KATARIINAN MARTTABLOGI

...oh, beibebeibe...
Pidän tätä blogia sekä omaan kirjalliseen tutkimukseeni että marttaharrastukseen liittyvänä. Kirjoitan siis joskus "mariana", joka on myös yksi kolmesta etunimestäni, että "marttana", jonka nimen saan Marttaliiton jäsenenä. Marttojen ravintoneuvonta, ympäristöasioiden hoidon korostaminen ja käsityö ovat aiheita, joita tahdon erityisesti painottaa. Marttaliiton toiminta perustuu kotitalousneuvonnassa asiantuntemukseen ja vapaaehtoistyöhön sekä keskinäiseen luottamukseen yhdistystoiminnassa.
Blogini aiheet löytyvät oikean sivupalstan lopusta. Painamalla nuolista saat aiheet näkyviin.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Jouluinen mietiskely ja hyvän joulun toivotus

Tietokoneeni jumiutui ja yhteys "ulkomaailmaan" katosi jonnekin moneksi päiväksi. Lisäksi huomasin, että koneeni näyttö kaipaa uudistuksen, mutta eihän se tekstin kirjoittamista haittaa. Tänä jouluna laitan lukijoiden mietittäväksi aiheen, jonka sain neitsyt Mariaa koskevista evankeliumin teksteistä. Niissä kuten (Luuk 1:46-55) tämä nuori nainen kiittää Jumalaa saamastaan armosta ja tehtävästä Jumalan välikappaleena ja työtoverina. Onko meillä tämä sama kiitoksen aihe? Mistä saamme työhömme ja elämäämme Marian hengen? Niille, jotka neitsyt Mariaa koskevaan aiheeseen tahtovat perehtyä enemmän viittaan Elinan (Vuola) tekemiin tutkimuksiin, joissa hän pohtii myös neitseestä syntymistä ja katolisen kirkon mariadogmeja. Ehkäpä aiheeseen liittyy ironinen tulkintanäkökulma, jota on vaikea sovittaa näihin teemoihin perinteisesti. Haluan myös kiinnittää huomion hyvinvointiaspektiin, jota on tuotu esille neitsyt Mariaa koskevissa tutkimuksissa. Joskus tuntuu siltä, että kirkko on jättänyt tämän hyvinvointiaspektin liikaa yhteiskunnan vastuulle ja "madonnat" oman onnensa varaan. Erilaiset muoti- tai emootioliikkeet eivät kirkon naiskysymystä liikuta. Raha ja valta pääsevät näin liikaa esille, kun taas kirkon mariaaniset "puhtaudet" jäävät taka-alalle hieman huvittaviksi asioiksi. Kuitenkin kaipaamme sydämellisyyttä, avoimmuutta, nöyryyttä ja puhtautta taloudellis-teknisessä maailmassamme. Mistä me ne ammennamme, jos "madonnat" eivät niitä enää edusta ja jos kirkon mariaaninen näkemys häviää jonnekin. Hyvää joulunaikaa!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Kynttilöiden ja saippuan tekoa

Tässä vielä viimeiset martta-aiheet tältä vuodelta ja ja sitten jouluisiin marian mietteisiin, josta tänä jouluna olen valmistanut aiheen koskien neitsyt Mariaa ja kirkkoa. Se on toivottavasti tulossa, mutta ensin näihin mainitsemiini aiheisiin. Kynttilöitä olen viimeksi tehnyt lapsena. Kynttilät tuntuvat niin edullisilta ostoksilta, että niiden valmistukseen ei ole tullut juurikaan kiinnitettyä huomiota. Nyt kuitenkin muutamia vinkkejä niille, jotka tahtovat kynttilöitä itse tehdä. Vanhojen kynttilöiden jämät voi sulattaa vesihauteessa mieluiten niin, ettei sotke eri värejä keskenään sulatuksessa, koska väreistä tulee siten helposti harmaita. Pitää leikata pois palaneet kynttilänsydämet ja sitten ottaa loput kynttilän sydämet talteen sulaneesta massasta. Netistä löytää ohjeita siihen, kuinka kynttilän sydänlanka asetetaan astiaan, johon kynttilä tehdään. Kynttilöitä voi valaa posliinisiin kuppeihin, saviasioihin tai peltipurkkeihin. Tulevasta kässämarttojen saippuaillasta odotan paljon. Ehdin tutustua jo alustavasti saippuan tekemiseen nettisivustolla nimeltään "Saippuakuplia". Saippuan tekemisessä ei ole muuta vaikeaa kuin lipeän käsittely, josta saadaan sitten martoilta ohjeita tulevassa illassa. Toivon iloisia jouluvalmisteluita kaikille. Toivottavasti tulee onnistuneita tuotoksia, joiden tekemiseen liittyy uuden oppiminen ja myös se, että saa niille omille ponnisteluilleen tulosta.

maanantai 14. marraskuuta 2011

Kransseja on helppo tehdä


Teimme marttojen käsityöillassa viimeksi kransseja ja niistä on tässä yksi, johon laitoin kangaskukkia, valmiina. Kranssin teko-ohjeita löytyy netistä. Ihan kevyen voi tehdä sanomalehtirullan päälle, mutta usein kranssiin taivutetaan pohja risuista tai vaikkapa rautalankahengarista. Päälle voi ensin laittaa kuivattuja heiniä tai vanua, jotka sidotaan kranssin ympärille narulla tai ohuella rautalangalla. Sitten nauhoja, kuivahedelmiä, käpyjä ja kaikkea luonnosta kerättyä kuivattua pientä matskua. Esimerkiksi punaiset puolukanvarret tuovat väriä kransseihin, mutta ne kuten punaiset vaahteranlehdet muuttuvat kuivatessaan aika ruskeiksi. Ruskan punertaman lehden väriä voisi varmaan yrittää säilyttää jollakin tavoin, mutta en osaa sanoa parasta keinoa, jolla väri säilyisi pitkään.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Juhlakukkia hiuksiin tai asuihin


Käsityöaiheet ja ruoka-aiheet ovat olleet vähemmän esillä tässä marttablogissa, joten jatketaan niillä. Sain tehtyä marttaillassa oppimiani organzakukkia jonkin verran ja niitä on nyt tässä esillä. Organzakangaskukat tehdään lämmittämällä kynttilän liekissä kangasta, jolloin estetään reunojen rispaantuminen. Kukat kootaan pienistä paloista ja tosi kauniita tulee. Erilaisia kangaskukkia voi tehdä ihan mistä kankaasta tahansa. Niiden valmistaminen on kyllä tosi kärsivällistä puuhaa suunnitteluineen ja toteutuksineen. Jos haluat kukkien teosta tarkemmat ohjeet, niin vastaan sinulle mielelläni vaikkapa sähköpostilla (näkyy blogini oikean palstan alareunassa) ja tietysti jos kukan ostamiseen on halukkuutta, niin sekin on mahdollista lähettämällä sähköpostiini siitä tilauksen. Voilá!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Naisten toimintaa, naisen asemaa, naisnäkökulmaa...

Naisjärjestöjen Keskusliitto täyttää 100 vuotta tänä vuonna. Järjestön juhla pidetään 29.10. Finlandiatalossa. Suomalaisen yhteiskunnan monikerroksinen organisaatiopohja näkyy siinä, että ollaan ensin pienemmissä yksiköissä ja siitä sitten organisaatiot seuraavat toisiaan. Hyvä vai paha? Kaikilla organisaatioilla on samanlainen rakenne: ovat jäsenet, jäsenmaksut, säännöt, hallitukset. Lähes jokaisella järjestöllä on oma historiansa ja omat vaiheensa. Järjestöjen moninaisuus ja monilukuisuus vie pian siihen, että muista ei tiedetä kovin paljon ja yhteistyö on niukkaa. Tarvitaan yhteisiä projekteja, jos aiotaan tehdä yhteistyötä. Oman järjestön parissa ollaan joskus kuin perheessä, mutta tämä "perhetilanne" on vain harvoin pysyvä, sillä jäsenistö vaihtuu lähes vuosittain. Itse olen aloittanut järjestötoiminnan vasta viime vuosikymmenen puolessa välissä. Paljon on sellaista, josta on päässyt sen kautta osalliseksi, mutta on myös sellaista, mitä tahtoisi muuttaa perinteessä. Joskus ihmetyttää se, että naiset "soutavat ja huopaavat" välillä samanaikaisesti: joissakin asioissa mennään eteenpäin, toisissa taas otetaan pakkia. Järjestöissä usein yhteen kokoontuminen ja keskusteleminen ohittavat toiminnan tavoitteiden tarkastelun ja on joskus vaikeaa mitata sitä, ketkä jäsenistä antavat toimintaan kenties muita enemmän ja ketkä siitä hyötyvät muita enemmän. Pitemmällä ajalla tätä on kuitenkin helpompi arvioida. Suomalainen nainen on arka julkisuuden edessä ja neuvomaan muita hieman suuremmassa joukossa. Yksi näkyvä johtaja ei kuitenkaan auta, ellei hän huomaa tätä ja sitä, että muut vaikenevat ehkä vain siksi, etteivät satu olemaan puheenjohtajan paikalla itse. Järjestötoiminta on parhaimmillaan sellaista, että kuka tahansa jäsen oppii hoitamaan myös järjestön virallisemman puolen asioita ja järjestö tuntuu sillä tavalla omakohtaiselta, että sen asioissa haluaa olla mukana. Nyt 100 vuotta täyttävän Naisjärjestöjen Keskusliiton toimintaa arvioidaan aikavälillä vuosina 1911-2011. Oma isoäitini oli syntynyt vuonna 1900. Hän eli yli 90-vuotiaaksi, mutta naisjärjestöjen toimintaan hän ei tietääkseni osallistunut. Ehkä ne eivät olleet hänen nuoruudessaan levinneet joka puolelle Suomea. Isoäidin elämässä korostuivat fyysinen vahvuus ja kova työnteko. Samalla tavalla monet nykynaiset joutuvat kantamaan niin paljon vastuuta, että se näkyy kaikessa. Naisen elämää on aina yritetty "helpottaa", että elämä maistuisi paremmalta ja sen jaksaisi elää. "Helpotuksesta" mennään taas pian liian helppoon. Muistan äitini erään kerran lausuneen minulle erään teeman, jonka hän oli ilmeisesti oppinut omalta äidiltään. "Asioita pitää toimittaa". Se tarkoittanee samaa kuin asioiden hoitaminen, niistä huolehtiminen ja asioista perillä oleminen. Tämän taidon isoäitini osaltaan osasi, vaikka hänellä ei siihen naisjärjestön tukea ollutkaan. Asioita pitää toimittaa, mutta niihin pitää myös perehtyä. Vaikka itse olen aloittanut järjestötoiminnan runsaat viisi vuotta sitten, olen kuitenkin ollut naisen asemasta ja naistutkimuksesta kiinnostunut jo 80-luvulta. Olen kokenut usein sen, että naisten asioita ei tule liikaa irrottaa siitä kokonaisuudesta, johon ne liittyvät ja siksi tulee samalla tarkastella kaikkien yhtäläisiä oikeuksia ja taistella oikeudenmukaisuuden puolesta kaikkien kannalta ja erilaisissa konteksteissa. Jos kokonaisuus voi hyvin, silloin yksilötkin voivat voida paremmin. Varmaa on se, että kokemuksesta oppiminen tarkoittaa sitä, ettei pilaa elämäänsä, jos niin vain voisi tehdä, ja mahdollisuuksiaan sellaisissa konflikteissa, joista seuraa vain harmia, huolta, murhetta ja valitusta. Nyt 100-vuotta täyttävän suomalaisen Naisjärjestöjen Keskusliiton toiminnan tavoitteet ovat nähtävillä liiton sivustolla. Sillä on yli 60 jäsenjärjestöä. Toivottavasti nämä järjestöt löytävät toisensa jatkossa paremmin ja voivat yhteisten tavoitteiden avulla tehdä suomalaisesta yhteiskunnasta iloisemman ja virkeämmän jutun.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Peittoprojektin h-hetki

Marttojen peittoprojektin h-hetki lähestyy. Helsingin Tuomiokirkon portaille kootaan 1.10. valtaisa peitto, jonka tekemiseen ovat osallistuneet tuhannet erityisesti Marttaliiton parissa toimivat naiset, mutta myös hanketta sponsoroivien Novitan ja Tekstiiliopettaliiton välityksellä on peiton tekijöitä mukana. Peitto kootaan pienemmistä peitoista, jotka on virkattu Marttaliiton ohjeiden mukaan joko lasten peittoina tai aikuisten peittoina. Marttaliiton jäsenten määrä on nykyisin noin 43 000 jäsentä, joista enin osa on naisia. Suomessa lasketaan olevan noin 1,2 miljoonaa naista, joista siis noin 77 000 on Marttaliiton toiminnan ulkopuolella. Joillekin peittoprojektikin on siis tietysti voinut jäädä aivan tuntemattomaksi maahanmuuttajista puhumattakaan. Silti on hyvä olla mukana jossakin suuressa projektissa, johon jokainen voi kuitenkin vapaaehtoisesti osallistua. Auttamisprojekteja on paljon, mutta aika harvoin sellaisia, jossa voi itse tehden auttaa, sillä yleisin auttamisen tapa on rahan kerääminen.
Toivomme, että peittoprojekti lisää suomalaisten auttamistahtoa ja juuri pienillä asioilla auttaminen lisää jokaisen mahdollisuuksia osallistua.

torstai 25. elokuuta 2011

Kahvia, kahvia ja kahvia

Kahvin tuottajista on monia kirjoituksia netissä. Valitellaan sitä, että paljon kahvia kuluttavat maat eivät ajattele kahvivalinnoissaan tuottajamaiden kahvipolitiikkaa, eivätkä ole kiinnostuneita siitä, miten kahvin hinta määräytyy. Itselläni on nykyisin joko jotain luomukahvia tai sitten jotain hyvin tummapaahtoista lajia, koska se on pehmeän makuista. Maksan kahvista hieman enemmän näin, mutta en ole myöskään siinä mielessä ihan suomalaisittain ajatellen kova kahvinkuluttaja, että tarvitsisin sitä juomaa kaikkein halvimpaan hintaan. Maksan ehkä saman kuin muut, muutta ostan hieman kalliimpaa luomua tai muita hyvin tummapaahtoisia lajeja sekä tietysti reilun kaupan kahvia ja juon sitä vähemmän. Muita uusia ruoka-asioita on tofu ja alpro soija tuotteet, joita käytän joskus. Teen omat jougurtit maustamattomasta alpro soya -jougurtista lisäämällä jotain marjaa tai hedelmää siihen. Leivän leipomiseen on tullut lisää puhtia, kun sattumalta huomasin kattilaleivän jostain lehtireseptistä. Myös leipäjuureen on tullut tutustuttua. Teen itse myös kahvileivän eli kaurakakut ja tietysti perusruokaa lähes joka päivä. Kalakeittoa, kaalipaistosta, riisiä, salaatteja ja sen sellaista. Kauppakeskuksessa mainostettiin juuri Omega3 rasvahappoa ja siitä syystä päätin yrittää lisätä kalaa ruokavalioon. Tutustuin äskettäin myös kookosjauhoon, maissijauhoon ja ruokakaapista löytyy hirssiä ja quinoa.
Se jokapäiväinen ruoka - se laittaa usein miettimään ja jos kaapissa ei ole sitä syötävää, mikä juuri maistuisi sillä hetkellä, joutuu tinkimään mauistaan. Tosin nälkä on hyvä mittari, sillä silloin ruoka kuin ruoka on tervetullutta. Muistelen, että maulla on teologian parissa monia ulottuvuuksia: maku ulottuu Jumalan hyvyyteen (se maistuu tai tuntuu hyvältä) Ps 34:8. Myös hengen ravinto saa vertauskuvia ruuasta. Jokapäiväistä leipää pitää syödä samoin kuin harjoittaa joka päivä erilaisia meditaatioita kuten vaikkapa itsensä tuntemista. Myös herkullista ruokaa nauttivan ilo ja tunne on samanlaista kuin hyvää henkistä ravintoa saavan.

maanantai 22. elokuuta 2011

Henki ja aine- ne Marian mietteet

Blogini toimii vapaaehtoistyön pohjalta, joten sen jatkuminen on aina hieman epävarmaa, mutta yritetään vielä tämäkin syksy. Sain mietittäväkseni vanhan klassisen aiheen hengen ja aineen suhteesta, kun kesään mahtui muutama kommellus, joista joudun maksamaan tietyn hinnan. Olisinko voinut säästää rahaa vaikkapa lomaankin, jos olisin välttänyt nämä harmittavat seikat? Tosin rahallisesti asiat eivät ole kovin suuria, vain noin silmälasien ja kenkien verran, mutta se on aina suhteellista, mikä kenestäkin tuntuu suurelta ja mikä ei.
"Henkeä pidätellään", "henki menetetään", "henki on joskus hyvä joskus huono", "hengessä ollaan mukana", "henkeä viljellään" jne. Näitä kuulee viljeltävän kielessä ja koska olen uskonnon alan tutkija, niin minulla on erityisesti mielessä ne henkeen liittyvät aiheet, joista Raamattu puhuu jo ihan alkulehdillä. Luomiskertomuksessa Jumala puhalsi hengen ihmiseen (1 Moos 2:7) ja niin hänestä tuli elävä sielu. Elävää sielua on vuosisatojen aikana tutkittu ja tulkittu siitä sadoin tuhansin sanoin kirjoittaen. Ihminen eli elävä sielu on ollut kohteena, jonka henkisyys on mitattu ja punittu monien tapahtumien kautta. Luonnonkosmetiikan aiheiden yhteydessä olen viitannut siihen, että myös eläimet ovat eläviä olentoja, vaikka heidän sieluisuutensa ei olekaan ihmiseen verrattavissa. Kuitenkin luonnossa tuntuu olevan henkeä enemmän kuin aavistaisimmekaan. Palaan aiheeseen vielä erityisesti omassa tulevassa tutkimuksessani, jossa eräänä aiheena on juuri luonnon tarkasteleminen hengen tai henkisyyden avulla.
Mikä on sitten sitä henkeä? Ehkä uutena aiheena voisivat olla tunteet, sillä niissähän on mukana paljon "henkeä". Ovat rakkauden tunteet, jotka tuskin elävät ilman rakkauden henkeä, ovat erilaiset vihan ja pettymyksen tunteet, joissa on oma "henkensä" tai aiheensa. Tunteet ovat ikään kuin aineen ja hengen välimaastossa, sillä niihin vaikuttavat niin monet aineelliset seikat.
Usein kohtelemme ympärillä olevaa maailmaa ikään kuin se olisi hengetön. Toinen ihminen on meille väline saavuttaa jotain itsellemme tai käytämme luonnon resursseja niin kuin se kaikki olisi jotain tyhjää materiaa varsinkin kaikki se, jolla ei ole omassa elämässämme merkitystä tai hyötyä. Moitimme materialismia, joka valtaa sielumme. Lyömme toisiamme, lapset tönivät ja kiusaavat toisiaan ikään kuin ympärillä oleva elämä olisi jotain, mikä ei mene rikki kovastakaan käsittelystä. Ihmiset valittavat köyhyyttä, vaikka he joka päivä säälimöttömästi heittävät pois elämää, ruokaa, tavaroita, joissa on vielä mukana henkeä tai edes pirahdus siitä. Kun menettää jotain itselle tärkeää (kodin, isänmaan, veljen, vanhemmat, paljon rahaa maksaneet tavarat), niin usein silloin vasta huomaa, että aineessakin on henkeä. Suomalaiset muistavat vieläkin Karjalaa, joka menetettiin talvisodassa. Itselläni on elävässä muistissa kaikki omat menetykset, jopa itsetehdyt käsityöt, joiden kohtaloon en ole voinut itse vaikuttaa. Aineeseen tuntuu sitoutuvan osa itseä sekä asian negatiivisessa että positiivisessa merkityksessä.
Kun puhutaan uskonnosta ja uskonnollisesta vakaumuksesta, niin siinä henki aina nousee aineen yläpuolelle. Jeesuskin sanoi, että eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kun vaatteet (Matt 6:25). Joskus on vaikea erottaa uskonnollisessa puheessa sitä, mihin hengellä viitataan. Sitä tutkin itsekin, vaikka en tässä blogissa tilan ja ajan puutteen vuoksi voi asioiden kaikkia ongelmakohtia tuoda esille. Voitaisiin kysyä, ovatko kaikki hyvät asiat "täynnä henkeä" vai ovatko ne täynnä tunnetta tai järkeä? Klassisessa sielunäkemyksessä aine ja henki on liitetty yhteen niin, että henkeen liittyvät ihmisen henkiset kyvyt ja ominaisuudet. Ilman henkeä ihminen ei siis olisi ihminen. Kuitenkin joskus tuntuu siltä, että meillä on liian kapea näkemys hengestä koko luontoon liitettynä. Toisinaan taas uskonnollinen "hengen tarjoilu" tuntuu siltä, että siinä ei riittävästi arvosteta luontoa tai elämän materiaalisia ehtoja.
Kun menettää jonkin itselle tärkeän asian - olkoon se sitten aineellinen, niin silloin usein huomaa, että osa itseä katosi saman tien. Ihminen varmaankin tarvitsee tällaista omastaan karsimista monella tavalla, mutta on monia esimerkkejä, kuten vaikkapa silmälasit tai kengät, joita ilman ei kaikissa olosuhteissa pärjää. Ja kuinka moni meistä kestäisi elämää ollenkaan, jos se olisi aivan riisuttua. Aineella ja tavaroilla me rakennamme henkisyyttä ja tietysti myös sitä aina parjattua, itsekkyyteen taipuvaista ja hoitoa kaipaavaa omaa itseämme. En ehkä pystynyt kovin tyhjentävästi purkamaan tulevaa tutkimusaihettani tähän blogiini vielä, mutta ehkä taitoni karttuvat, kun ehdin paneutua kansainväliseen monisatavuotiseen tutkimukseen tulevasta aiheestani, jossa eräänä teemana on miettiä henkeä sen eri yhteyksissä. Pidän aihetta mielenkiintoisena ja sitä "henkeä" aineeseen liittyen toivoisin eri tavoin enemmän tuotavan esille jokaisen asian kohdalla.

tiistai 2. elokuuta 2011

Kesän nypläysopit - helmihattu




Kesässä on tietyt toistuvat asiat, mutta sitten on aina myös jotain uutta, jonka eteen täytyy tietysti tehdä luovaa ajatustyötä. Minulla on lähes kolmekymmenta vuotta nypläystä harrastanut äiti, jolta sain tänä kesänä alkeisopetuksen nypläyksessä. Osaan peruslyönnit: liinalyönnin, kokolyönnin ja verkkolyönnin, vaikka nappulat eivät vielä kovin nopeasti liiku sormissa. Äidillä on koko koti täynnä nypläyksiä ja niitä on mennyt lahjoiksi ympäriinsä. Minulla on soveltaminen aina ensi sijalla ja niinpä keksinkin laittaa nypläyslyöntejä metallilankaan heti alkajaisiksi ja sain sillä aikaan korvakoruun helmihatun. Helmikorvakorun nimeksi tuli hilla.

Kesän aikana on virkkailtu metallilankoja ja jatkettu käsityön alalla myös muita keskeneräisiä töitä. Viimekesäistä koukuttua jakkua viimeistelen parhaillaan ja isoäidin neliöitä on valmiina sekä yleishyödyllisiin että omiin tarkoituksiin. Käsityön ala on monessa mielessä loppuun kuluttava sekä sanan positiivisessa että negatiivisessa merkityksessä. Loppuun kuluvat ne ihastumistunteet ja monen aivan pakahduttavan ihanan käsityön edessä alkaa tuntea tiettyä tyyneyttä, kun on käynyt läpi teknisen osaamisen ja lopputuloksen ihailun. Loppuun kuluu henkinen luovuus miettiessä sitä ihan omaa toteutusta, johon vaikuttaa aina se, mitä materaalia on käytettävissä ja mihin on varaa satsata. Loppuun kuluu myös tekemisen aika, jota usein olen miettinyt käsitöitä tehdessäni ja siinä olen kyllä liikaan huolestuneisuuteen taipuva. Hyötyyn tuijottaminen voi tuoda vain lisää virheitä tekemiseen, kun laittaa kaikkensa likoon.

Ehkä saan blogiini jatkossa enemmän joitakin valokuvia valmiista käsitöistä, joista en kaikista ole ehtinyt blogissani raportoidakaan. Ohessa muutama valmis työ. Työt ylhäältä alas: Silkkipaloista, jotka sain kangasliikkeestä näytetilkkuina, ommeltu laukku. Koukuttu huivi. Virkattu laukku. Ommeltu jakku. Punainen piristys keittiöön.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Toukokuun aiheet

Minulla on toukokuun luontoaiheena vaikkapa koivunlehtien keruu teeksi ja saunaan tuoksupusseihin laitettavaksi. Tietysti on myös "raskaampaa" työtä kuten tutkimustyön jatkuminen pöydällä odottavine kirjapinoineen sekä pienten lasten hoivaaminen ja heidän perässään juokseminen. Olen onnekas tutkimustyön suhteen, sillä väitöskirjani aihe on tuonut mukanaan jatkotutkimusta, vaikka materiaali onkin vaihtunut. Tosin historiallinen ajanjakso on edelleen aika lailla sama kuin väitöskirjassa. Paljon työtä tulee myös rahoituspohjan luomisessa, sillä tutkimustyö on pakostakin luonteeltaan melko itsenäistä ja jos sitä tekee yhdessä vapaaehtoistyön lisäksi ja lastenhoidon ohella saa olla tarkka kaikissa menoissa. Apuraha-anomuksia on lähtenyt kevään aikana monelle taholle. Projektina on myös asunnon uudistaminen ja käsityön alalta oman portfolion laatiminen.

Lasten hoivaamiseen kuuluu monenlaista yhdessä tekemistä: me leivotaan, vaikka siitä tulisikin paljon lisäsiivousta, sillä ihan pienetkin lapset pitävät leipomisesta, vaikka eivät siivoamisesta piittaakkaan. Me myös piirretään ja askarrellaan minkä ehditään. Lapsia viehättää kevät ja kesän odotus, koska kaikki alkaa taas uudelleen: puihin tulee vihreät lehdet ja kukkia pilkistää ruohon seasta. Kadulla kulkiessamme ja pihalla leikkiessamme kyykistymme ja kumarrumme jokaisen heräävän kukkasen puoleen ja seuraamme kärpäsen heräämistä ja keväistä lintujen viserrystä. Siinä se varsinainen matkanteko usein jää vähemmälle huomiolle kuten myös kiire. Makean syömisen kanssa käydään myös kovia taistoja, sillä opetellaan ensin syömään jotain "suolaampaa" (5-vuotiaan sanomana) ja sitten vasta otetaan makeampaa jäkiruokaa. Myös ns. karkkipäivää vietetään silloin tällöin, silloin ei se "suolaampi" ole aina ensimmäisellä sijalla. Juttelu lasten kanssa tuottaa paljon aivan ennakoimatonta iloa. Kun lapsenlapseni vieraili luonani, hän kysyi heti aluksi väitöskirjahankkeeni ollessa vielä menossa, että onko sinulla täällä muuta kuin "raamatuita"? No, eipä juuri muuta ole, vaikka niissä "raamatuissakin" on vielä paljon itselle uutta opittavaa.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Marian mietteet: pyhyys ja kärsimys - ihmiskuvia kristillisyydessä


Oheinen kirjankansi pienine kirjaimineen ja omine kansisuunnitteluineen on kuva tekemästäni väitöskirjasta, jonka otsikkona on "Pyhä Teresa ja keskiajan mystiikan teoriat". Se on laadittu 1500-luvulla eläneen espanjalaisen nunnan mystiikan teologiasta sisältäen myös hänen elämäkertansa. Tein väitöskirjaa pitkään ja useaan kertaan mietin muun muassa sitä, pidänkö otsikossa kiinni tuosta katolisen kirkon parissa tunnetusta nimestä "pyhä Teresa", joka viittaa tiettyyn elämäkertatraditioon.
Jos kysyy ihmisiltä, mikä heille on "pyhää", saa usein vastauksia kuten "henkilökohtaiset asiat", "pyhäpäivä ja sen suoma hengähdystauko ja lepo", "jonkin merkittävän ja satuttavan kohtaaminen ja kokeminen". Pyhä Teresa sanoi "pyhästä" itse, että yksin Jumala on pyhä (Jes 6:3). Mitään "pyhyyden" oppituntia en kuitenkaan ryhdy nyt tähän blogiin kirjoittamaan, vaikka uskon, että aika monella on jokin sisäinen tunne tai kokemus ja myös raamatullinen tieto siitä, mitä pyhällä tarkoitetaan ja mitä sana pyhä itselle tuo mieleen. Sana "pyhä" tunnetaan kaikista uskonnoista.
Kun tein väitöskirjaani, niin usein minulle tuli se tunne, että Teresan voimia, älyä, tunnetta ja toimintaa koeteltiin ihan äärirajoille asti ja siitä osaksi myös on hänelle tullut kirkon historiassa nimi "pyhä". Aihe liittyy lähestyvään pääsiäiseen: kärsimyksessä ihminen ei pääse helpolla, mutta kärsimys voi liittyä myös oikeudenmukaisuuteen, jos sillä saavutetaan oikeita asioita. Jeesus arvioi maan päällä vaeltaessaan, että hänen ikeensä on sopiva ja kutsui siksi luokseen työtätekevät ja raskautetut (Matt 11:30), joilla ehkä oli liikaa kärsimystä ja vaivaa. Kuitenkin Jeesus koki ristillä itsensä Jumalan hylkäämäksi (Matt 27:46). Siinä hänen kärsimyksellään ei ollut enää mitään rajaa.
Onko sitten kärsimys "pyhää" tai rangaistusta jostain? Sellaisena sitä on kieltämättä usein pidetty. Kun nyt eletään luonnonkatastrofien murheellisia aikoja, niin ei voi välttyä aiheilta: kärsimys ja pyhyys. Toisaalta kauhean kärsimyksen kohtaaminen ohjaa ihmistä ajattelemaan, että se ei kannusta ketään elämään, se raaistaa ihmistä ja tekee hänestä "villin". Oma kokemukseni pyhän Teresan tekstien äärellä koskien kärsimystä sai minut joskus siirtämään tekstin lukemista myöhemmäksi. Jouduin miettimään: kuinka paljon ihminen kestää katsella, lukea tai miettiä elämän kärsimystä. Eikö elämänuskoon kuitenkin liity se, ettei joudu kärsimään sellaista, mitä ei kestä ja että kärsimyksen ies olisi sopiva kuten Jeesuksella oli ennen hänen kuolemaansa? Eikö tähän perustu myös lasten suojeleminen sellaisilta asioilta, jotka vievät heiltä tasapainon ja onnellisuuden tunteen?

Ehkä jatkan joskus toisen kerran väitöskirjassani olevista aiheista jostain muusta näkökulmasta. Jätän kuitenkin blogiani seuraaville pohdittavaksi kysymyksen pyhyydestä ja kärsimyksestä. Ja jos väitöskirjan aihe mystiikan teologioineen ja elämäkerrallisine aiheineen kiinnostaa, niin sitä voi itseltäni tilata rahalla vaikkapa sähköpostia minulle lähettämällä osoitteeseen rkatariina@hotmail.com.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Neulemalleja ja -ohjeita

Aloitin neuleohjeiden lukemisen englanniksi vasta hiljattain ja se tuntui aluksi tosi työläältä, mutta itseltäni se sujuu jo. Tosin täytyy myöntää, että taustalla pitää olla hyvä suomenkielisten neuleohjeiden tuntemus ja paljon kärsivällisyyttä tekemisen huolellisuudessa. Neulomiseen pätee se, että ei aloita liian vaikeasta, koska silloin tuskastuu työnsä kanssa helpommin ja kuten sanottua, jos unelmoi hyvästä neulomistaidosta, niin silloin perustaidot pitää olla hyvät ja niitä harjoitellaan aluksi moneen kertaan. Olen suunnitellut juuri pari neuletta, joista tosin toinen on vielä alkutekijöissä, koska kuten arvata saattaa silmukat karkasivat ja neuleissahan voi kohdata ihan mitä tahansa ongelmia. Myös neuleen mittaamisessa voi tulla vastaan ongelma, koska vaikka silmukat laskisi tekemällä pienen mallitilkun, niin neuloksen venyvyys ei aina näy pienessä mitassa. Sitten silmukoita onkin liian vähän tai liian paljon, jos neuleen koon laskee pienen mallitilkun perusteella ja jos kokoja ei ole siis laskettu valmiista neuleesta ottaen huomioon neuloksen joustavuuden. En tiedä, onko motivoivaa se, että rupeaa laskemaan missä ajassa saa neulottua/kudottua puseron, mutta silti olen sen tehnyt ja laskenut siihen kuluvan aikaa noin 30 tuntia kokoaikaista työtä. Jos lanka on hyvin ohutta, niin sitten aikaa menee toiset 30 tuntia siihen ja jos neuletta tekee vain vapaa-aikoinaan, niin silloin mikään neule ei valmistu ihan viikossa. Neuleen edullisuutta ei kannata verrata ostettuun neuleeseen, koska itse tehden voi kuitenkin saada sellaisia asioita, joita ei valmiista vaatteesta löydy kuten tietyt värit ja langan laatu.


Laitan neulesuunnitelusta kiinnostuneille tähän pari kirjavinkkiä, joissa on valmiita neulekuvioita, mutta ei neulemalleja. Itse neulekuvioita yhdistelemällä voi siis suunnitella oman mallin. Neule- eli kudontakuvioita löytyy Erika Knightin kirjasta Lace and eyelets ja virkkauskuvioita kirjasta Handbook of Crochet Stitches, jonka toimittajana on Betty Barnden. Molemmat teokset läytyvät myös suomenkielisinä, mutta edullisemmat tarjoukset olen itse löytänyt englanninkielisinä. On olemassa myös neulekuvioita reunusten tekemiseen ja niitä löytyy myös jonkin verran mainitsemistani kirjoista. Tietysti kirjatarjonta aiheesta kaikenkaikkiaan on runsas.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Isoäidin neliö on iloinen käsityö

Helmikuussa lähtee liikkeelle Marttojen, Tekstiiliopettajaliiton ja Novitan yhteistyöllä tilkkurekka, joka kannustaa virkkaamaan peittoja isoäidin neliöistä.
Isoäidin neliö (granny square) on todennäköisesti kansainvälisesti kaikkein tunnetuin virkkausmalli, joka on peräisin jo menneiltä vuosisadoilta. Silti sen suosio on säilynyt ja neliöitä sovelletaan vaatteisiin, laukkuihin, mattoihin ja ties vaikka mihin käsityön alalla. Marttojen yhteisten projektien tarkoituksena on motivoida ja kannustaa ihmisiä aloittamaan käsityönharrastus ja koska käsityöneuvontaa saa aina niihin aiheisiin, jotka kulloinkin ovat esillä, niin kannattaa pysyä mukana näissä projekteissa. Itse tutustun parhaillaan myös muuhun neliövirkkaukseen ja aiheesta on olemassa myös kirjoja, joita löytää netistä hakusanalla neliövirkkaus tai crochet square patterns (engl.).


Oheinen kuva on viime vuoden Elle-lehdestä (11/2010) ja siinä isoäidin neliöistä on virkattu tämä mekko.