KATARIINAN MARTTABLOGI

...oh, beibebeibe...
Pidän tätä blogia sekä omaan kirjalliseen tutkimukseeni että marttaharrastukseen liittyvänä. Kirjoitan siis joskus "mariana", joka on myös yksi kolmesta etunimestäni, että "marttana", jonka nimen saan Marttaliiton jäsenenä. Marttojen ravintoneuvonta, ympäristöasioiden hoidon korostaminen ja käsityö ovat aiheita, joita tahdon erityisesti painottaa. Marttaliiton toiminta perustuu kotitalousneuvonnassa asiantuntemukseen ja vapaaehtoistyöhön sekä keskinäiseen luottamukseen yhdistystoiminnassa.
Blogini aiheet löytyvät oikean sivupalstan lopusta. Painamalla nuolista saat aiheet näkyviin.

torstai 25. elokuuta 2011

Kahvia, kahvia ja kahvia

Kahvin tuottajista on monia kirjoituksia netissä. Valitellaan sitä, että paljon kahvia kuluttavat maat eivät ajattele kahvivalinnoissaan tuottajamaiden kahvipolitiikkaa, eivätkä ole kiinnostuneita siitä, miten kahvin hinta määräytyy. Itselläni on nykyisin joko jotain luomukahvia tai sitten jotain hyvin tummapaahtoista lajia, koska se on pehmeän makuista. Maksan kahvista hieman enemmän näin, mutta en ole myöskään siinä mielessä ihan suomalaisittain ajatellen kova kahvinkuluttaja, että tarvitsisin sitä juomaa kaikkein halvimpaan hintaan. Maksan ehkä saman kuin muut, muutta ostan hieman kalliimpaa luomua tai muita hyvin tummapaahtoisia lajeja sekä tietysti reilun kaupan kahvia ja juon sitä vähemmän. Muita uusia ruoka-asioita on tofu ja alpro soija tuotteet, joita käytän joskus. Teen omat jougurtit maustamattomasta alpro soya -jougurtista lisäämällä jotain marjaa tai hedelmää siihen. Leivän leipomiseen on tullut lisää puhtia, kun sattumalta huomasin kattilaleivän jostain lehtireseptistä. Myös leipäjuureen on tullut tutustuttua. Teen itse myös kahvileivän eli kaurakakut ja tietysti perusruokaa lähes joka päivä. Kalakeittoa, kaalipaistosta, riisiä, salaatteja ja sen sellaista. Kauppakeskuksessa mainostettiin juuri Omega3 rasvahappoa ja siitä syystä päätin yrittää lisätä kalaa ruokavalioon. Tutustuin äskettäin myös kookosjauhoon, maissijauhoon ja ruokakaapista löytyy hirssiä ja quinoa.
Se jokapäiväinen ruoka - se laittaa usein miettimään ja jos kaapissa ei ole sitä syötävää, mikä juuri maistuisi sillä hetkellä, joutuu tinkimään mauistaan. Tosin nälkä on hyvä mittari, sillä silloin ruoka kuin ruoka on tervetullutta. Muistelen, että maulla on teologian parissa monia ulottuvuuksia: maku ulottuu Jumalan hyvyyteen (se maistuu tai tuntuu hyvältä) Ps 34:8. Myös hengen ravinto saa vertauskuvia ruuasta. Jokapäiväistä leipää pitää syödä samoin kuin harjoittaa joka päivä erilaisia meditaatioita kuten vaikkapa itsensä tuntemista. Myös herkullista ruokaa nauttivan ilo ja tunne on samanlaista kuin hyvää henkistä ravintoa saavan.

maanantai 22. elokuuta 2011

Henki ja aine- ne Marian mietteet

Blogini toimii vapaaehtoistyön pohjalta, joten sen jatkuminen on aina hieman epävarmaa, mutta yritetään vielä tämäkin syksy. Sain mietittäväkseni vanhan klassisen aiheen hengen ja aineen suhteesta, kun kesään mahtui muutama kommellus, joista joudun maksamaan tietyn hinnan. Olisinko voinut säästää rahaa vaikkapa lomaankin, jos olisin välttänyt nämä harmittavat seikat? Tosin rahallisesti asiat eivät ole kovin suuria, vain noin silmälasien ja kenkien verran, mutta se on aina suhteellista, mikä kenestäkin tuntuu suurelta ja mikä ei.
"Henkeä pidätellään", "henki menetetään", "henki on joskus hyvä joskus huono", "hengessä ollaan mukana", "henkeä viljellään" jne. Näitä kuulee viljeltävän kielessä ja koska olen uskonnon alan tutkija, niin minulla on erityisesti mielessä ne henkeen liittyvät aiheet, joista Raamattu puhuu jo ihan alkulehdillä. Luomiskertomuksessa Jumala puhalsi hengen ihmiseen (1 Moos 2:7) ja niin hänestä tuli elävä sielu. Elävää sielua on vuosisatojen aikana tutkittu ja tulkittu siitä sadoin tuhansin sanoin kirjoittaen. Ihminen eli elävä sielu on ollut kohteena, jonka henkisyys on mitattu ja punittu monien tapahtumien kautta. Luonnonkosmetiikan aiheiden yhteydessä olen viitannut siihen, että myös eläimet ovat eläviä olentoja, vaikka heidän sieluisuutensa ei olekaan ihmiseen verrattavissa. Kuitenkin luonnossa tuntuu olevan henkeä enemmän kuin aavistaisimmekaan. Palaan aiheeseen vielä erityisesti omassa tulevassa tutkimuksessani, jossa eräänä aiheena on juuri luonnon tarkasteleminen hengen tai henkisyyden avulla.
Mikä on sitten sitä henkeä? Ehkä uutena aiheena voisivat olla tunteet, sillä niissähän on mukana paljon "henkeä". Ovat rakkauden tunteet, jotka tuskin elävät ilman rakkauden henkeä, ovat erilaiset vihan ja pettymyksen tunteet, joissa on oma "henkensä" tai aiheensa. Tunteet ovat ikään kuin aineen ja hengen välimaastossa, sillä niihin vaikuttavat niin monet aineelliset seikat.
Usein kohtelemme ympärillä olevaa maailmaa ikään kuin se olisi hengetön. Toinen ihminen on meille väline saavuttaa jotain itsellemme tai käytämme luonnon resursseja niin kuin se kaikki olisi jotain tyhjää materiaa varsinkin kaikki se, jolla ei ole omassa elämässämme merkitystä tai hyötyä. Moitimme materialismia, joka valtaa sielumme. Lyömme toisiamme, lapset tönivät ja kiusaavat toisiaan ikään kuin ympärillä oleva elämä olisi jotain, mikä ei mene rikki kovastakaan käsittelystä. Ihmiset valittavat köyhyyttä, vaikka he joka päivä säälimöttömästi heittävät pois elämää, ruokaa, tavaroita, joissa on vielä mukana henkeä tai edes pirahdus siitä. Kun menettää jotain itselle tärkeää (kodin, isänmaan, veljen, vanhemmat, paljon rahaa maksaneet tavarat), niin usein silloin vasta huomaa, että aineessakin on henkeä. Suomalaiset muistavat vieläkin Karjalaa, joka menetettiin talvisodassa. Itselläni on elävässä muistissa kaikki omat menetykset, jopa itsetehdyt käsityöt, joiden kohtaloon en ole voinut itse vaikuttaa. Aineeseen tuntuu sitoutuvan osa itseä sekä asian negatiivisessa että positiivisessa merkityksessä.
Kun puhutaan uskonnosta ja uskonnollisesta vakaumuksesta, niin siinä henki aina nousee aineen yläpuolelle. Jeesuskin sanoi, että eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kun vaatteet (Matt 6:25). Joskus on vaikea erottaa uskonnollisessa puheessa sitä, mihin hengellä viitataan. Sitä tutkin itsekin, vaikka en tässä blogissa tilan ja ajan puutteen vuoksi voi asioiden kaikkia ongelmakohtia tuoda esille. Voitaisiin kysyä, ovatko kaikki hyvät asiat "täynnä henkeä" vai ovatko ne täynnä tunnetta tai järkeä? Klassisessa sielunäkemyksessä aine ja henki on liitetty yhteen niin, että henkeen liittyvät ihmisen henkiset kyvyt ja ominaisuudet. Ilman henkeä ihminen ei siis olisi ihminen. Kuitenkin joskus tuntuu siltä, että meillä on liian kapea näkemys hengestä koko luontoon liitettynä. Toisinaan taas uskonnollinen "hengen tarjoilu" tuntuu siltä, että siinä ei riittävästi arvosteta luontoa tai elämän materiaalisia ehtoja.
Kun menettää jonkin itselle tärkeän asian - olkoon se sitten aineellinen, niin silloin usein huomaa, että osa itseä katosi saman tien. Ihminen varmaankin tarvitsee tällaista omastaan karsimista monella tavalla, mutta on monia esimerkkejä, kuten vaikkapa silmälasit tai kengät, joita ilman ei kaikissa olosuhteissa pärjää. Ja kuinka moni meistä kestäisi elämää ollenkaan, jos se olisi aivan riisuttua. Aineella ja tavaroilla me rakennamme henkisyyttä ja tietysti myös sitä aina parjattua, itsekkyyteen taipuvaista ja hoitoa kaipaavaa omaa itseämme. En ehkä pystynyt kovin tyhjentävästi purkamaan tulevaa tutkimusaihettani tähän blogiini vielä, mutta ehkä taitoni karttuvat, kun ehdin paneutua kansainväliseen monisatavuotiseen tutkimukseen tulevasta aiheestani, jossa eräänä teemana on miettiä henkeä sen eri yhteyksissä. Pidän aihetta mielenkiintoisena ja sitä "henkeä" aineeseen liittyen toivoisin eri tavoin enemmän tuotavan esille jokaisen asian kohdalla.

tiistai 2. elokuuta 2011

Kesän nypläysopit - helmihattu




Kesässä on tietyt toistuvat asiat, mutta sitten on aina myös jotain uutta, jonka eteen täytyy tietysti tehdä luovaa ajatustyötä. Minulla on lähes kolmekymmenta vuotta nypläystä harrastanut äiti, jolta sain tänä kesänä alkeisopetuksen nypläyksessä. Osaan peruslyönnit: liinalyönnin, kokolyönnin ja verkkolyönnin, vaikka nappulat eivät vielä kovin nopeasti liiku sormissa. Äidillä on koko koti täynnä nypläyksiä ja niitä on mennyt lahjoiksi ympäriinsä. Minulla on soveltaminen aina ensi sijalla ja niinpä keksinkin laittaa nypläyslyöntejä metallilankaan heti alkajaisiksi ja sain sillä aikaan korvakoruun helmihatun. Helmikorvakorun nimeksi tuli hilla.

Kesän aikana on virkkailtu metallilankoja ja jatkettu käsityön alalla myös muita keskeneräisiä töitä. Viimekesäistä koukuttua jakkua viimeistelen parhaillaan ja isoäidin neliöitä on valmiina sekä yleishyödyllisiin että omiin tarkoituksiin. Käsityön ala on monessa mielessä loppuun kuluttava sekä sanan positiivisessa että negatiivisessa merkityksessä. Loppuun kuluvat ne ihastumistunteet ja monen aivan pakahduttavan ihanan käsityön edessä alkaa tuntea tiettyä tyyneyttä, kun on käynyt läpi teknisen osaamisen ja lopputuloksen ihailun. Loppuun kuluu henkinen luovuus miettiessä sitä ihan omaa toteutusta, johon vaikuttaa aina se, mitä materaalia on käytettävissä ja mihin on varaa satsata. Loppuun kuluu myös tekemisen aika, jota usein olen miettinyt käsitöitä tehdessäni ja siinä olen kyllä liikaan huolestuneisuuteen taipuva. Hyötyyn tuijottaminen voi tuoda vain lisää virheitä tekemiseen, kun laittaa kaikkensa likoon.

Ehkä saan blogiini jatkossa enemmän joitakin valokuvia valmiista käsitöistä, joista en kaikista ole ehtinyt blogissani raportoidakaan. Ohessa muutama valmis työ. Työt ylhäältä alas: Silkkipaloista, jotka sain kangasliikkeestä näytetilkkuina, ommeltu laukku. Koukuttu huivi. Virkattu laukku. Ommeltu jakku. Punainen piristys keittiöön.