospa talli voisi kuitenkin olla lähempänä luontoa, erämaata tai maaseudun maisemaa niin, että se sellaisena soveltuu aika hyvin siihen hetkeen, joka ilmentää koko luomakunnan yhteyttä, josta Jeesuksen syntymä kertoo. Seimeä meditoidessa ei voi kuin ihmetellä sitä, kuinka kauaksi me olemme kulkeneet joulun juhlan puitteista ja tehneet siitä itsellemme enemmän taakan kuin ilon. Seimeä meditoidessa voi vakuuttautua siitä, että seimi sisältää riittävät juhlan ainekset ja se pystyy ilmentämään tarkoitetun tapahtuman merkittävyyttä. Voisi tietysti myös väittää, että jää hieman salaisuudeksi se, mikä merkitys jää aineelliselle runsaudelle, sen laadulle tai sen arvioidulle vähäisyydelle seimeä meditoidessa. Se, mikä milloinkin jää mieleen, on merkittävää, painautuu historialliseen ymmärrykseen tai muodostaa asioiden välille riittävät yhteydet on ihmiselle joskus salaisuus. Emme voi suunnitella ja valmistaa kaikkea hyväksi vain "aineellisiin" keskittyen, jos emme saa tekemiseemme mukaan sitä, mitä kaipaamme: rakkautta, hyväksymistä, iloa, hyvää oloa, ihmettelyä, odotuksen täyttymystä, yhteistä kokemista ja jakamista sekä siunausta. Siinä merkityksessä siis joulun odotukseen ja joulun viettoon tänä vuonna ja myös seimen äärellä.

Ekologisen kauneuden ilta

Kasvien hoitavat aineet olivat Matinkylän Marttojen viimeksi pidetyn illan aiheena. Kirjoitin viimeksi aiheesta blogissani korostaen kasvipohjaisen kosmetiikan edistämiä eläinten oikeuksia ja eläimiä kunnioittavaa tuotantoa, mutta kasvien hoitava ravinteisto on myös oma luonnonkosmetiikan tulos, jota kannattaa korostaa yhtä lailla niin kuin myös tuotteiden lisäaineettomuutta. Markkinoilla on nykyisin useita kymmeniä tuotemerkkejä luonnonkosmetiikasta ja Pro Luonnonkosmetiikka-yhdistyksen sivustolla ovat ne maahantuojat, jotka tuovat ekosertifikoituja tuotteita suomalaisille sen lisäksi, että markkinoilla on myös pikkuisen suomalaista luonnonkosmetiikkaa. Myös Animalian sivustolta löytää kauppoja, jotka myyvät luonnonkosmetiikkaa. Erityisen hyvän kuvan luonnonkosmetiikan tuotemerkeistä saa selaamalla aiheesta nettiä, käymällä kirjastossa tai kauneuden ja terveydenhoidon messuilla.

Luonnonkosmetiikkaan kuuluvat myös suolatuotteet. Löytyy suoladödöä, suolakuorintaa ja sen sellaista. Jotkut aineet kuten sitruuna, sokeri, suola, kookosöljy, kahvi tai omena voivat olla ulkoisestikin käytettyinä hipiää hoitavia. Erilaisia hius- ja kasvonaamioita löytyy googlettamalla. Savea voi ostaa ja tehdä itsekin siitä hoitoja. Samoin joidenkin luonnonkosmetiikan tuotemerkkien sisällä aineita voi sekoittaa niin, että saa lisäaineettomia kynsilakkoja ja meikkivoiteita. Kun elämme palveluyhteiskunnassa, jossa kauneudenhoitoa tarjotaan ammattilaisten tuottamana, niin vaatii tietysti paljon työtä se, että itse pääsee samoihin tuloksiin "kotikonstein". Luonnontuotteiden käyttöön liittyvää tietoa saa aineita kokeilemalla, mutta kokeilemisen taloudellisuudella on tietysti aina monet puolensa. Kannattaa kuitenkin satsata luonnosta saatujen aineiden hoitavien ominaisuuksien tuntemukseen, sillä olemmehan osa luontoa ja saamme osaksemme näin "luontoäidin" hoitoa sen äidilliseen hoivaan liittyen.

Vielä lopuksi lisäyksenä, että Martat-lehdestä 7/2010 löytyy kosmetiikan käytöstä oma puheenvuoronsa ja lista yleiskosmetiikan haitallisista aineista. Siinä varoitetaan erityisesti hiusväreistä, joita ei suositella alle 16-vuotiaille. Kaikkeen terveyttä edistävään kosmetiikkaan tulisi myös liittää huomautus sitä, että aineiden liiallista käyttöä tulisi välttää ja erilaisin tavoin pyrkiä tuotteilla saamaan aikaan sellaista, mikä ilahduttaa mieltä ja saa kosmetiikan näyttämään hoitavalta niin, ettei siitä tule itsetarkoitus ja ettei aineilla tuoteta liian "silmiinpistävää" vaikutusta.

Koukkuamisesta ongintaan

Onginnalla ja kalastuksella viitataan usein siihen, saadaanko onkeen jotain muuta kuin kalaa: ideoita, ihmisiä ja mitä tahansa muuta "saalista". Kun olen viimeksi onkinut kaloja mökkimaisemissa, en nyt viittaa tällaisiin seikkoihin lainkaan, vaan ihan siihen omaan pieneen taitooni, jonka olen vasta viime vuosina itselleni hankkinut. Todellakin kalojen onkiminen järvellä ei ole ollut mieluista puuhaa kuin vasta aikuisiällä, koska madon laittaminen koukkuun ei ole ollut mielipuuhaani. Juuri tänä kesänä nuori äiti totesi minulle eläinsuojeluaspekteja korostaen, että madon lävistäminen ongenkoukkuun ei ole hänen lempipuuhiaan ja niin kalat jäävät järvestä noukkimatta. Olen todennut kuitenkin itselleni, että madolla ei ole ehkä ihan niin herkkää hermostoa kuin ihmisellä, jolle tällainen lävistys voisi olla suuri kärsimys ja siksi olen tämän madon koukkuamisen opetellut ja nykyisin viihdyn hyvin järvellä veneessä ongella, vaikka myös kalan perkaus on ollut itselleni aiemmin vastenmielistä puuhaa.

Kun olen viimepäivinä joutunut käsittelemään maahanmuuttoasioita, niin oma pieni ongintani tuntuu näiden ongelmien edessä tosi pieneltä asialta, niin kuin monen muunkin taidon opettelemisen korostaminen, jota olen blogissani yrittänyt tuoda esiin juuri marttaharrastukseen liittyen. Pohjoisissa metsissä marjastusta harrastavat usein maahan muuttaneet thaimaalaiset, mutta heidän ongintataidoistaan en ole toistaiseksi kuullut puhuttavan juuri lainkaan, niin kuin en muidenkaan maahanmuuttaneiden vastaavista harrastuksista. Kalastusta saa harjoittaa onkimalla ilman kalastuslupia, joten se voisi olla monelle hyvä keino saada pientä lisätuloa, mutta mistä löytää puhtaita vesiä ja muut välineet ongintaan, jos niitä ei varsinkaan kupungeissa ole tarjolla.

Nyt vasta eli vihta

Muutamalla koivunoksalla, jotka on tietysti poimittu vain sieltä, mihin jokamiehen oikeudet sen sallivat, voi saada hyvää tuoksua kylpyhuoneeseen tai saunaan tai muuhun valitsemaansa paikkaan pitkään. Antaa vaan oksien kuivua. Kuivutessaan oksat tuoksuvat hyviltä ja kastelemalla niitä, ne saa uudelleen tuoksumaan.

Koukkuamaan...

Meillä on monia perustaitoja, jotka opimme koulussa, mutta monien taitojen oppiminen jää elämän varrella omalle vastuulle samoin kuin harrastusten ylläpitäminen. Työelämä vie usein ihmisen ja heidän sekä perheellisten kuulee sanovan, että he opettelevat sitten nuo ja nämä taidot eläkkeellä, kun on aikaa. Minusta käsityötaidot ovat aliarvostettuja, eivätkä ihmiset näytä ymmärtävän sitä, että niiden opetteluun kuluu sen verran paljon aikaa, ettei eläkevuodet kenties enää riitä taitojen opetteluun. Jos saisin elää elämäni uudelleen, tekisin kädentaitojen kohdalla toisin. Jokaiseen vapaahetkeen sijoittaisin jotain kädentaitoon liittyvää. Minusta on aivan ihanaa lukea jostain pienestä tytöstä, joka osaa virkata ja neuloa jo tosi hyvin.

Kädentaitojen alueella olen viimeksi opetellut koukkuamista, ensimmäistä kertaa elämässäni. Tilasin myös muutamia virkkaus- ja neulontatyön ohjekirjoja, joita saa edullisesti netistä The Bookdepository Ltd:stä ilman postituskuluja. Koukkuamalla voi tehdä ihan haute couture -jakun, joka ei todellakaan maksa omaisuuksia, niin kuin se maksaisi ostettuna ja jonkun muun tekemänä. Vielä neuvoksi se, että virkatun tai koukutun jakun voi tehdä bleiserin kaavaa seuraamalla. Saumat vain samoihin kohtiin kuin pikkutakissakin, mutta koukutun neuloksen pitäminen peilikuvana voi teettää hieman työtä.

Yksi asia suomalaisesta elintasosta

Omassa asuinlähiössäni on turkkilainen kebab-ravintola, josta ostan pitakebabin korkeintaan noin kerran puolessa vuodessa. Turkki on halvempi maa kuin Suomi, eikä se kuulu toistaiseksi EU:hun. Turkkia miettiessäni kysyn Suomelta: onko kalleus elintasoa? Eikö elintasomaan tunnusmerkkinä tulisi olla se, että pienellä rahalla voi myös saada elintasoa? Lapset ja kaikki alle 18-vuotiaat meillä esimerkiksi saavat elintason, jonka yhteiskunta ja vanhemmat heille tarjoavat ilman omia merkittäviä tuloja. Täysi-ikäisiltä ihmisiltä odotetaan, että he osallistuvat näiden hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalipalveluiden maksamiseen, mutta samalla ajatellaan, että tämä edellyttää suhteellisen suuria tuloja, joita kuitenkin työikäinen väestö käyttää pääasissa itsensä hyödyksi. Moni jää pienituloiseksi täysi-ikäiseksi tultuaan ja moni "putoaa" pois suurituloisten kelkasta elämänsä varrella. Ihmisellä on kuitenkin aina oma itse ja aika, joka on jossain määrin riippumaton suurista tuloista. Aikaa voi käyttää rahaa tuhlaten tai erilaisia taitoja opetellen. Oman itsen voi valjastaa moniin tarkoituksiin, joiden avulla voi tehdä muiden hyväksi asioita myös itse siitä iloiten ja hyötyen.

Miksemme enemmän tulevaisuudessa satsaa siihen, että yrittäisimme saada pienilläkin varoilla elintasoa jokaiselle kansalaiselle? Miksi monet julkisia palveluja tarjoavat yhtiöt toimivat niin, että ne eivät ota huomioon pienituloista ihmistä, jonka rahat eivät vuodesta toiseen riitä juuri muuhun kuin asuntoon, puhelinlaskuun ja sähkölaskuun? Monet erilaiset standardoidut systeemit eivät tue yksilökohtaisen kulutuksen mittausta. Mainitsen esimerkkinä vaikkapa television, joka yksinelävälle tulee aika kalliiksi verrattuna perheelliseen. Kodeissa voi olla ylimitoitettuja kulutuslaitteita vaikka millä mitalla. Jääkaapit vuokra-asunnoissa voivat olla liian suuria ja kuluttaa sähköä yli käytön ja tarpeen jne. jne. Ympäristöystävällisen kehityksen ja kulutuksen nimissä vaaditaan nykyään jokaisen ihmisen "hiilijalanjäljen" pienentämistä. Jokainen voisi miettiä sitä, miten se tehdään omalla kohdalla? Jos emme käytä yhteiskunnan tarjoamia palveluita siinä mitassa, kuin niitä meille tarjotaan, tarjontaa tulisi kehittää ja muuttaa sitä, ei vastaamaan taloudellista kasvua, vaan ihmisten hyvinvoinnin laatua.

Itämeren suojeluprojekti - Martat mukana hankkeessa

"Martat ovat jo pitkään tehneet työtä ympäristön ja kestävän kehityksen puolesta, mutta tulevina vuosina paneudutaan erityisesti Itämeren suojelemiseen. Marttaliitto on antanut Baltic Sea Action Group -säätiölle oman sitoumuksensa toimia Itämeren puhdistumisen puolesta." Oheinen sitaatti viittaa Marttaliiton sivustolla olevaan Itämeren suojeluprojektiin, jossa Martat ovat siis mukana. Sivustolla kannattaa silloin tällöin vierailla, sillä siellä on muitakin yleishyödyllisiä hankkeita, joissa pyritään vaikuttamaan erilaisin suojelutoimin.

Olemme lasten kanssa kiertäneet tänä kesänä Itämeren rannikkoa muutamaan otteeseen ja on tosi ikävää kertoa heille, että rannoilta löytyvä vihreä "mössö" on saasteista muodostunutta sinilevää. He pyörittelevät sitä kepeillä ja tivaavat, että mistä tätä tulee? Voisiko rantoja siivota ja haravoida rannoille kulkeutunutta sinilevää pois tähänastista enemmän, mikäli koko ranta-alue ei vielä ole sinilevän peitossa. Tuntuu tosi pahalta se, että mitään sen laajamittaisempaa talkootyötä ei tehdä rantakaistaleiden puhdistamiseksi, vaikka kysymys on yhteisestä hyödystä uimavesiä ajatellen. Myös lapsille on murheellista sanoa, että ihmiset saastuttavat vesiä niin, ettei uimaan voi mennä sinilevärannoilla. Voit että on kurjaa tämä jokakesäinen sinilevä!

Hyvää Juhannusta!

Tässä omista juhannuksen vietoistani pieni katkelma - niistä parhaista, joita olen itse kokenut. Tämä pieni meditaatio on syntynyt mökkimaisemissa, jossa puhdasvetinen, mutta niukkakalainen Norvajärvi on ollut meidän mökkeilijöiden nautittavana. Se on erityisen ihana uintiin ja myös kalastukseen, vaikka pieneenkin. Järven toisella puolella on hiekkaranta ja sen ympärillä on marjaisia metsäalueita. "Suuri vesi" on pinta-alaltaan noin 11,80 km2. Verrattuna Saimaaseen, jonka pinta-ala on 4400 km2, se on kuitenkin aika pieni vesi ja verrattuna Itämereen, joka on noin 420 000 km2, se on tietysti hyvin pieni vesi.

Soutelen järvellä

Soutelen järvellä ja katson järven pintaa.
Suuri vesi keinahtelee, kuplii ja aaltoilee
tuulen henkäillessä sen yllä.
Auringon kimallus järven pinnassa kuin peili,
johon heijastuvat tummina laikkuina
pienet taivaalla leijailevat pilvenhattarat.

Minussa keinahtelee tämä ympärilläni soiva musiikki: pieni veden liplatus veneen liukuessa järven pinnalla, kaislojen kahina tuulessa ja heinäsirkan siritys veden päällä.
Valo ympärilläni kirkastaa ajatukseni ja sydämeni tunteet. Rauha ja kiireettömyys lepäävät ylläni. Tuulenhenkäys vai veden sini - mikä herättää kaipuut, jotka yhtäkkiä valtaavat mieleni?

Ihmeteltävä Facebook-kavereita ja tuttavia

Nyt eletään Facebookin aikaa: siellä saa kavereita kaikista sellaisista tutuista, joita on elämässään tavannut jossain tai jotka ovat vieläpä tuttujen tuttujakin. Kavereita on tarjolla sivustolla ja ne voi kirjata siihen, kun on heidät sellaisiksi hyväksynyt. Henkilöiden, ryhmien ja tuotteiden faniksi voi myös alkaa. Ystävä, kaveri ja tuttava: ne ovat kaikki elämässä plussaa. Tuttavuus voi syntyä pienessä lähikaupassa tai lähikioskissa käydessä, kun tapaa tarpeeksi usein vaikkapa niissä työskentelevän myyjän, jonka sitten tunnistaa myös katukuvassa. Ystävällinen "terve" kaupan kassalla on kuitenkin usein se ainoa kommunikointi tavarakysynnän lisäksi, minkä pohjalle tuttavuus voi muodostua. Joskus kadulla kävellessäni mietin kaikkia ohikulkijoita, joita en tunne: voisko jostain heistä tulla tuttavani. Usein kysynkin juuri sitä itseltäni, että näenkö liian vähän vaivaa tuttavien hankkimiseksi, voisiko elämä olla jotenkin jotain enemmän, jos tuttavia olisi "joka kulmalla"? Siihen ainakin Facebookissa laitetaan toivoa.

Jokainen joutuu itseään tutkimaan ja miettimään, mikä pitää yllä kaveruutta ja tuttavuutta - myös sosiaalisuuteen liittyviä erilaisia tunteita, kilpailua ja kamppailua siinä joutuu kohtaamaan. Facebookia pidetään uudenlaisena sosiaalisuuden muotona juuri siksi, että sen avulla voi palauttaa itselle mieleen ihmisten nimiä ja kasvoja, joita on joskus tavannut ja jotka ovat hankkiutuneet Facebookiin. Sen avulla muokataan identiteettiä ja ollaan yhteydessä näihin vaikkapa vain kerran elämässä tavattuihin, mutta heitä, joita tapaa vain kerran, on joka päivä tarjolla kaduilla, kaupoissa, matkoilla...Suurin osa kuitenkin jää toisilleen tuntemattomiksi. Se on elämässä oikeastaan aika suuri ihmettelyn aihe. Mitäpä jos siis alkaisi kerätä avaamalleen Facebook-sivustolle tuttavia niistä, joita tapaa kadulla kulkiessaan? Tarvittaisiinkohan siihen oma Facebook-lisenssi?

Pääsiäinen-ensin paastoa ja sitten herkkuruokaako?

Ei joka vuosi mämmiä, lammasta, viiniä, karitsaa tai kananmunia, suklaamunista tai pashasta puhumattakaan, vaikka joistakin niistä olisikin olemassa rasvattomampia tai kevyempiä vaihtoehtoja. Siihen olen ainakin itse päätynyt pääsiäisruokien suhteen. Pääsiäisen viettoon tiivistyvät monet asiat, joista mielessä on vaikkapa paasto ja sen erilaiset merkitykset (viittaan blogikirjoitukseeni laihat vuodet ja lihavat vuodet). Suurin osa nykynaisista laihduttaa lähes aina, joten kirkollinen paastonaika ei sinänsä ole mikään erityinen asia, ellei sitten tahdota painottaa sen henkisiä ulottuvuuksia eli sitä paastoa, jossa pyrkimyksenä on saavuttaa hengellinen ilo ja toisten auttaminen (Jes 58:1-9).
Mitä tulee pääsiäisen muuhun merkitykseen ja erilaisiin pääsiäisen viettoon kuuluviin asioihin, niin vastakkain ovat usein vakavuus, johon oikea paasto eli lähimmäisen rakastaminen ja Kristuksen kärsimys meitä johtaa, tai sitten hilpeys tai keveys, johon viittaavat rairuohot, kukat, tiput, noidat sekä sen sellaiset joidenkin "pakanallisiksi" tai vain taloudellisiin seikkoihin liittämät pääsiäisen merkitykset. Miten yhdistää nämä kaksi asiaa: uskonnollinen vakavuus ja elämän keveys? Ovatko vastakohtia asioiden uskonnollinen tarkasteleminen tai niiden aineellinen merkitys? Onko kaikkea tarkasteltava näistä näkökulmista käsin vai voiko niiden välille löytää jotakin, jossa voi säilyttää molempiin liittyvän ilon aitona ja puhtaana? Joskus pääsiäisen kristillinen sanoma tuntuu ihan yhtä pelottavalta tai synkältä kuin on noitien tuominen mukaan pääsiäisen vieton tunnelmiin. Se, että lapset toimivat palmusunnuntain noitina ehkä lievittää lapsenmielistä hyvän ja pahan välisen taistelun ja sitä kuvaavien hahmojen maailman pelottavuutta ainakin heille, mutta uskonnollisessa merkityksessä ei ole lapsia huomioivaa kärsimyksen ja kuoleman "lieventämistä". Pääsiäiseen voimme liittää rukouksen "päästä meidät pahasta", koska siihen liittyy ylösnousemus eli kuoleman voittaminen. Ehkä se keveämpi pääsiäinen onkin sitten lasten pääsiäistä ja heillä voi olla meille aikuisille tuotavana ilon aspekti toisten auttamiseen tai kuoleman ja pitkänperjantain kohtaamiseen voimia hakiessamme.

Talvea!

Blogitauko venähtikin aiottua hieman pidemmäksi. Niin on talvikin tänä vuonna ollut tavallista pidempi ja ainakin minulle mieluisa kokemus. Hieman on mietityttänyt se, mitä eri aiheita käsittelisi blogissa, mutta luultavimmin aion jatkaa tänä vuonna samoista aiheista kuin edellisinäkin vuosina eli käsityö, ympäristö,ruoka ja muut vuodenaikateemat jatkuvat. Ehkä uudistan valokuvastoa ja yritän hakea jostain hieman entistä paremman skannerin. Myös Marttaharrastukseni jatkuu tänä vuonna ja olemme jo ehtineet pitää muutamia kokoontumisia Matinkylän Martoissa. Sain jo uuden käsityöidean suunnittelemamme yhteishankkeen parista: aiomme nimittäin neuloa villapeiton tilkuista tänä vuonna. Opettelin siinä ohessa neliötilkun neulomista dominotekniikalla (löytyy netistä dominoneuleen nimellä). Entisistä käsitöistä on valmistunut aika monet tässä blogissakin mainitut hankkeet. Sukan kantapää sujuu myös Marttojen viime vuoden vauvansukkaprojektin tähden. Koska kevättalven ensimmäinen flunssa-aalto pääsi iskemään minuun, ei tee mieli enempää kirjoitella tällä kertaa, mutta sanottakoon, että syksy oli antoisa myös siltä osin, että väitöskirjatyö tuli loppuunsaatettua ja se projekti siis suoritettua valmiiksi.