Ansioituminen on eräässä mielessä tunnetuksi tulemista. Se on lähes synonyymi koulutukselle. Siihen liittyy myös menestynyt ammatillinen toiminta. Ansioituakseen pitää tehdä paljon työtä, puurtaa ja kyntää omaa työsarkaa. Kouluttautuakseen pitää olla aktiivinen ja hakeutua niihin opinahjoihin, jotka kiinnostavat. Menestyäkseen pitää olla itse mukana kaikkein eniten, haluta onnistumisia, asettaa omat rajat. Se on hieman samaa kuin kukoistaminen, briljeeraaminen, positiivisessa ilmapiirissä paistatteleminen ja osaaminen. Mutta entä jos ei ansioidu, kouluttaudu tai menesty, vaan "taistelee tuulimyllyjä vastaan", on antisankari tai häviäjä eli looseri, mikä voi tarkoittaa myös luovuttamista tai on syrjäytynyt. Kuinka voi itse tiedostaa sen, mitä on? Kuinka siis kaikki se, mitä on ja tekee, vaikuttaa itseen?
Ansioitunut voi ylpistyä, kouluttautunut voi ruveta luulemaan, että osaa kaiken, menestynyt luottaa kenties liikaa siihen, että menestyy aina ja ihan kaikessa, eikä osaa suhtautua vastoinkäymisiin tai ei pysty myöntämään virheitään.
Parhaimmillaan se, mitä osaa siis missä on kouluttautunut ja myös ansioitunut takaa sen, että suoriutuu tehtävistään joko omista projekteista tai muiden itselle toivomista ja myös työtehtävistä. Aina on parantamisen varaa, kuulee usein sanottavan, mutta joskus raja tulee vastaan ja sen voi itsekin asettaa johonkin, minkä on saavuttanut.
Looseri tai syrjäytynyt, syrjäytetty ja antisankari kärsii kenties huonosta itsetunnosta. Hän voi olla henkilö, joka on väärällä alalla tai muuten alittanut itsensä. Tämä henkilö voi myös kapinoida niitä tapoja vastaan, jotka vievät menestykseen. Häntä ei aina huomata ja siksi hän on syrjässä. Hän tarvitsee kenties myös enemmän aikaa omien kykyjensä löytämiseen ja niiden toteuttamiseen kuin muut vastaavassa tilanteessa olevat.
Ollakseen vapaa ihminen voi tarvita sekä menestyjän että antisankarin näkökulmat elämässään. Epävarmuus itsen suhteen voi tuntua aluksi nöyrältä, mutta pitemmän päälle sillä asenteella ei pärjää ainakaan kasvattajana tai johtajana. Itsensä vähätteleminen voi myös tuntua nöyryydeltä, mutta sekin voi olla eräs keino olla liikaa kiinni omissa suorituksissa. Nöyryyden avulla voi päästä vapauteen, siksi se on kannatettava asenne sinällään, mutta voiko sitä opetella, siihen kouluttautua tai sitä tavoitella. Ole nöyrä! Nöyryydessä iloitaan menestyksestä, mutta ymmärretään sen ohikiitävyys. Nöyryydessä menestys ja ansioituminen palvelevat muita yhtä paljon kuin itseäkin.
Raamatussa nöyryydestä puhuvat esim Jaakobin kirje, Sananlaskut ja 1. Pietarinkirje. Myös muiden uskontojen opetuksissa nöyryys on korkeassa ja pyhässä asemassa erilaisten hyveiden joukossa. Kun on kysymys hyveestä, usein ajatellaan, että sen saavuttaminen on lähestulkoon mahdotonta. Hyve on samaa kuin ihanne, jota kohti mennään, mutta jota ei milloinkaan oikein saavuteta. Hyveen kaltaista nöyryyttä on myös vaikea pitää luonteenpiirteenä kuten muita psykologisesti ymmärrettyjä luonteenpiirteitä (spontaani,kunnianhimoinen,aloitekykyinen tms). Nöyryyden kaltaisia muita hyveellisiä luonteenpiirteitä voisivat olla myös anteeksiantavaisuus tai lempeys.
Kun aloitin tämän blogikirjoituksen pohtimalla ansioituneisuutta, menestystä ja koulutusta, niin voi olla helpottavaa ajatella, että nöyryyden, anteeksiantavaisuuden tai lempeyden saavuttamista opiskellaan eri tavoin kuin, mikä usein liittyy mm ammatilliseen oppimiseen. Ne voivat kuitenkin kehittyä taidoiksi samalla kun niitä on pidetty ja kenties yhäkin pidetään mm vaikeasti saavutettavina luonteenpiirteinä ja hyveinä.
