Kuolema elämän oppaana

Kävin juuri palvelutalossa/hoitokodissa/vanhainkodissa. Näiden talojen nimitys on muuttunut vuosien myötä johtuen eri asioista.  Oma äitini sai palvelutalosta uuden kodin sieltä nyt vähän yli 100-vuotiaana. Hän pystyi asumaan tähän asti yksin, mutta siit tuli liian vaativaa, kun voimat heikkenivät. Harmittelin sitä, etten kyennyt ekakerralla palvelutalossa käytyäni tervehtimään siellä asuvia muitakin vanhuksia, sillä olin niin keskittynyt äidin näkemiseen, etten pystynyt ajattelemaan tilannetta muiden kannalta. Vanhukset herättävät monia tunteita ja sitä vain toivoo, että he saisivat tarvittavan hoidon ja tuen elämän loppuviivalle.

Kuolema puhuttaa, pelottaakin. Viimeksi luin juuri Kotimaasta keskustelua kuolemanjälkeisestä elämästä, kuinka se liittyy uskoon ja kuinka se on vain uskon tai toivon varassa. Joillekin sitä ei ole, ei uskossa, eikä toivon kohteena. 

Mietin asiaa siltä kannalta, että elämässä kuolema on läsnä monella tavalla muutenkin kuin siellä ihmiselämän lopussa. Joudumme luopumaan asioista ja ihmisistä myös kodeista ja tavaroista. Lapset kasvavat ja lapsuudesta on luovuttava. Elämässä voi olla ainutkertaisia jaksoja, jotka eivät toistu. Joudumme jättämään ne. Joudumme myös karsimaan ajatuksia ja tunteita, unohtamaan ja uudelleen rakentamaan, aloittamaan alusta sekä muistelemaan menneitä sekä sen hyviä että huonoja puolia. 

Olemme osa luontoa, myös kuolemaa ajatellen. Orientoidumme vuodenaikojen mukaan mentaalisessa merkityksessä erilaisine ajatuksinemme ja tunteittemme kanssa. Elämään mahtuu sekä muutoksia että arjen yksitoikkoisuutta. Mahdollistamme asioita taloudellisesti ja työtä tehden. Luonnon kuolema muistuttaa siitä, että muutokset ovat vääjäämättömiä, kesä loppuu aina, syksy on luonnon kuolemaa, kesästä luopuminen on aina yhtä vaikeaa, mutta sille ei voi mitään että näin elämä rytmittyy meidän osassa maapalloa. 

Olen itse rauhallinen nyt äitini tilanteesta, kun tiedän, että hän voi uudessa kodissaan hyvin ja apu on lähellä. Äidin lähtö palvelutaloon on myös sujunut ihan hyvin. Olen myöskin tehnyt itselleni selväksi sen, että olen halunnut viime vuodet elää hänen kanssaan sovussa ja anteeksiannon ilmapiirissä. Sen on iäkkyys saanut aikaan, vaikka aina testaammekin aikuisuuden astetta eri kohtaamisissa. 100-vuotiashan on jo viimeistään nyt tosi aikuinen. 

Se jatkuuko elämä kuoleman jälkeen on iso ja monitahoinen kysymys, mutta se ei voi sivuuttaa sitä, kuinka elämme nyt. Kylvämmekö elämää vai kuolemaa, se riippuu siitä palvelevatko elämän pikku kuolemat ja luopumiset elämää niin vaikeita, kun ne voivatkin olla sidonnaisuuksineen ja riippuvuuksineen, haluineen ja intohimoineen ja kaikkine mahdollisine asioineen. Jos haluaa elää tai jos kokee elämän arvokkaaksi, pitää jättää elämää tuhoavat asiat ja pyrkiä elämän polulle. Jeesus oli siinä esimerkillinen suhteessa lapsiin ja opettajana elämän viisauksissa.

Joku on sanonut niin, että jos elämä on pelkkää kärsimystä, silloin olisi parempi olla olematta eli olla kuollut tai syntymätön. Raamatussa helvetti on pelottava vastakohta iankaikkiselle elämälle ja joillekin elämä voi olla lähellä joko paratiisia ja taivasta tai sitten helvettiä kärsimyksen kannalta. Muistamme kuitenkin, että nämä ilmaisut ovat symbolisia ja tarkoitettu kasvatuksellisiin kysymyksiin. Pelotteet ovat läsnä niin aatteissa kuin uskonnoissa. 

Ensi kerralla mietin sitä musiikillis-ilmaisullista puolta, jolla uskontoa on ymmärretty. 

Uskontoa koskeva pelko, uhkailu, pakottaminen

Olen koulutukseltani TT ja minulla on myös opintoja psykologiasta, filosofiasta ja kirjallisuudesta. Olen suorittanut opintoja koko elämän ajan myös yliopistossa opiskelun jälkeen, aina jotain pientä kuten kursseja ja opintojaksoja käsityöstä ja ruuanlaitosta. Viimeksi tein taideopintoja joista kertyi yhteensä 100 tuntia eli n 4 opintopistettä. Jäätyäni eläkkeelle tutkijuudesta en ole voinut käyttää teologista tutkintoani minkään yhteisön palveluksessa. Osaksi siksi kirjoitan näitä postauksia. Lukemastani ja kuulemastani jää paljon mietittävää. Jos sinä lukijani tunnet samoin olisi kiva kuulla ajatuksistasi siitä, miten kanavoit sitä, mitä kuulet ja luet. Tällä kertaa menen taas teologiaan ja pohdin hieman, mitä uskomuksia ja millaista uskon sisältöä kristinuskossa on. Jeesusta koskevana uskoon sisältyy hänen inkarnoitumisensa Jumalana ja ihmisenä, hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa. Kristinuskoon kuuluu näin yliluonnollisia ihmeitä. Myös Jeesuksen elämän aikana tapahtui Raamatun kertomusten mukaan ihmeitä. Monelle kristittynä olemiseen ei kuulu näiden ihmeiden lähempi tarkastelu,vaan ne hyväksytään tai ohitetaan. Usealle kristitylle usko Jumalaan saa kuitenkin sisällön enemmän muusta kuin varsinaisesti kristinuskon ihmeistä. Uudessa Testamentissa Paavali puhuu uskosta Kristukseen ja Jumalaan sekä Pyhästä Hengestä viittaamalla myös muihin asioihin kuin kristinuskon opiksi muodostuneeseen sisältöön, josta mainitsin. Usko on luja luottamus Jumalaan, näin puhutaan Hebrealaiskirjeen 11 luvussa,jossa uskoa kuvataan Vanhan Testamentin valossa. Kun ihmiset uskovat, he saavat siitä jonkin vahvistuksen ja pystyvät siten luottamaan siihen, että toimivat oikein. Uskon luonnehdinta uskona Jumalaan ja siitä lähtevään toimintaan on hieman eri asia kuin kristinuskon dogmeihin sisältäviin ihmeisiin uskominen. Herää jopa sellainen ajatus, että ovatko kirkkoisien muotoilemat dogmit jollain tavoin vastuuttomia tai ainakin niin, että kirkkoisät eivät ole kenties tulleet ajatelleeksi sitä, että kristitylle edellytys niiden uskomiseen voi muodostua ihmeisiin uskomisen pakottamiseksi. Monet kertomukset ovat kenties syntyneet siltä pohjalta, että niihin on sisältynyt tarve todistaa uskomisen oikeus ja totuus, ihmeellisyys. Tietystikään ihmeisiin uskoa epäröivät eivät ole seisseet Genesaretin rannalla todistamassa ruokkimisihmettä tai olleet opetuslasten joukossa näkemässä Jeesuksen ylösnousemusta ja vaikka tällaisia ihmeiden aikoja ovat monet muutkin kuin Raamatun aikana eläneet kokeneet ilman, että nämä ihmeet kuuluisivat Raamatun kaanoniin, niin silti voidaan kysyä, pitääkö kristityn sisällyttää uskoonsa ihmekertomukset. Ihminen voi etsiä uskosta monia asioita kuten luottamusta ja turvaa elämässä. Tätä uskon ulottuvuutta todistetaan usein järjellisesti Jumalan olemassaoloa miettien. Joku voi pitää epäkunnioittavana sitä, jos epäilee historian saatossa kulkeneitten uskomusten todenperäisyyttä. Tosin nykyinen tekninen osaaminen sisältää paljon ihmeitä asiaan perehtymättömien keskuudessa. Ihmeiden maailma ja sen selittäminen saa näin uusia muotoja. On paljon ihmisiä, jotka eivät ole kovin aktiivisia uskomisen asioissa, vaikka heillä olisikin monia uskomuksia. Aiemmin oli taikausko tai uskomukset luonnon moniin ilmiöihin. Moni haluaa nykyisin itse kertoa sen, mihin uskoo. Kristillinen kasvatus on kenties johtanut siihen, että on saatu suuri annos uskonnon keitosta. Jeesuksen story puhuttelee, hänen maanpäällinen elämänsä, mutta hänen kuolemansa jälkeinen kirkon elämä ei löydä kannattajia. Missä on Kristus ja Pyhä Henki? Miksi taas jotkut uskovat ja toiset eivät. Jumala itse kutsuu uskomaan, mutta kaikki eivät sitä kuule, eivätkä siltikään tule uskoviksi tai kutsu itseään kristityksi. Olisiko vapaus tässä suhteessa valttia? Tai sitten uskon riisuminen järjelle selittämättömistä ihmeistä, joihin ei pakotettaisi uskomaan heresiaan viitaten. Ihmisen saama intellektuaalinen kyky, valo, tulisi saada palvelemaan. Ole siis intellektuaalinen muita ja itseäsi auttaen ja palvellen.