Naisten toimintaa, naisen asemaa, naisnäkökulmaa...

Naisjärjestöjen Keskusliitto täyttää 100 vuotta tänä vuonna. Järjestön juhla pidetään 29.10. Finlandiatalossa. Suomalaisen yhteiskunnan monikerroksinen organisaatiopohja näkyy siinä, että ollaan ensin pienemmissä yksiköissä ja siitä sitten organisaatiot seuraavat toisiaan. Hyvä vai paha? Kaikilla organisaatioilla on samanlainen rakenne: ovat jäsenet, jäsenmaksut, säännöt, hallitukset. Lähes jokaisella järjestöllä on oma historiansa ja omat vaiheensa. Järjestöjen moninaisuus ja monilukuisuus vie pian siihen, että muista ei tiedetä kovin paljon ja yhteistyö on niukkaa. Tarvitaan yhteisiä projekteja, jos aiotaan tehdä yhteistyötä. Oman järjestön parissa ollaan joskus kuin perheessä, mutta tämä "perhetilanne" on vain harvoin pysyvä, sillä jäsenistö vaihtuu lähes vuosittain. Itse olen aloittanut järjestötoiminnan vasta viime vuosikymmenen puolessa välissä. Paljon on sellaista, josta on päässyt sen kautta osalliseksi, mutta on myös sellaista, mitä tahtoisi muuttaa perinteessä. Joskus ihmetyttää se, että naiset "soutavat ja huopaavat" välillä samanaikaisesti: joissakin asioissa mennään eteenpäin, toisissa taas otetaan pakkia. Järjestöissä usein yhteen kokoontuminen ja keskusteleminen ohittavat toiminnan tavoitteiden tarkastelun ja on joskus vaikeaa mitata sitä, ketkä jäsenistä antavat toimintaan kenties muita enemmän ja ketkä siitä hyötyvät muita enemmän. Pitemmällä ajalla tätä on kuitenkin helpompi arvioida. Suomalainen nainen on arka julkisuuden edessä ja neuvomaan muita hieman suuremmassa joukossa. Yksi näkyvä johtaja ei kuitenkaan auta, ellei hän huomaa tätä ja sitä, että muut vaikenevat ehkä vain siksi, etteivät satu olemaan puheenjohtajan paikalla itse. Järjestötoiminta on parhaimmillaan sellaista, että kuka tahansa jäsen oppii hoitamaan myös järjestön virallisemman puolen asioita ja järjestö tuntuu sillä tavalla omakohtaiselta, että sen asioissa haluaa olla mukana. Nyt 100 vuotta täyttävän Naisjärjestöjen Keskusliiton toimintaa arvioidaan aikavälillä vuosina 1911-2011. Oma isoäitini oli syntynyt vuonna 1900. Hän eli yli 90-vuotiaaksi, mutta naisjärjestöjen toimintaan hän ei tietääkseni osallistunut. Ehkä ne eivät olleet hänen nuoruudessaan levinneet joka puolelle Suomea. Isoäidin elämässä korostuivat fyysinen vahvuus ja kova työnteko. Samalla tavalla monet nykynaiset joutuvat kantamaan niin paljon vastuuta, että se näkyy kaikessa. Naisen elämää on aina yritetty "helpottaa", että elämä maistuisi paremmalta ja sen jaksaisi elää. "Helpotuksesta" mennään taas pian liian helppoon. Muistan äitini erään kerran lausuneen minulle erään teeman, jonka hän oli ilmeisesti oppinut omalta äidiltään. "Asioita pitää toimittaa". Se tarkoittanee samaa kuin asioiden hoitaminen, niistä huolehtiminen ja asioista perillä oleminen. Tämän taidon isoäitini osaltaan osasi, vaikka hänellä ei siihen naisjärjestön tukea ollutkaan. Asioita pitää toimittaa, mutta niihin pitää myös perehtyä. Vaikka itse olen aloittanut järjestötoiminnan runsaat viisi vuotta sitten, olen kuitenkin ollut naisen asemasta ja naistutkimuksesta kiinnostunut jo 80-luvulta. Olen kokenut usein sen, että naisten asioita ei tule liikaa irrottaa siitä kokonaisuudesta, johon ne liittyvät ja siksi tulee samalla tarkastella kaikkien yhtäläisiä oikeuksia ja taistella oikeudenmukaisuuden puolesta kaikkien kannalta ja erilaisissa konteksteissa. Jos kokonaisuus voi hyvin, silloin yksilötkin voivat voida paremmin. Varmaa on se, että kokemuksesta oppiminen tarkoittaa sitä, ettei pilaa elämäänsä, jos niin vain voisi tehdä, ja mahdollisuuksiaan sellaisissa konflikteissa, joista seuraa vain harmia, huolta, murhetta ja valitusta. Nyt 100-vuotta täyttävän suomalaisen Naisjärjestöjen Keskusliiton toiminnan tavoitteet ovat nähtävillä liiton sivustolla. Sillä on yli 60 jäsenjärjestöä. Toivottavasti nämä järjestöt löytävät toisensa jatkossa paremmin ja voivat yhteisten tavoitteiden avulla tehdä suomalaisesta yhteiskunnasta iloisemman ja virkeämmän jutun.