Ohessa Amelie Lundahlin hieman nostalginen taidemaalaus kahvimummo huivi päässä.

Huivi on aika merkityksellinen asuste, mutta harva nykynainen Suomessa käyttää sitä uskonnollisista syistä. Huivilla tai huivipäänauhalla saa asuun jotain uutta, kun ottaa huomioon asunsa tai puseronsa värin. Myös hiusten hoitoa voi hieman helpottaa kietaisemalla päähänsä joskus huivin. Marttahuivi taas auttaa joissakin tilanteissa, kun haluaa tuoda esille marttana olemista. Tietysti on myös hyvä varata isohko huivi laukkuun, jos menee kesähelteellä johonkin kirkon tilaisuuteen. Huivi harteilla on kuitenkin jonkinlainen asuste, jolla voi suojata itsensä kalseassa kivikirkossa, vaikka ulkona vallitsisi helteinen sää. Se, onko pään tai hartioiden peittäminen huiviin tarpeellista hengellisyyteen keskittymisen kannalta on tietysti aina aika sattumanvaraista, mutta on toki hyvä miettiä sitä, miksi kulkea vähäpukeisena yleensäkään. Eivätkö vaatteet miellytä vai onko tarkoituksena jokin muu seikka, jota tuoda esille pukeutumisen valinnalla?
Huivi on helppo ostos, mutta vaikea solmia ja käyttää kivalla tavalla. Muistan itse ostaneeni usein huivin matkoilta. Olen saanut myös huiveja lahjaksi ja itsekin niitä lahjoittanut muille. Itselläni on parhaillaan korillinen huiveja tallella kuin myös punainen marttahuivi järjestön 110-vuotisjuhlatilaisuudesta saatuna. Juuri äsken huomasin hukanneeni niistä kuitenkin yhden mieluisan, jonka olin itse ommellut erivärisistä ohuista puuvillanpaloista. Toivon vielä löytäväni huivini, mutta yhtä hyvin se on voinut jäädä jonnekin, josta minulla on harmittava muistikatko kuten usein on jonkin kadonneen tavaran vuoksi. Onneksi olen käyttänyt huivia myös marttojen tilaisuuksissa, joten se voi olla jonkun talteenottama sieltä. Huivin solmiminen on uusi asia, jota parhaillaan opiskelen ja toivoisin myös löytäväni huivin tuunausta koskevia artikkeleita, sillä pieniä huiveja on tosiaankin kertynyt jopa siihen määrään asti, että niistä voisi tehdä jonkin muunkin vaatekappaleen tai sitten yhden ison huivin. Selasin hieman myös netistä löytämääni muotijulkaisua Hijab Fashion, jossa esitellään islamilaisen naisen huivin käyttöä muotitarkoituksessa. Huivi on siinä usein hyvin peittävä ja monikerroksinen sekä värikäs. Myös Barbie-nukke pukeutuu fullaan eli huiviin islamilaisessa maailmassa.Myös elokuvanäyttelijän päähän huivi sopii, vaikka aika tavanomaisesti sidottuna.
