KATARIINAN MARTTABLOGI

...oh, beibebeibe...
Pidän tätä blogia sekä omaan kirjalliseen tutkimukseeni että marttaharrastukseen liittyvänä. Kirjoitan siis joskus "mariana", joka on myös yksi kolmesta etunimestäni, että "marttana", jonka nimen saan Marttaliiton jäsenenä. Marttojen ravintoneuvonta, ympäristöasioiden hoidon korostaminen ja käsityö ovat aiheita, joita tahdon erityisesti painottaa. Marttaliiton toiminta perustuu kotitalousneuvonnassa asiantuntemukseen ja vapaaehtoistyöhön sekä keskinäiseen luottamukseen yhdistystoiminnassa.
Blogini aiheet löytyvät oikean sivupalstan lopusta. Painamalla nuolista saat aiheet näkyviin.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Lumihiutale-lapasia

Kun miettii päivät ja usein yötkin käsitöidensä ja töidensä suunnittelua ja toteutusta, niin välillä tulee ikään kuin luovuuden lisäarvona mieleen jokin asia, joka alkaa vaikuttaa työn tiimellyksessä. Nyt se on lumihiutale. Talvet olivat lapsuudessani pitkiä, lumisia ja kylmiä, mutta lumihiutaleilla oli suuri merkitys. Suu avoinna ja kädet ojossa luistimet hartioilla yritin saada tummalta taivaalta putoavia lumihiutaleita kielelle tai lapaseen ihmeteltäväksi. Hei leijailkaa, hei leijailkaa te lumihiutaleet ja vaipan alle verhotkaa jo metsät mantereet...
Tätä lumihiutalesadetta olemme tänä talvena odottaneet jo pitkään. Lumihiutaleita teimme kuitenkin lasten kanssa ikkunoihin paperista ja kortteihin kynttilätekniikalla jouluisessa vesisateessa. Useina talvina olen sitäpaitsi ihan viimetingassa töiltäni vasta aloittanut talvisen liikunnan, ennen kuin lumi on jo sulanut pois. Tänä talvena voi käydä samoin, sillä lapaset voivat viedä huomion ulkoilulta. Marttojen ja Novitan yhteisprojekti lapasrekka starttaa liikenteeseen helmikuussa. Minulta tulivat jo yhdet lapaset valmiiksi. Jospa ne olisivat ne lumihiutale-lapaset! Ja vielä kuu. Se näkyy ikkunastani, mutta silloin eivät lumihiutaleet leijaile. Tässä lopuksi yksi tanka-runo kuusta, jonka kirjoitin muutama vuosi sitten.
Keskitalven yö.
Jo seitsemättä vuotta
katselen kuuta
mielessäni haikeus
mutta lasken vain aikaa.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Onnea vuodelle 2012!

Uusi vuosi tuo mukanaan jälleen uusia aiheita marttaharrastuksen parissa. Mielenkiintoisia ruokakursseja on tarjolla Uudenmaan marttojen osaavassa keittiössä. Samoin kässämarttojen kevään tarjonta löytyy jo ao. sivuilta. Viime vuoden lopun saippuakurssi oli siinä määrin antoisa, että siitä tulee varmaankin tuote, jonka tekemistä haluaa jatkaa. Lapset ovat tilanneet tilkkupeitot. Joulun aika on muutenkin mennyt lasten ja musiikin parissa, mutta koska kotitietokonetta ei ole vielä saatu kuntoon en ehdi asiasta kirjoittamaan enempää. Työhön ja tutkimukseen liittyvät asiat odottavat ratkaisuja, on erilaisia hakuja ja koulutukseen osallistumista, joten blogin pitäminen voi näistä kärsiä. Hyvää uutta vuotta kuiteskii ja otathan yhteyttä, jos voin auttaa blogissani olevien aiheiden kannalta.