Tekee mieli vielä jatkaa ekopaaston teemoja, vaikka varsinainen paastonaika onkin jo tältä vuodelta ohi - siis kuluttamaanko taas? Minulla oli tänä vuonna mahdollisuus tehdä kolmen päivän hiihtoretki Lappiin, josta sain ajatuksia liittyen ekologiseen lomanviettoon. Lappiin on viimeisten vuosikymmenien aikana noussut lomamökkejä tiuhaan tahtiin. Tunturiseutujen matkailu on talvisin lisääntynyt tosi paljon, vaikka samaa ei ole saavutettu kesäaikaisin. Lomamökin vuokraaminen onnistuu kyllä, mutta mökkimatkailuun tarvitaan paljon muutakin kuten oma auto ainakin, jos aikoo kierrellä hieman ympäriinsä tunturimaisemissa ja kulkea siellä omassa aikataulussa. Pieniin lomakyliin pääsee tosin myös junilla ja lentokoneella ja bussi vie perille lomahotelliin, josta taas rinnebusseilla pääsee tuntureille. Tällainen matkailu on riippuvaista yleisiin kulkuneuvoihin resurssoinnista, niiden aikatauluista ja muusta tarjonnasta sekä niihin tutustumisesta ja niiden tuntemisesta, mutta tarvitaanko siihen enää erityistä harrastuneisuutta kuten oli eräällä lukioaikaisella koulutoverillani, joka erikoistui juuri liikenneaikataulujen tutkimiseen ja tuntemiseen. Ekologiseen matkailuun liittyen vastaukseni on, että tarvitaan.
Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin, kuka pääsee suunnittelmaan Lapin matkailun suuntaviivoja. Pystymmekö me suomalaiset säilyttämään jotain omaa matkailuun liittyen vai seurataanko orjallisesti yleisiä vaikkapa eurooppalaisia tunturimatkailun trendejä tai viedäänkö lomakyliin kaupunkien suurmarketit ja ostoskeskukset? Ainakin itse pelkään, että matkailuun liittyen kaikenlainen bisnes ja kaupanteko tulevat niin keskeisiksi, että varsinainen Lapin luonnonmaiseman ja muun paikallisen kulttuurin, käsityön ja ruuan arvostus ja tuntemus syrjäytyvät bisneksen vallatessa alaa. Voi käydä myös päinvastoin eli, että paikallista aletaan arvostaa niin suuresti, että siinä hintataso kohoaa matkailun muiden yleisten trendien yläpuolelle.
Hiihdimme matkallamme lasten kanssa (alle 7-vuotiaat) parina päivänä muutaman tunnin ajan. Toiseen hiihtoretkeen liittyi yli tunnin loiva nousu ensimmäiselle tunturimajalle, jossa nautimme sitten urakan päätteeksi kaakaota sekä lettuja ja saimme päätteeksi laskea pitkän nousun takaisin muutamassa minuutissa. Meidät ohitti aikuinen hiihtoseurue, jonka tahdissa pysyimme pikkuisen matkan aluksi. Matkallamme törmäsimme myös liitoleijailua harrastaviin, jotka vetivät leijoja perässään tunturien huipulle. Slalomin harrastukseen, jota olen aikaisempina vuosina tehnyt, liittyy erityinen tunnelma, kun saa laskea "nunnanpipossa" eli kommandopipossa, toppatakissa ja -housuissa raskaitten kenkien ja suksien kanssa hissille aina uuteen nousuun. Hiihtämisessä tuntee kuitenkin enemmän sen, että lihastyötä pitää tehdä koko vartalolla ja hiki nousee pintaan helpommin.
Onko jatkossa Lapin matkailua riippuu monesta seikasta? Paikan päällä kannattaa käydä ainakin kerran asiaan tutustumassa. Siitä saa sitten "kipinän", joka voi tietysti kasvaa hieman suuremmaksi "roihuksi", mikäli tätä kielikuvaa tässä yhteydessä kannattaa viljellä - ehkä kannattaa, sillä totesimme aurinkoisen tunturipäivän päätteeksi, että tänne haluaa päästä uudelleen.
