Jouluisia askareita

Joka joulu pitää itselläni ainakin olla jotain jouluaskaretta vaikka pientäkin. Joulu ei tule valmiiksi siinä mielessä. Joulu on nimittäin myös vuodenaikajuhla ja sen talviset tunnelmat ja aiheet saavat "marttamielen" hartaaseen toimintaan, jossa kynttilän valo tai jouluiset sähkövalot loistavat talven pimeässä, lumihiutaleet vangitaan ikkunoiden koristeeksi ja talven huippukohdat eletään niitä omassa elin- ja asuinympäristössä korostaen. Ihailtavina ovat myös erilaiset kädentaidon tuotokset tontuista jouluisiin kukka-asetelmiin ja muihin joulukoristeisiin.

Tänä vuonna omat ystäväni ja tuttavani saivat käsitehdyt joulukortit, jotka maalasin tai tein itse erilaisista vaikkapa kankaalle suunnitelluista aiheista. Kortteihin liittyvä taideharrastukseni liittyy yhteen kädentaidon aiheiden kanssa ja minulla on muun muassa korttikansio, jossa on itse tehtyjä kortteja puuvärein, vesivärein ja liiduin tehtyinä. Myös lasten juhlapäiviin kasteesta häihin ja muihin juhlatilaisuuksiin syntymäpäivistä hautajaisiin on syntynyt kortteja. Kortteja tekemällä rentoutuu ja saa koottua ajatuksensa ja voi myöskin mietiskellä juhlien merkitystä sekä syntymäpäivän tai muun juhlapäivän viettäjää eri tavoin.

Maistellaan joulua, onko se hyvää, jo aikansa elänyttä, perinteistä vai uutta. Itse maistoin ensimmäiset joulutortut jo marraskuussa, kun pidimme käsityöpiirimme tämän vuoden viimeistä kokoontumisiltaa. En osta joulutorttuun valmista torttutäytettä, vaan keitän joulutorttujen täytteen itse kuivatuista luumuista ilman lisättyä sokeria. Keitetyt luumut soseutan tehosekoittimessa. Minulla on myös oma jouluinen erilaisista lehdistä kerätty jouluruokien reseptiarkisto, jossa on kaikki oleellinen suomalaisen joulun ruuista. Tämän lisäksi löytyy keittokirjoja, joissa on myös muidenkin maiden jouluruokia. Jotain pientä uutta voi löytää, kun yhdistelee onnistuneesti eri maiden ruuanlaitto- ja leivontaohjeita. Esimerkiksi kun laittaa johonkin perinteiseen kuivakakkuun kuten tiikerikakkuun tai perunajauhokakkuun tuoreita hedelmiä kuten päärynää tai persikkaa raastettuna tai pieninä paloina, saa uusia raikkaita makuja aikaan. Myös hieman vähentämällä sokeria ja laittamalla mukaan vähän esimerkiksi hunajaa tai hedelmäsokeria saa hieman uutta makua perinteisiin leivonnaisiin.

Ostaako valmista vai tehdä itse? Tämän kysymyksen joutuu jokainen miettimään joka joulu. Mitä jouluun kuuluu? Maistuvatko joulun sanoma, joululoma, joulutarjoilu vai joulun ilo? Maistuisiko ehkä myös joulurauha, joka on suurempi kuin joulun erilaiset touhut ja jonka saamme myös joulun sanomassa. Joulurauhaa voi jokainen miettiä myös siltä kannalta onko se oma joulu syntynyt rauhallisin mielin? Jouluna jokainen laatii oman varman "tilinpäätöksen" ei vain konkreettisen budjetin suhteen, vaan myös sen suhteen, että se mihin panostaa tuottaisi iloisen ja tyytyväisen mielen: siis JOULURAUHAA!

Marraskuinen runo

Tämä marraskuinen sää sai minut ajattelemaan uudelleen ympäristönhoitoa ja luonnon käyttöä erilaisiin tarkoituksiin. Erilaiset kiireet estävät nyt kirjoittamasta pitempään, mutta toivottavasti taas uudistunut mieli ja into tuottavat hieman myöhemmin lisää tekstiä, jota muutkin kuin itse jaksaa lukea. Ohessa kuitenkin yksi kirjoittamani ympäristöaiheinen runo, joka jatkaa tätä teemaa blogissani.

Viljellä ja varjella

Viljellä ja varjella
sen tehtävän Luoja antoi,
mutta ihminen Luojan alttarille,
vain itsekkyyden kantoi.

Meren saastutti öljy,
linnut kuolivat pois.
Ja ilman otsonikadon -
saivat tehtaatkin oman sadon.

Suru pohjaton mielemme valtaa:
mikä korjaisi kaiken tään.
Mistä puhtaus ilman ja veden,
mikä uutta vois synnyttää?

Eikö luonnon ihanuutta
kaikille riitäkään,
koska moni tahtoo vain likaa
ja saastetta levittää?

Eikö elämä jaksakaan kantaa,
eikö rukous yllemme antaa
siunausta ja kiitosta tästä
Luojan luomasta elämästä.

Kokemuksiani musiikin äärellä

Ensimmäiset muistot musiikkiin liittyen menevät kauas lapsuuteen, kun isoäitini lauloi ja opetti minulle joululauluja. Näistä yksi mieleenpainuvin oli "Kello löi jo viisi, lapset herätkää, Juhani ja Liisi muuten matka jää..." Lauloiko äitini kehtolauluja? Kyllä hän lauloi meille lapsille ainakin kehtolaulua "Joutuin vain nyt nukkumatin luo, höyhensaarehen..." Omat kehtolauluni olen opetellut vasta oman lapseni syntymän jälkeen. Kehtolauluista mieleen on painunut tämä "Nuku pieni poika, nuku kehtohon. Äiti sua hoitaa, tuutii lepohon. Nuku nurmennukka, nuku kehtohon, oot kuin lumpeenkukka, puhdas viaton." Pyhäkouluajoista mieleen tulee se "Mä olen niin pienoinen, pienoinen aivan, sä suuri ja voimakas, Isäni taivaan, Isäni taivaan". Kansakouluaikojen musiikkikirja on jäänyt myös elävästi mieleen ja siinä erityisesti vaikkapa maakuntalaulut, Siniristilippulaulu, Oi maamme Suomi synnyinmaa, Ilon ääni ihanainen ja muita sellaisia vastaavia. Nämä laulut vahvistivat meidän pienten koululaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja Suomen maantieteen tuntemusta. Kansakoulun laulukirjan lisäksi tutustuin nuorena muun muassa pietistishenkiseen Siniseen laulukirjaan ja sitten yhteiskunnallis-kristillisvaikutteisen Setlementtiliiton laulukirjaan. Lukioaikoina osallistuin sekä seurakunnan että koulun kuoroihin. Olen soittanut myös paria instrumenttia, joiden harrastus kuitenkin on hiipunut vuosien myötä luultavimmin siksi, että en ole niitä kovin paljon työssäni tarvinnut, enkä kuitenkaan musiikkialalle lähtenyt, vaikka musiikki onkin tosi rakas aihe ja alue monessa merkityksessä.

Musiikkiin liittyen olen elänyt monia erilaisia vaiheita. Kun menin 14-vuotiaana koululaisena mukaan seurakuntanuoriin, niin joidenkin muiden nuorten kanssa pohdimme sitä, voiko seurakuntanuori kuunnella enää kaleidoskooppia. Joka tapauksessa kaikenlainen diskotansseissa käynti jäi minulta seurakuntanuoriin liittymisen jälkeen jo ajan puutteen vuoksi, mutta huolimatta tästä menin myöhemmin opiskellessani modernin tanssin kurssille. Oppikoulusta ja lukiosta muistan monet musikaalit ja usein istuin kirjastossa levyjä kuuntelemassa, koska kodissani ei ollut magnetofoninauhojen lisäksi levysoitinta. Musikaaleista Sound of Music:n elokuvaversio tuli tutuksi kouluaikana. Sen kävin katsomassa oppikoulun viimeiseen luokan loppuun mennessä jo kolmeen kertaan ja musikaalin levyn kuuntelu jatkui senkin jälkeen. Myös My Fair Lady tuli jo kouluaikana tutuksi musikaalielokuvana. Perheessäni radio oli 50-ja 60-luvuilla auki Lauantain toivottujen levyjen soidessa. Myöskin klassisen musiikin eri lajeihin olen tutustunut runsaasti sekä opiskeluajan kuluessa että myöhemmin. Bach on soinut levyllä tiuhaan ja myös hänen musiikkinsa modernit sovellutukset. Monet oopperat on tullut niin ikään seurattua paitsi musiikkiesityksinä myös joko TV:stä, videoilta tai livenä. Verdin Aidan olen päässyt katsomaan Inter rail -matkalla Italiassa matkustaessani yhdessä parin muun nuoren kanssa. Olen tutustunut myös aivan mihin tahansa musiikkiin: eri maiden kansallismusiikkiin, rockiin, souliin, jazziin, poppiin, countryyn, rappiin, hevyyn, flamencoon ja muihin tanssimusiikkilajeihin … Instrumentaalimusiikkia ja soolomusiikkia olen kuunnellut myös kaikista musiikkilajeista, joten pidän itseäni aika kokeneena musiikin kuuntelijana. Oman lapseni musiikkiharrastuksen myötä olen istunut konserteissa ja seurannut hänen laulunharrastustaan ja musiikkitaipumuksiaan.

Virsimusiikista sen verran, että ne tutuimmat lapsuuden virret ovat Suvivirsi, Ystävä sä lapsien ja Mä elän laupeudesta, mutta myös monet eli useimmat virsikirjan virret ovat tulleet tutuiksi elämän varrella. Opettajana toimiessani laadimme oppilaiden kanssa esitelmiä muun muassa virsimusiikista ja virsien teologisesta sanottavasta. Uudempaan hengelliseen musiikkiin minulla on myös ollut läheinen kontakti. Uudemman hengellisen musiikin erottaa muusta iskelmä- ja kansanmusiikista niin, että sanat ovat erilaisia, mutta muu sävellys on aika verrannollista toisiinsa. Sen sijaan virsissä on jo musiikin suhteen niin suuri ero, että sen ymmärtää toisenlaiseksi tai ”vakavaksi” musiikiksi jo sävelmän puolesta. Usein joko klassista tai virsimusiikkia kuunnellessani, minulle tulee mieleen elämän katoavuus ja siihen liittyvä murhe, oman itsen liittyminen virren, siihen liittyvän sanoituksen ja sanoman virtaan, lohdutus ja myös mahti tai voima, koska tällainen musiikki on itsessään usein niin valtavaa, kokonaisuutta luovaa ja ikään kuin suurta liikettä. Sen sijaan hengelliset laulut ja uusi hengellinen musiikki tai iskelmä voivat olla pientä liikettä ja sisältää kerrallaan vain yhden tunteen tai jonkun rytmisen elementin.

"Musiikin tunnen täyttävän pään, vain tähän hetkeen silloin mä jään. Äänet ja soinnut uudet kuulen, poissa on huolet, niin usein luulen." Oma musiikkikokemukseni on itselleni hyvin merkittävä ja lähes jokaisen kuunnellun kappaleen äärellä voi pohtia asioita, mieleen tulevia yhtymäkohtia ja musiikin herättämiä tunteita niin, että olen alkanut kyllä viime aikoina rajoittaa tuota kokemisen määrää. Aika ei tunnu riittävän "kaiken kokemiseen". Monet kappaleet sisältävät ”sisään kirjoitetun” tunne-elämyksen, jonka voi musiikkia kuunnellessaan tavoittaa yhä uudelleen. Usein olen monet levyt kuunnellut ”puhki” eli kerrasta toiseen vahvistaakseni kokemustani siitä hyvästä, mitä musiikki voi parhaimmillaan tarjota. Voisiko hiljaisuus olla "musiikkia"? Ainakin sen jälkeen, kun on paljon musiikkia kuunnellut, on suuri kaipaus hiljaisuuteen ja rauhaan. Siinä voi vielä ammentaa jotain, jonka juuri kuuli ja johon voi joskus toistekin vielä palata.

Syksyn sienet ja marjat

Syksyisin käytän usein parisen viikkoa vapaa-ajastani sienten ja marjojen poimimiseen ja pakastamiseen. Aivan viime vuosina sienitietouteni on kasvanut ja sienten tuntemukseeni kuuluu nykyisin noin 50 erilaista sientä. Näiden joukossa ovat useat tatti-, hapero-, vahvero-, valmuska- ja rouskulajikkeet, nuijakuukunen, käsnätuhkelo, jauhosieni, kehnäsieni, peltoherkkusieni, akan tai ukon sieni ja limanuljaska. Kantarelleja, lampaankääpää tai korvasientä en tosin ole lähimetsästä löytänyt. Kärpässienet pitää kiertää kaukaa, vaikka niiden joukossa on parikin syötäväksi kelpaavaa kuten keltakärpässieni ja rusokärpässieni. Myös muut myrkkysienet pitää tuntea hyvin. Seitikit ovat niistä eräs tunnetuin ryhmä. Sienet pitää kerätä aika kaukana teistä, sillä ne keräävät itseensä autojen pakokaasut. Ennen sienten pakastusta keitän yleensä sienet, vaikka nykyisissä sienioppaissa neuvotaan monia sieniä käyttämään ilman esikäsittelyä. Jos pakastaa sienet, niin niitä ei tarvitse välttämättä suolata keittämisen yhteydessä. Minulla on käytössäni hyvä sienikirja, jonka tulevana kesänä pyrin vaihtamaan hieman perusteellisempaan opukseen. Tiedossani on eräs hyvä sellainen, jonka ovat toimittaneet Kosonen, Järvinen ja Joutjärvi. Myös Marttojen sienineuvonta on tässä syytä mainita ja Marttaliitolla on myös hyvä sieniruokakirja nimellä Marttojen sieniherkut.

Marjoista kerään mustikoita usein jo lomalla ollessani heinäkuun lopussa. Ennätykseni mustikan poimimisen suhteen on ämpärillinen tunnissa poimurilla poimittuna, vaikka usein keräänkin marjat käsin. Kuitenkin tuo ”enkka” syntyi sinä kesänä, kun marjoja oli niin runsaasti, että niitä saattoi kerätä jopa myyntiin. Muut Pohjois-Suomen suosikkimarjat kuten hillat ja puolukat kerään, jos siihen tilaisuus tarjoutuu, mutta muussa tapauksessa saan tai ostan näitä marjoja yleensä ahkerilta kerääjiltä. Lapseni on erityisen ahkera marjojen poimija ja hänellä niitä on ollutkin runsaasti, jos vaan marjasatoa on muuten ollut tarjolla. Erityisesti hillojen poimiminen on kovaa kuntoilua, sillä hillat kasvavat soiden mättäillä. Myös hyttyset ja mäkäräiset viihtyvät soilla niin, että "on se tosi hauskaa hommaa se hillojen poimiminen". Kesän marjoista myös mansikat ovat ”must” ja niitä pakastan joko itsepoimintatiloilta ostettuina tai torihinnoin.



Pihlajanmarja kuuluu ehdottomasti myöskin nykyisin suosikkeihini ja vaikka pihlajanmarja onkin kitkerä, niin sitä kannattaa poimia hieman pakasteeseen mahdollisimman myöhään syksyllä, kun marjat ovat juuri ja juuri vielä oksissa kiinni. Pihlajanmarjaa samoin kuin ruusunmarjaakin pitää tosin keittää aika pitkään ennen kuin mehu niistä irtoaa. Pihlajanmarja sopii mausteeksi erinomaisesti vain vähän happamien hedelmien ja marjojen kanssa kuten joidenkin omenalajikkeiden, päärynän, luumun, mansikan, mustikan ja vadelman kanssa. Samoin pihlajanmarjamehu ja ruusunmarjamehu sopivat erinomaisesti vaikkapa yrttiteehen sekoitettuna juotavaksi kylmänä tai kuumana juomana.

Omasta mielestäni syksy on kenties paras vuodenaika. Syksyn kuulaat säät ovat tervetulleita kuumien kesäpäivien jälkeen. Sateella voi keskittyä johonkin hiljaiseen ja keskittymistä vaativaan työhön tai harrastukseen ja kotitöiden ohella pohtia ja mietiskellä asioita sateen ropistessa ikkunan pieleen. Syksyisiin kokemuksiin kuuluvat syksyn väriloiston ihaileminen, sään kylmenemisen seuraaminen ja ensimmäisten pakkasöiden jäljiltä kohmettuneen ruohon ja hiekan päällä asteleminen. Syksyn sateeseen liittyy seuraava runoni, jossa on kyllä hieman melankolinen tunnelma, mutta sehän on se syksyinen tunne, jonka kokee vähintään kerran vuodessa.

Juoksen sateessa – pois eilisestä.
Pisaroita kasvoillani,
tavoittelen niitä janoisena

Niin äkkiä
sade pesee kasvot

Mistä tulin – minne menen?

Se hetki kun jokin muuttuu -
sade, pisara, kyynel.

"Laihat vuodet - lihavat vuodet"

Kansakouluajoista mieleeni on jäänyt se Vanhan testamentin kertomus, jossa faarao näkee unta lihavista lehmistä ja laihoista lehmistä ja kutsuu sitten Joosefin selittämään unensa, kun kukaan muu Egyptin tietäjistä ei osaa selittää sitä (1 Moos 41:2-32). Meillä oli kansakoulun uskontotunnilla tapana itse kertoa näitä erityisesti Vanhan testamentin kertomuksia ja ennen koulutunnille menoa kerroimme kertomukset usein kotona vanhemmille. Lapsen ymmärryksellä höystettyinä kertomukset muuttivat joskus painopistettä ennalta arvaamattomaan suuntaan. Mainitusta "lihavien ja laihojen lehmien kertomuksesta" muistamme, että "lihavat lehmät" tarkoittivat seitsemän yltäkylläisyyden vuotta ja "laihat lehmät" tarkoittivat seitsemää nälänhädän vuotta Egyptin maassa.

Laihat vuodet voivat tosin merkitä jo lapsuudessa elettyä fyysistä pienuutta, anoreksiaa tai perittyä hoikkuutta, vaikka ei olisi nälänhädästä kysymys. Lihavat vuodet taas päinvastoin voivat merkitä jo lapsuudessa koettua liikalihavuutta, yhtäkkistä lihomista tai muuta fyysistä vahvuutta, johon liittyy runsas paino, mikä ei vastaa ravinnon yltäkylläisyyttä. Luemme jatkuvasti erilaisista ravinto-oppaista, mikä on terveellistä ruokaa ja mistä saisi tarvittavat vitamiinit, etteivät kynnet katkeilisi, ettei tarvitsisi kärsiä luuston haurastumisista tai hiusten huonokuntoisuudesta muista ravintoon liittyvistä puutoksista puhumattakaan. Mustikkaa pitää syödä silmien hyvinvoinnin tähden, pitää käyttää säästeliäästi rasvoja ja sokereita, jotta ei lihoisi ja syödä marjoja, kasviksia ja hedelmiä hyvän ravinnon takaamiseksi. Moni elää "lihavia vuosia" ravinnon yltäkylläisyyden kannalta, mutta lihavuus eli ylipaino vaanii lähes jokaista, joka ei tarkkaile tarpeeksi ravinnon laatua ja määrää.

"Laihat vuodet ja lihavat vuodet" olen elänyt myös läpi itse konkreettisessa merkityksessä. Laihoina vuosina iloitsin kivoista vaatteista ja helposta liikkumisesta ja lihavina vuosina iloitsin ruuasta, paljosta fyysisten voimien koettelemisesta ja työn tekemisen runsaudesta. Molempiin on tietysti liittynyt myös omat surun aiheensa. Nykyisin pyrin kaikkiin iloihin eli saavuttamaan sekä kivan pukeutumisen että liikkumisen ja ruuasta ja työstä iloitsemisen, mikäli se vai on painosta tai omasta itsestä kiinni. Murheista ei sitten tiedä, voiko niihin pyrkiä. Kun lihoo, kadottaa monia sellaisia asioita, joista ennen sitä on ollut itsestään selvästi tietoinen. Nälän tunne ruoka-aikoina häviää ja monet tutkimuksellisestikin merkittävät seikat tulevat tutuiksi kuten ruoka-aikojen häilyvyys, välipalojen liika napostelu ja liika syöminen ylipäätään. Lihomiseen voi tosin liittyä myös fyysisten voimien kasvu, joka aiheuttaa useilla myös kilojen lisääntymisen, mutta ei aina ja missä menee sitten raja? Painotaulukot tarjoavat eräänlaisen mittarin ja myös muut mitat kertovat omaa kieltään, mutta niistä ei ole kaikissa tapauksissa yksin apua.

Painon säilyttäminen kohtuudessa vaatii ainakin minulta aivan erityistä tarkkaavuutta ja myös tiettyjä asioita, joista ei tule tinkiä. Ne tuntuvat joskus aika itsekkäiltä periaatteilta eli omasta itsestä kiinnipitämiseltä, joka ei aina tunnu luonnistuvan. Lihavuuteen voi siten liittyä myös sosiaalinen luopuminen jostain itselle tärkeästä asiasta tai muut erilaiset menetyksen tunteet ja myös huomion kiinnittäminen aivan muihin seikkoihin kuin tietyn painon säilyttämiseen. Jos on hyvin paljon muuta vastuuta ja työtä, ei ehdi tai jaksa kiinnittää tarpeeksi huomiota ravintoon tai syömisensä seurauksiin ajoissa. Lihavuus voi yllättää myös, jos rupeaa esimerkiksi kohtuuttomasti säästämään ruuassa, koska terveellinen ja ravitseva ruokakori on vain entisestäänkin kallistunut. Jos valvoo paljon ja juo kahvia yölliseen työntekoon, niin on lähes varmaa, että siitä kärsii painossa jotain - ainakin heilahteluja. Makean ja herkkujen valtaan joutuminen lisää vuoren varmasti paino-ongelmia ainakin jatkossa ja myös alkoholin ja viinien liika käyttö voi lihottaa aivan liikaa. Pitää myös muistaa se, että iän myötä erilaiset ravintokysymykset ja niiden osuus painossa vain kasvaa, joten nuoruudessa tai varhaisessa aikuisuudessa hankitut ruokatottumukset näkyvät sitten myöhemmin.

Juuri äsken luin uudelleen Vanhan testamentin ajatuksia lihavuuteen liittyen ja hieman ihmettelin, että lihavuuteen liittyy siellä paitsi terveys ja hyvinvointi myös laiskuus, ylpeys, väkivalta, pahuus, valta, mahtavuus ja rikkaus (Ps 72:3-12; Jer 5:27, 28). Näitä tulee tietysti jokaisen välttää ja pyrkiä päin vastoin ahkeruuteen, nöyryyteen, hyvyyteen, palvelualttiuteen ja kohtuullisuuteen kaikessa. Jospa niiden avulla sitten voitaisiin hieman lieventää myöskin paino-ongelmia! Kuitenkin myös Vanhassa testamentissa puhutaan enemmän kaikenlaisesta jumalisuudesta tai jumalattomuudesta kuin sinänsä lihavuudesta ja nykyään tuntuu siltä että toisin kuin siinä faaraon unen selityksessä "laihat vuodet" viittaisivat enemmän hyvinvointiin yksilön kannalta kuin "lihavat vuodet" juuri painokysymyksiä ajateltaessa, mutta "mene ja tiedä"?

Ympäristöasioita

Seuraan aika ahkerasti ympäristökysymyksiä ja 90-luvun puolessa välissä, jolloin kaikkien kerrostalojen pihoilla ei ollut vielä biojäteastiaa, soitin huolissani ympäristökeskukseen ja kysyin, että milloin sellainen astia ilmestyy meidän kerrostalon pihalle Aika pian se sen jälkeen sitten ilmestyikin talon takapihalle. Ilmastoasiat ovat myöskin tulleet tutuiksi ja olen jonkun verran seurannut keskustelua siitä, millainen energiamuoto on luontoa säästävin ja mitä pitää tehdä, että emme jo pian pääse metsistämme ilmaston lämpenemisen tähden. Kannatan aurinkoenergian lisääntyvää käyttöä ja olen tehnyt, minkä voin energia-asioissa. Lamput on vaihdettu energiansäästölamppuihin ja vaikka se aluksi aiheutti pienen päänsäryn, niin lampuista ei aiheudu enää mitään haittaa. Kaikki kodin koneet suljetaan käytön jälkeen, pesukoneet täytetään huolellisesti ja kaikkea energiankulutusta yritetään valvoa mahdollisimman hyvin.

Mitä tulee muuhun ympäristön hoitoon, niin kannatan kaikkia järkeviä asioita ympäristönhoidossa, mutta välinpitämättömyyttä kohtaa paljon kaikissa asioissa. Muovin tuotantoa pitäisi vähentää, ongelmajätettä tuottaa vähemmän ja teollisuutta järkevöittää tältä osin. Pihojen roskalaatikoihin jää aika paljon käyttökelpoista tavaraa, jota kukaan ei viitsi lajitella tai kierrättää. Se kiertää siellä sitten itsekseen, jos on kiertääkseen, mutta jää ihan sattuman varaan se, löytääkö joku roskistavara uuden tyytyväisen omistajan, joka poimii sen itselleen roskalaatikosta.

Ruokatuotannossa jatkuvasi ihmetyttää se, että pakkauksiin satsataan niin kovin paljon materiaalia ja energiaa menee siihen, että teollisesti tuotettu ruoka joudutaan kuljettamaan niin kauas tuotantolaitoksista, mikä juuri lisää pakkausten osuutta. Joskus ihmetyttää myös pakkausten koko, toisinaan niiden suuruus ja toisinaan taas päinvastoin, niiden pienuus. Me leikimme pieninä sellaista leikkiä, että teimme oman kaupan kaikista paketeista, joita kotitalouksista kertyi. Voisi olla edelleen tärkeää se, että mietittäisiin enemmän sitä, mihin pakkausmateriaalin voisi hyödyllisesti käyttää, ettei niin paljon menisi hukkaan hienoja paketteja. Eräs vaihtoehto olisi, että pakkausten roskiin heittäjät käsittelisivät pahvisia tai muovisia pakkauksia niin, että niitä voisi joku käyttää uudelleen. Myös lahjapapereita voisi hieman rauhallisemmin viikata roskikseen, jos niistä haluaa eroon. Paperi säilyisi näin sileämpänä uusiokäyttöä varten.

Ruokaa menee myös pilalle aika paljon ja pakkausten päivämäärät vanhenevat ennen kuin ne ehditään myydä ja käyttää, siksi olisi tärkeää se, että osattaisiin nykyistä enemmän arvioida kulutusta ja menekkiä, mutta kun ihmisille on nykyisin niin tärkeää se, että kaupat ovat hyvin varustettuja ja kuluttajia palvellaan, niin se usein ohittaa muut näkökohdat. Otetaan siis mieluummin vähän ylimääräistä, ettei vaan jouduta sanomaan ”ei-oo” tai ”huomenna vasta tulee” kuluttajille. Itse olen kiinnittänyt yhä enemmän huomiota ruuanlaiton yhteydessä siihen, että lajittelen jätteet huolellisesti, jotta saisin ruuanlaiton sujumaan hyvin. Pakastan usein saman päivän myynnissä olleet ruuat, joita voi ostaa jopa puoleen hintaan ja teen kaikkea hyödyllistä, mitä hoksaan ja opin vaikkapa juuri martoissa.

Ympäristöteema on saanut minut kirjoittamaan muutaman runonkin, joista laitan tähän lopuksi yhden blogiini. Käsittelen ympäristöaihetta aika paljon siitä näkökulmasta, että luonto on Jumalan luoma, mutta se ei yhtään vähennnä ihmisen omaa vastuuta siitä, millaisen elinympäristön hänen toimintansa saa aikaan. Kirjoitin runoja ympäristöstä jokin aikaa sitten ja olen tähdännyt siihen, että voisin tuoda esiin niissä mahdollisimman paljon huolta ja hätää luonnon ja ympäristön puolesta.

Kuinka kauan

Kuinka kauan jaksaa
luomakunta kantaa
sen, minkä ihminen tuhoaa?
On saastuneet Jumalan vedet
on leväset meret ja järvet.
Ja kalatkin kuolevat pian.

Kuka varjelee luomakuntaa
saasteilta tehtaiden?
Ei jätevuoria kestää
voi muovisen teollisuuden
tämä pallomme yhteinen,
ellei huolemme heti jo herää.

Asuinympäristöni

Asun kerrostalossa ja sanottakoon tähän heti, että en ole milloinkaan asunut omakotitalossa lukuunottamatta paria hyvin pientä perioidia, jolloin tein työtä kouluissa eri puolilla Suomea ja mökkiämme, joka on hieman omakotitaloon verrattava ja joka sijaitsee omalla tontilla järven rannalla pohjois-Suomessa. Pidän hiljaisuudesta. Kun menen illalla nukkumaan, toivon, että en kuule naapurin ääniä ja koska työskentelen paljon kotona tutkimustyöni tähden, olen onnellinen, jos saan työrauhan. Olen asunut aika monenlaisessa ympäristössä mitä tulee meluun ja erilaiseen asumisesta aiheutuvaan hälinään, joten sen johdosta olen aika kokenut ihminen. Kirjoitin kerran erään mietiskelyn aiheesta nimellä "meditaatio", joka liittyy tähän aiheeseen ja jota siteeraan tässä.

"Kuuntelen ääniä ympärilläni juuri nyt. Käytävän ovi kolahtaa silloin tällöin. Pihaportin rautaovesta talon asukas tulee sisään kovalla ryminällä ja liikenteen melu kantautuu huoneeseeni. Yläkerran asukkaan vesijohtoveden lorina kuuluu myöskin asuntooni. Toisiin ääniin tottuu ja toiset äänet tuntuvat häiritseviltä. Olen muuttanut asuntoa parikin kertaa siitä syystä, että häiritsevää melua on ollut aivan liikaa. Jättäessäni asuinympäristöjä, olen jättänyt myös taakseni siihen liittyneet erilaiset "kuuloelämykset".

Oma mielikin on usein niin täynnä erilaisia asioita, että ajatuksilla tuntuu olevan kiihtyvä voima. Ajatukset tuntuvat olevan niin kuin kone, jonka voiman voi kiihdyttää tai rauhoittaa. Kiihtyneeseen mieleen suorastaan tulvii kaikenlaista: muistinvaraisia kokemuksia, tehtäviä töitä, toiveita, pettymyksiä, kaikkea ja kaikkia ihmisiä ja muistoja kaikista ikäkausista ja ajoista, joita on elänyt. Tahtoisin saada nämä äänet ja mielikuvat järjestykseen ja rauhallisuuteen, muuten en jaksa elää niiden kanssa. Tähän mielen kiihtyvään liikkeeseen tarvitsen hiljaisuutta, jonka turvin voin rauhoittua ja saada mielenrauhan."

Se siitä melusta asumiseen liittyen. Kotiinsa on helppoa uppoutua ja jäädä sinne paikalleen. Omassa asuinympäristössäni on kuntopolku aivan lähellä ja erilaisia muitakin kuntoilun mahdollisuuksia löytyy ihan kadun toiselta puolelta. Lähellä on myöskin meri rantoineen, uintimahdollisuuksineen kesällä ja hiihtomaastoineen talvella. Pieni metsä ihan lähellä tarjoaa sienestykseen mahdollisuuksia, mutta muut kuten marjat on haettava muualta.

Mitä tulee oman asuntoni varustukseen, niin siinä on aika suuret "jännitteet" muun muassa sähkön suhteen, koska se on hyvin varustettu sähkölaitteiden puolesta. Onneksi tänä keväänä sähköyhtiön veloitus on hieman laskussa, sillä se siirtyy veloittamaan sähköstä enemmän kulutukseen kuin sähkönhinnan vakauteen perustuen. Toivon hyötyväni tästä itse omassa taloudessani ja pystyväni vähentämään erilaisia surinoita ja hurinoita kaikenlaisista koneista ja vempeleistä ainakin hieman.

Olen järjestyksen ihminen, mutta myös kaaoksen. Tämä sekä-että kuvastaa todellakin hyvin luonnettani kodin järjestyksen suhteen. Kun tavarat ovat järjestyksessä, ne on helppo löytää ja toimia sen mukaan, mutta tietty kaaos syntyy melkein aina jonnekin lähtiessä ja jos jokin asia ei toimi. Tietysti erilaiset säilytysmahdollisuudet ja sen sellaiset seikat vaikuttavat kodin järjestykseen. Siivoan myös ihan mielelläni, mutta usein aina vain jotakin kohtaa. Perusteellisemman ja kokonaisen siivouksen teen aika harvoin eli en ihan viikoittain.

Nautin kodissani siitä, että voin elää omaehtoisesti ja työni on sellaista, että huolimatta siinä olevista aikatauluista ja muista kiireistä, voin itse suunnitella sen, mitä teen ja toteutan. Tämä koskee myöskin harrastuksiani muun muassa kädentaidon alalla. Juuri viimeksi pohdin, että haluan sijoittaa työhöni vielä enemmän käsityötä ja erilaista "designia" kuin tähän asti ja voin jopa hankkia koulutusta vielä siihen liittyen. Kädentaitojen harrastajilta tosin jää muu vapaa-aika aika vähäiseksi, kun ala ei oikein "lyö leiville".

Tietokonekukkia

Oheiset tietokonekukat olen tehnyt Paint-ohjelmalla. Käytän näitä mm. suunnitellessani ja piirtäessäni käsintehtyjä kortteja.

Elokuvaharrastukseni

Harrastan elokuvien katselua ja olen tehnyt elokuvavihkoja 90-luvulta lähtien. Niihin olen kirjoittanut katsomieni elokuvien sisällön. Vihoissa on useita kymmeniä elokuvia. Sen lisäksi keräilen, mutta en suuressa määrin, elokuvanäyttelijöiden nimiä ja kuvia. Keräsin jo oppikouluikäisenä filmitähtien kuvia purkista, joita sai ostaa kioskilta. Se oli 60-luvulla, jolloin purkkakuvina olivat myöskin erilaiset musiikkiyhtyeet kuten Beatles. Olen tehnyt myöskin erään kuuluisan ranskalaisen elokuvanäyttelijän elämäkerran ja kerännyt hänen filmeistään kuvia internetistä sekä tehnyt niistä koosteen tietokoneelleni. Harrastan elokuvia aina, kun siihen liikenee aikaa, mutta en ole kuitenkaan mikään elokuvien suurkuluttaja ja mietin usein sitä, mitä elokuvaharrastus voisi antaa työhöni tutkijana.

Ranskalaiset elokuvat ovat ehdottomasti suosikkejani, mutta elokuvavihoissani on myös suomalaisia, amerikkalaisia, venäläisiä, italialaisia, espanjalaisia ja pohjoismaalaisia elokuvia ja itse asiassa kaikki maanosat taitavat olla mukana siinä tarjonnassa, josta elokuvaharrastukseni on muodostunut. Myös aihepiirien runsaus on yhtä suuri kuin elokuvatuottajamaidenkin runsaus.

Pidän elokuvissa siitä, että niiden avulla voi laajentaa ihmistuntemustaan ihan konkreettisella tavalla tuntemalla ihmisten nimiä ja heidän ulkonäkönsä, kuulee heidän puhuvan omalla äänellään ja tietysti myös elokuvan musiikki tai muut taustaäänet ovat tärkeitä. Sitten on erilaisten tarinoiden oppiminen elokuvien avulla ja jos ajattelee erilaisia ihmiskuvauksia tai tapahtumia, joista elokuvat kertovat, niin silloin voi tosiaankin saada paljon ajateltavaa niistä. Elokuvatähdet ovat paljon esillä lehdissä ja usein heidän työnsä kuitenkin jää näkymättömäksi. Vain lopputulos ratkaisee, vaikka heillä on paljon mukana elokuvan teossa kuten tunteet ja usein rankat fyysiset ponnistelut. Elokuvissa on myös se kiva piirre, että niissä tutustuu maisemiin ja paikkoihin, joihin ei pääse paikan päälle kuin harvoissa tapauksissa.

Pidän elokuvista, joissa tapahtumien rytmi on aika verkkainen ja katsoja saa itse työskennellä näkemänsä suhteen. Jännityselokuvien kanssa oli lapsena niin, että laitoin joko silmät tai korvat kiinni joissakin kohtauksissa, koska se vähensi elokuvassa ollutta tiivistä tunnelmaa. Se oli lapsena, mutta nykyisin olen aika ”kova” elokuvankatsoja, enkä kovin äkkiä pelkää jännityselokuvia kuten Hithcockin filmejäkään. Lapsena katsoin myös musikaalielokuvia moneen kertaan ja myös jotkut suomalaiset elokuvat on tullut katsottua useammin kuin kerran. Vertaan elokuvia jossain määrin sarjakuvien lukemiseen ja sitäkin tuli tehtyä aika paljon lapsena, mutta elokuvat ovat itselläni myöhemmin korvanneet sarjakuvalukemisen lähes täysin.

Joskus tuntuu siltä, että elokuva loppuu liian nopeasti ja jotenkin haluaisi, että itse pääsisi mukaan elokuvan tapahtumiin. Elokuvista puhuminen niiden katsomisen jälkeen olisi tosi hyvä juttu, mutta usein ihan juuri elokuvan jälkeen se ei ole kovin antoisaa, jos vaikkapa on kokenut jotain voimakasta elokuvan kuluessa kuten nauranut, itkenyt tai pelännyt.

Mitä tulee omiin suosikkielokuviin, niin niistä voisin mainita useita, joten en mainitse mitään. On myös paljon elokuvia, jotka olen hylännyt niiden raa'an tai muuten huonon sisällön vuoksi. Elokuvatarkastamo tekee jatkuvaa työtään myöskin lasten suojelemiseksi liian raaoilta elokuvilta.

Värit

Käsityöalan ihmiset kuten matonkutojat, ryijyn tekijät, villapuseroiden neulojat, tikkutyön tekijät sekä kankaiden ja vaatteiden suunnittelijat miettivät työssään jatkuvasti värejä ja niiden yhteensopivuutta. Kuinka paljon siis värien katselua vaatiikaan se, että pääsee värien käytössä johonkin kivaan lopputulokseen, joka poikkeaa hieman siitä kaikkein tavanomaisesta.

Itse olen opetellut värejä tuntemaan värikarttojen, luonnon värien ja erilaisten käsityökirjojen avulla. Mikä sopii keltaiseen, mikä sopii harmaaseen eli mitkä värit sointuvat hyvin yhteen, kuinka monta väriä tuottaa kauniin vaikutelman, mitkä ovat vastavärit, mitä syntyy värien yhdistämisestä, mikä on rohkeaa värin käyttöä, pitääkö jotkut värit hylätä kokonaan, mikä on kunkin lempiväri, millaisia tulkintoja väreihin liittyy ja mitkä ovat väritottumukset mm. näitä kysymyksiä mietin väreihin liittyen. Värin tulkinnassa on monia puolia. Uskonnoissa on oma värisymboliikkansa ja psykologisessa tarkastelussa väreillä katsotaan voitavan vaikuttaa ihmisen mielialaan. Väreille on annettu mielialaan liittyviä tulkintoja kuten rauhoittava vihreä tai ärsyttävä punainen tai räiskyvä keltainen tai puhdas valkoinen jne. Kuitenkin tietyssä hyvin suunnitellussa kokonaisuudessa eri väreillä saattaa olla merkitystä, joka ei liity kovin paljon yhden värin tulkintaan. Itseäni värien tulkinta ei niin suuresti puhuttele, mutta tietysti, jos pitää sen mielessä, että värit ovat sähkövärähtelyä, niin niiden voimakkuudella on merkitystä ja tietyt elämäntilanteethan hoidetaan tietyin värein kuten mustaa hautajaisiin tai valkoista häihin ainakin morsiamelle.

Hillittyyn pukeutumiseen tai värien käyttöön liittyy usein se ajatus, että värejä ei ole juuri lainkaan. On vain harmaata, mustaa tai jotain beigen sävyistä. Oma lempivärini vaihtelee hieman vuodenaikojen mukaan. Värisuunnitteluuni liittyy tällä hetkellä hyvin yhteen sopivien värien löytäminen. Teen luetteloita niistä väreistä, jotka sopivat hyvin yhteen ja etsin myöskin yllättäviä yhdistelmiä, jossa jotain aika voimakastakin väriä voi olla mukana, vaikka ei kovin paljon. Minulla on tässä joitakin esimerkkejä värien yhdistelmistä, joita aion tulevissa kädentöissä noudattaa kuten violetti, harmaa ja musta yhdistelmä, sammaleen vihreä, harmaa, ruskea, violetti, sininen ja turkoosi yhdistelmä, ruskea, sininen ja punainen yhdistelmä, vaalean sininen, puolukan punainen ja viinin punainen yhdistelmä, tummanvihreä ja beige yhdistelmä, vihreä, sininen, violetti ja pinkki yhdistelmä sekä turkoosi, tummanpunainen ja vihreä yhdistelmä.

Työskentelen värien kanssa myöskin jonkin verran meikkitaiteen ja muodin näkökulmasta, vaikka en ole kovin muotitietoinen, enkä tunne orjallisesti olevani muodin kahleissa, koska se merkitsee usein vain aika passiivista muotisuunnittelijoiden seuraamista pukeutumisessa tai meikeissä. Viimeisin löytämäni idea on, että kynsilakan ja sormuksen värin voisi sommitella toisiinsa sopiviksi samoin kuin korvakorujen ja vaikkapa huulipunan. Tässä jotain tästä aiheesta ja kaikille iloisia väritunteita ja -kokemuksia.