Elokuvaharrastukseni

Harrastan elokuvien katselua ja olen tehnyt elokuvavihkoja 90-luvulta lähtien. Niihin olen kirjoittanut katsomieni elokuvien sisällön. Vihoissa on useita kymmeniä elokuvia. Sen lisäksi keräilen, mutta en suuressa määrin, elokuvanäyttelijöiden nimiä ja kuvia. Keräsin jo oppikouluikäisenä filmitähtien kuvia purkista, joita sai ostaa kioskilta. Se oli 60-luvulla, jolloin purkkakuvina olivat myöskin erilaiset musiikkiyhtyeet kuten Beatles. Olen tehnyt myöskin erään kuuluisan ranskalaisen elokuvanäyttelijän elämäkerran ja kerännyt hänen filmeistään kuvia internetistä sekä tehnyt niistä koosteen tietokoneelleni. Harrastan elokuvia aina, kun siihen liikenee aikaa, mutta en ole kuitenkaan mikään elokuvien suurkuluttaja ja mietin usein sitä, mitä elokuvaharrastus voisi antaa työhöni tutkijana.

Ranskalaiset elokuvat ovat ehdottomasti suosikkejani, mutta elokuvavihoissani on myös suomalaisia, amerikkalaisia, venäläisiä, italialaisia, espanjalaisia ja pohjoismaalaisia elokuvia ja itse asiassa kaikki maanosat taitavat olla mukana siinä tarjonnassa, josta elokuvaharrastukseni on muodostunut. Myös aihepiirien runsaus on yhtä suuri kuin elokuvatuottajamaidenkin runsaus.

Pidän elokuvissa siitä, että niiden avulla voi laajentaa ihmistuntemustaan ihan konkreettisella tavalla tuntemalla ihmisten nimiä ja heidän ulkonäkönsä, kuulee heidän puhuvan omalla äänellään ja tietysti myös elokuvan musiikki tai muut taustaäänet ovat tärkeitä. Sitten on erilaisten tarinoiden oppiminen elokuvien avulla ja jos ajattelee erilaisia ihmiskuvauksia tai tapahtumia, joista elokuvat kertovat, niin silloin voi tosiaankin saada paljon ajateltavaa niistä. Elokuvatähdet ovat paljon esillä lehdissä ja usein heidän työnsä kuitenkin jää näkymättömäksi. Vain lopputulos ratkaisee, vaikka heillä on paljon mukana elokuvan teossa kuten tunteet ja usein rankat fyysiset ponnistelut. Elokuvissa on myös se kiva piirre, että niissä tutustuu maisemiin ja paikkoihin, joihin ei pääse paikan päälle kuin harvoissa tapauksissa.

Pidän elokuvista, joissa tapahtumien rytmi on aika verkkainen ja katsoja saa itse työskennellä näkemänsä suhteen. Jännityselokuvien kanssa oli lapsena niin, että laitoin joko silmät tai korvat kiinni joissakin kohtauksissa, koska se vähensi elokuvassa ollutta tiivistä tunnelmaa. Se oli lapsena, mutta nykyisin olen aika ”kova” elokuvankatsoja, enkä kovin äkkiä pelkää jännityselokuvia kuten Hithcockin filmejäkään. Lapsena katsoin myös musikaalielokuvia moneen kertaan ja myös jotkut suomalaiset elokuvat on tullut katsottua useammin kuin kerran. Vertaan elokuvia jossain määrin sarjakuvien lukemiseen ja sitäkin tuli tehtyä aika paljon lapsena, mutta elokuvat ovat itselläni myöhemmin korvanneet sarjakuvalukemisen lähes täysin.

Joskus tuntuu siltä, että elokuva loppuu liian nopeasti ja jotenkin haluaisi, että itse pääsisi mukaan elokuvan tapahtumiin. Elokuvista puhuminen niiden katsomisen jälkeen olisi tosi hyvä juttu, mutta usein ihan juuri elokuvan jälkeen se ei ole kovin antoisaa, jos vaikkapa on kokenut jotain voimakasta elokuvan kuluessa kuten nauranut, itkenyt tai pelännyt.

Mitä tulee omiin suosikkielokuviin, niin niistä voisin mainita useita, joten en mainitse mitään. On myös paljon elokuvia, jotka olen hylännyt niiden raa'an tai muuten huonon sisällön vuoksi. Elokuvatarkastamo tekee jatkuvaa työtään myöskin lasten suojelemiseksi liian raaoilta elokuvilta.