Kesässä on tietyt toistuvat asiat, mutta sitten on aina myös jotain uutta, jonka eteen täytyy tietysti tehdä luovaa ajatustyötä. Minulla on lähes kolmekymmenta vuotta nypläystä harrastanut äiti, jolta sain tänä kesänä alkeisopetuksen nypläyksessä. Osaan peruslyönnit: liinalyönnin, kokolyönnin ja verkkolyönnin, vaikka nappulat eivät vielä kovin nopeasti liiku sormissa. Äidillä on koko koti täynnä nypläyksiä ja niitä on mennyt lahjoiksi ympäriinsä. Minulla on soveltaminen aina ensi sijalla ja niinpä keksinkin laittaa nypläyslyöntejä metallilankaan heti alkajaisiksi ja sain sillä aikaan korvakoruun helmihatun. Helmikorvakorun nimeksi tuli hilla.
Kesän aikana on virkkailtu metallilankoja ja jatkettu käsityön alalla myös muita keskeneräisiä töitä. Viimekesäistä koukuttua jakkua viimeistelen parhaillaan ja isoäidin neliöitä on valmiina sekä yleishyödyllisiin että omiin tarkoituksiin. Käsityön ala on monessa mielessä loppuun kuluttava sekä sanan positiivisessa että negatiivisessa merkityksessä. Loppuun kuluvat ne ihastumistunteet ja monen aivan pakahduttavan ihanan käsityön edessä alkaa tuntea tiettyä tyyneyttä, kun on käynyt läpi teknisen osaamisen ja lopputuloksen ihailun. Loppuun kuluu henkinen luovuus miettiessä sitä ihan omaa toteutusta, johon vaikuttaa aina se, mitä materaalia on käytettävissä ja mihin on varaa satsata. Loppuun kuluu myös tekemisen aika, jota usein olen miettinyt käsitöitä tehdessäni ja siinä olen kyllä liikaan huolestuneisuuteen taipuva. Hyötyyn tuijottaminen voi tuoda vain lisää virheitä tekemiseen, kun laittaa kaikkensa likoon.
Ehkä saan blogiini jatkossa enemmän joitakin valokuvia valmiista käsitöistä, joista en kaikista ole ehtinyt blogissani raportoidakaan. Ohessa muutama valmis työ. Työt ylhäältä alas: Silkkipaloista, jotka sain kangasliikkeestä näytetilkkuina, ommeltu laukku. Koukuttu huivi. Virkattu laukku. Ommeltu jakku. Punainen piristys keittiöön.
