KATARIINAN MARTTABLOGI

...oh, beibebeibe...
Pidän tätä blogia sekä omaan kirjalliseen tutkimukseeni että marttaharrastukseen liittyvänä. Kirjoitan siis joskus "mariana", joka on myös yksi kolmesta etunimestäni, että "marttana", jonka nimen saan Marttaliiton jäsenenä. Marttojen ravintoneuvonta, ympäristöasioiden hoidon korostaminen ja käsityö ovat aiheita, joita tahdon erityisesti painottaa. Marttaliiton toiminta perustuu kotitalousneuvonnassa asiantuntemukseen ja vapaaehtoistyöhön sekä keskinäiseen luottamukseen yhdistystoiminnassa.
Blogini aiheet löytyvät oikean sivupalstan lopusta. Painamalla nuolista saat aiheet näkyviin.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Jouluisia askareita


Joka joulu pitää itselläni ainakin olla jotain jouluaskaretta vaikka pientäkin. Joulu ei tule valmiiksi siinä mielessä. Joulu on nimittäin myös vuodenaikajuhla ja sen talviset tunnelmat ja aiheet saavat "marttamielen" hartaaseen toimintaan, jossa kynttilän valo tai jouluiset sähkövalot loistavat talven pimeässä, lumihiutaleet vangitaan ikkunoiden koristeeksi ja talven huippukohdat eletään niitä omassa elin- ja asuinympäristössä korostaen. Ihailtavina ovat myös erilaiset kädentaidon tuotokset tontuista jouluisiin kukka-asetelmiin ja muihin joulukoristeisiin.

Tänä vuonna omat ystäväni ja tuttavani saivat käsitehdyt joulukortit, jotka maalasin tai tein itse erilaisista vaikkapa kankaalle suunnitelluista aiheista. Kortteihin liittyvä taideharrastukseni liittyy yhteen kädentaidon aiheiden kanssa ja minulla on muun muassa korttikansio, jossa on itse tehtyjä kortteja puuvärein, vesivärein ja liiduin tehtyinä. Myös lasten juhlapäiviin kasteesta häihin ja muihin juhlatilaisuuksiin syntymäpäivistä hautajaisiin on syntynyt kortteja. Kortteja tekemällä rentoutuu ja saa koottua ajatuksensa ja voi myöskin mietiskellä juhlien merkitystä sekä syntymäpäivän tai muun juhlapäivän viettäjää eri tavoin.

Maistellaan joulua, onko se hyvää, jo aikansa elänyttä, perinteistä vai uutta. Itse maistoin ensimmäiset joulutortut jo marraskuussa, kun pidimme käsityöpiirimme tämän vuoden viimeistä kokoontumisiltaa. En osta joulutorttuun valmista torttutäytettä, vaan keitän joulutorttujen täytteen itse kuivatuista luumuista ilman lisättyä sokeria. Keitetyt luumut soseutan tehosekoittimessa. Minulla on myös oma jouluinen erilaisista lehdistä kerätty jouluruokien reseptiarkisto, jossa on kaikki oleellinen suomalaisen joulun ruuista. Tämän lisäksi löytyy keittokirjoja, joissa on myös muidenkin maiden jouluruokia. Jotain pientä uutta voi löytää, kun yhdistelee onnistuneesti eri maiden ruuanlaitto- ja leivontaohjeita. Esimerkiksi kun laittaa johonkin perinteiseen kuivakakkuun kuten tiikerikakkuun tai perunajauhokakkuun tuoreita hedelmiä kuten päärynää tai persikkaa raastettuna tai pieninä paloina, saa uusia raikkaita makuja aikaan. Myös hieman vähentämällä sokeria ja laittamalla mukaan vähän esimerkiksi hunajaa tai hedelmäsokeria saa hieman uutta makua perinteisiin leivonnaisiin.

Ostaako valmista vai tehdä itse? Tämän kysymyksen joutuu jokainen miettimään joka joulu. Mitä jouluun kuuluu? Maistuvatko joulun sanoma, joululoma, joulutarjoilu vai joulun ilo? Maistuisiko ehkä myös joulurauha, joka on suurempi kuin joulun erilaiset touhut ja jonka saamme myös joulun sanomassa. Joulurauhaa voi jokainen miettiä myös siltä kannalta onko se oma joulu syntynyt rauhallisin mielin? Jouluna jokainen laatii oman varman "tilinpäätöksen" ei vain konkreettisen budjetin suhteen, vaan myös sen suhteen, että se mihin panostaa tuottaisi iloisen ja tyytyväisen mielen: siis JOULURAUHAA!