Meillä on monia perustaitoja, jotka opimme koulussa, mutta monien taitojen oppiminen jää elämän varrella omalle vastuulle samoin kuin harrastusten ylläpitäminen. Työelämä vie usein ihmisen ja heidän sekä perheellisten kuulee sanovan, että he opettelevat sitten nuo ja nämä taidot eläkkeellä, kun on aikaa. Minusta käsityötaidot ovat aliarvostettuja, eivätkä ihmiset näytä ymmärtävän sitä, että niiden opetteluun kuluu sen verran paljon aikaa, ettei eläkevuodet kenties enää riitä taitojen opetteluun. Jos saisin elää elämäni uudelleen, tekisin kädentaitojen kohdalla toisin. Jokaiseen vapaahetkeen sijoittaisin jotain kädentaitoon liittyvää. Minusta on aivan ihanaa lukea jostain pienestä tytöstä, joka osaa virkata ja neuloa jo tosi hyvin.
Kädentaitojen alueella olen viimeksi opetellut koukkuamista, ensimmäistä kertaa elämässäni. Tilasin myös muutamia virkkaus- ja neulontatyön ohjekirjoja, joita saa edullisesti netistä The Bookdepository Ltd:stä ilman postituskuluja. Koukkuamalla voi tehdä ihan haute couture -jakun, joka ei todellakaan maksa omaisuuksia, niin kuin se maksaisi ostettuna ja jonkun muun tekemänä. Vielä neuvoksi se, että virkatun tai koukutun jakun voi tehdä bleiserin kaavaa seuraamalla. Saumat vain samoihin kohtiin kuin pikkutakissakin, mutta koukutun neuloksen pitäminen peilikuvana voi teettää hieman työtä.
KATARIINAN MARTTABLOGI
...oh, beibebeibe...
Pidän tätä blogia sekä omaan kirjalliseen tutkimukseeni että marttaharrastukseen liittyvänä. Kirjoitan siis joskus "mariana", joka on myös yksi kolmesta etunimestäni, että "marttana", jonka nimen saan Marttaliiton jäsenenä. Marttojen ravintoneuvonta, ympäristöasioiden hoidon korostaminen ja käsityö ovat aiheita, joita tahdon erityisesti painottaa. Marttaliiton toiminta perustuu kotitalousneuvonnassa asiantuntemukseen ja vapaaehtoistyöhön sekä keskinäiseen luottamukseen yhdistystoiminnassa. Blogini aiheet löytyvät oikean sivupalstan lopusta. Painamalla nuolista saat aiheet näkyviin.