Tallinnasta valitsimme reitin Viljandin kautta pohjois-Latviaan. Se tarkoitti aika mutkaista tietä useiden pikkupaikkakuntien läpi. Ajoajaksi arvioimme 4 tuntia, mutta se ei onnistunut meiltä ja syynä oli se, ettei Viron ja Latvian maanteillä noin vain suunnisteta ilman hyviä karttoja ja navigaattoreita. Navigaattori oli itselläni käytössä ensimmäistä kertaa pitemmillä matkoilla ja vaikka minun tehtäväni oli suunnistaa sen mukaan teimme joitakin siksak-käännöksiä teiden risteyksissä ennen kuin opin käyttämään navigaattoria. Eksymisen pelkoa meillä ei tosin ollut, mutta luotimme liikaa navigaattorin helppouteen ja siksi ohitimme joitakin kääntymisiä risteyksissä. Niinpä ajomatka hieman venyi neljästä tunnista kuuteen tuntiin.
Ystvättärelleni matka Latviaan ei ollut ensimmäinen, mutta eihän teitä nyt tietystikään opi ihan parilla kerralla, joten navigointia tarvittiin. Kuskin ja navigoijan puheensorina myös hieman hidasti matkalla. Kun lähtee tuollaiselle matkalle, niin tietysti reaktiot autoliikenteessä nousevat pintaan ja teiden hausta voi muodostua aikamoista sählinkiä, ellei osaa lukea karttoja ja navigoida. Lisäksi puhelimen näytöllä kartta näkyy niin pienenä, ettei aina tiedä, mihin suuntaan navigaattorin neula pyörähtää risteysalueella ja liikenneympyröissä, kun usein teidenkin viittauksissa on puutteita. Sekin siis opittiin, miten navigaattoria käytetään risteyskohdissa. No niin, mutta suurin ongelma ajomatkallamme tuli, kun erään paikkakunnan kohdalla Latviassa olikin kolme samannimistä paikkaa. Laitoimme Aluksnessa osoitteeksi Lode ja lähdimme siihen suuntaan, mihin navigaattori ohjasi. Koukkasimme tarkoitetun reittimme eteläpuolelle ja ajokuskilta meinasi loppua ajamiseen tarvittava jaksamisen energia kokonaan, muttei sekään meitä lannistanut, vaan jatkoimme matkaa pitkän asian käsittelyn jälkeen. Asiasta taas oppineina.
Hevoskaupat sujuivat siksi hyvin, että meillä oli Latviassa Ruijenan lähellä kiva hevosmummo, joka auttoi ystävätärtäni saamaan ponin, kun parin muun ponin myyjät eivät tienneet järjestää poneille eu-sertifikaattia ennen ponien myyntiä Latvian ulkopuolelle. Ajoimme sertifikaatin vuoksi kolme kertaa tähän melko syrjäiseen maataloon, jossa englanninkielentaitokin oli melko vähäistä. Kahdessa vierailemissamme paikassa parhaiten englantia puhuneet olivat 12-14-vuotiaita lapsia. Sertifikaattia ei järjestynyt, mutta mummo on hakenut ponit tallilleen ja hoitaa niitä parhaillaan. Ponit odottavat eu-sertifikaattia ja mahdollista hakemista Suomeen.
Ponien lisäksi toimme mummon tallille yhden orin ruunattavaksi. Siitä tulee myöhemmin ratsastushevonen. Vierailimme kaikkiaan viidellä tallilla, joista yhden hevosen soveltuvuus ratsastukseen oli niin huono, ettei sitä voinut ostaa. Puhelimen navigointia varten olimme saaneet tarkat numero-osoitteet talleille. Ilman niitä ei olisi voinut osata ajaa pieniä maaseudun hiekkateitä jopa pimeän tullessa.
Latviassa talouselämä on aika paljon edullisempaa kuin Suomessa. Ruokaa ja juomia voi tuoda sieltä lähes mielin määrin. Kahden litran hunajapurkki maksoi 20 euroa, yöpyminen pienissä hotelleissa 20-30 euroa per yö ja muutakin edullista löytyi, joten sinne varmaan sitten uudestaan. Ponit ja varsa jäivät Latviaan odottamaan hakijoita, mutta hevoskaupoissa voi eteen tulla kysymyksiä, joita kokenutkin jää pohtimaan vielä matkan jälkeenkin. Suomessa hevosten kasvatus ja myynti ovat pienempää luokkaa. Viron ja Latvian maaseudulla on hevostallien lukumäärä aika paljon suurempi ja sama edullisuus näkyy siellä hinnoissa myös hevosten kohdalla.
blockquote>
