KATARIINAN MARTTABLOGI

...oh, beibebeibe...
Pidän tätä blogia sekä omaan kirjalliseen tutkimukseeni että marttaharrastukseen liittyvänä. Kirjoitan siis joskus "mariana", joka on myös yksi kolmesta etunimestäni, että "marttana", jonka nimen saan Marttaliiton jäsenenä. Marttojen ravintoneuvonta, ympäristöasioiden hoidon korostaminen ja käsityö ovat aiheita, joita tahdon erityisesti painottaa. Marttaliiton toiminta perustuu kotitalousneuvonnassa asiantuntemukseen ja vapaaehtoistyöhön sekä keskinäiseen luottamukseen yhdistystoiminnassa.
Blogini aiheet löytyvät oikean sivupalstan lopusta. Painamalla nuolista saat aiheet näkyviin.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Yksi asia suomalaisesta elintasosta

Omassa asuinlähiössäni on turkkilainen kebab-ravintola, josta ostan pitakebabin korkeintaan noin kerran puolessa vuodessa. Turkki on halvempi maa kuin Suomi, eikä se kuulu toistaiseksi EU:hun. Turkkia miettiessäni kysyn Suomelta: onko kalleus elintasoa? Eikö elintasomaan tunnusmerkkinä tulisi olla se, että pienellä rahalla voi myös saada elintasoa? Lapset ja kaikki alle 18-vuotiaat meillä esimerkiksi saavat elintason, jonka yhteiskunta ja vanhemmat heille tarjoavat ilman omia merkittäviä tuloja. Täysi-ikäisiltä ihmisiltä odotetaan, että he osallistuvat näiden hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalipalveluiden maksamiseen, mutta samalla ajatellaan, että tämä edellyttää suhteellisen suuria tuloja, joita kuitenkin työikäinen väestö käyttää pääasissa itsensä hyödyksi. Moni jää pienituloiseksi täysi-ikäiseksi tultuaan ja moni "putoaa" pois suurituloisten kelkasta elämänsä varrella. Ihmisellä on kuitenkin aina oma itse ja aika, joka on jossain määrin riippumaton suurista tuloista. Aikaa voi käyttää rahaa tuhlaten tai erilaisia taitoja opetellen. Oman itsen voi valjastaa moniin tarkoituksiin, joiden avulla voi tehdä muiden hyväksi asioita myös itse siitä iloiten ja hyötyen.

Miksemme enemmän tulevaisuudessa satsaa siihen, että yrittäisimme saada pienilläkin varoilla elintasoa jokaiselle kansalaiselle? Miksi monet julkisia palveluja tarjoavat yhtiöt toimivat niin, että ne eivät ota huomioon pienituloista ihmistä, jonka rahat eivät vuodesta toiseen riitä juuri muuhun kuin asuntoon, puhelinlaskuun ja sähkölaskuun? Monet erilaiset standardoidut systeemit eivät tue yksilökohtaisen kulutuksen mittausta. Mainitsen esimerkkinä vaikkapa television, joka yksinelävälle tulee aika kalliiksi verrattuna perheelliseen. Kodeissa voi olla ylimitoitettuja kulutuslaitteita vaikka millä mitalla. Jääkaapit vuokra-asunnoissa voivat olla liian suuria ja kuluttaa sähköä yli käytön ja tarpeen jne. jne. Ympäristöystävällisen kehityksen ja kulutuksen nimissä vaaditaan nykyään jokaisen ihmisen "hiilijalanjäljen" pienentämistä. Jokainen voisi miettiä sitä, miten se tehdään omalla kohdalla? Jos emme käytä yhteiskunnan tarjoamia palveluita siinä mitassa, kuin niitä meille tarjotaan, tarjontaa tulisi kehittää ja muuttaa sitä, ei vastaamaan taloudellista kasvua, vaan ihmisten hyvinvoinnin laatua.