Kun miettii päivät ja usein yötkin käsitöidensä ja töidensä suunnittelua ja toteutusta, niin välillä tulee ikään kuin luovuuden lisäarvona mieleen jokin asia, joka alkaa vaikuttaa työn tiimellyksessä. Nyt se on lumihiutale. Talvet olivat lapsuudessani pitkiä, lumisia ja kylmiä, mutta lumihiutaleilla oli suuri merkitys. Suu avoinna ja kädet ojossa luistimet hartioilla yritin saada tummalta taivaalta putoavia lumihiutaleita kielelle tai lapaseen ihmeteltäväksi. Hei leijailkaa, hei leijailkaa te lumihiutaleet ja vaipan alle verhotkaa jo metsät mantereet...
Tätä lumihiutalesadetta olemme tänä talvena odottaneet jo pitkään. Lumihiutaleita teimme kuitenkin lasten kanssa ikkunoihin paperista ja kortteihin kynttilätekniikalla jouluisessa vesisateessa. Useina talvina olen sitäpaitsi ihan viimetingassa töiltäni vasta aloittanut talvisen liikunnan, ennen kuin lumi on jo sulanut pois. Tänä talvena voi käydä samoin, sillä lapaset voivat viedä huomion ulkoilulta. Marttojen ja Novitan yhteisprojekti lapasrekka starttaa liikenteeseen helmikuussa. Minulta tulivat jo yhdet lapaset valmiiksi. Jospa ne olisivat ne lumihiutale-lapaset! Ja vielä kuu. Se näkyy ikkunastani, mutta silloin eivät lumihiutaleet leijaile. Tässä lopuksi yksi tanka-runo kuusta, jonka kirjoitin muutama vuosi sitten.
Keskitalven yö.
Jo seitsemättä vuotta
katselen kuuta
mielessäni haikeus
mutta lasken vain aikaa.
