Nykyisin voi saada uskonveljiä ja sisaria monista eri uskonnoista ja kirkon sisällä eri hengellisistä suuntauksista vaikkapa osallistumalla uskontojen vuoropuheluun USKOT-foorumissa. Nuorena teologian opiskelijana törmäsin ensimmäisen kerran ajatukseen vapaasta tahdosta, joka jäi lähes koko opiskelun ajan itselleni teoreettiseksi asiaksi. En keksinyt sille mitään konkreettista sisältöä, joka olisi voinut auttaa itseäni ymmärtämään kristillisen uskoon sisältyvää ihmiskuvaa tältä kannalta. Elin enemmänkin jossain predestinoidussa maailmankuvassa, jota ohjasi joku itseäni suurempi asia kuten sinällään hyvä ammatin saamisen pakko. Vapaa tahto tuntui olevan itseltäni kadoksissa tai jotenkin ristiriitainen käsite konkreettisesti sovellettuna. Nykyisin on hieman toisin. Kysymys vapaasta tahdosta, josta myös Raamattu puhuu liittyy mielestäni ihmisen järkeen ja vapauteen laajemmassakin merkityksessä. Vapaan tahdon ongelma ei ole mielestäni mielenkiintoinen, mikäli sen ajatellaan merkitsevän vain ihmisen kykyä valita hyvän tai pahan välillä, sillä tuskin kukaan järkevä ihminen haluaa valita pahan tekemisen. Myös yhteisiksi laaditut normit ohjaavat hyvän valintaan. Järkeväähän on tietysti valita hyvä ja hyvän tekeminen, sen jokainen ihminen ymmärtää. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei ihminen voi hallita kuitenkaan itsessään olevia pahoja asioita kuten itsekkyyttä, ylpeyttä, kateutta, itsetuhoisuutta tai muita negatiivisia asioita tai tunteita tai päästä niistä eroon elämänsä aikana. Jos hän ei voi hallita tämänkaltaista pahuutta, hän ei ikään kuin tee silloin pahaa sitä tahtoen, vaan siihen langeten tai jostain muista syistä. Voiko siis ihmisellä, joka lankeaa pahaan, olla vapaa tahto tai voiko hän tahtoa vapaasti hyvää, mikä on järkevää? Paavali sanoo Roomalaiskirjeessä (7:19), että hän ei tee sitä hyvää, jota hän tahtoo, koska hän ei siihen pysty ja että hänessä asuva synti aiheuttaa pahan tekemisen. Miksi näin on, voisi kysyä? Eikö järki ole riittävän harjaantunut välttämään pahaa,kun se kuitenkin tajuaa sen,miten vaikeaa hyvän tekeminen on.
Usein jonkin järkevän hyvän valitseminen edellyttää oppimista ja kehittymistä tunteiden ja pahaksi koettujen asioiden edessä. Pitkä elämänkokemus voi auttaa vapaan tahdon toteutumisessa, mutta monen aika loppuu kesken. Moni voisi myös olla jo sortunut elon tiellä, ellei hän olisi kuullut siitä, että hänellä on vapaa tahto tai ellei häntä muut olisi tukeneet valitsemaan hyvää pahan sijasta olletikin, että molemmat sekä hyvä että paha voivat olla suhteellisia käsitteitä elämässä. Jokin raja kyllä löytyy siinä, mikä on äärimmäistä ja vältettävää pahaa. Myös anteeksisaaminen omista teoista on kristityn lääke pahan voittamiseksi.
Uskontodialogiin liittyen esimerkiksi muslimit ymmärtävät tämänpuoleisen elämän tarkoituksen siinä,että sen aikana ihmisen tulee harjoitella vapaata tahtoaan ja taivuttaa se hyvän tekemiseen osallistumalla Jumalan palvelemiseen ja rukoukseen päivittäin. Päästäkseen paratiisiin hänen tulee tehdä hyviä tekoja. Ne ovat muslimille velvollisuuksia, johon hänen uskonsa hänet ohjaa. Pahan olemassaolo selittyy sillä, että ihmiset käyttävät saamaansa vapaata tahtoa väärin, eivätkä seuraa Koraanin opetuksia. Hyvä ja paha elämässä ovat siis uskonnossa annettuja, ne eivät ole joitain kokemuksesta tulevia opittuja asioita edes aikuisiällä eikä ihmisen vapaaseen tahtoon kuulu uskonnon hylkäämisen mahdollisuus.
Kristinuskon mukaan, kun Jumala loi ihmisen hän loi hänet omaksi kuvakseen. Sana luoda tarkoittaa, että Jumala sai aikaan jotain, teki jotain...Ihmisen jumalakuvallisuus on ymmärretty usein ihmisen järjen kykynä. Sekä mies että nainen ovat Jumalan kuva. Myös eläimet ja luonto ovat Jumalan kuva. Kun olen yrittänyt etsiä sitä, mitä kaikkea jumalakuvallisuudella on ymmärretty, en ole löytänyt yhtään viittausta siihen, millaisesta konkreettisesta kuvasta on kyse. Kysymys on siis ennenkaikkea siitä, että jumalan kuvallisuus on henkistä ja hengellistä luonteeltaan. Niissä viitataan mm.ymmärtämisen ja rakkauden horisontteihin. Jumalaa on joskus kuvattu mieheksi, joka istuu pilvenhattaran päällä, mutta se on jotain, mistä jumalakuvallisuudessa ei ole kysymys. Voitaisiin myös pohtia, onko kauneus jumalakuvallisuutta. Sellaisena sitä on myös pidetty ja lisäksi todettu, että jumalakuvallisuuden tärkeämpi ulottuvuus on sisäinen kauneus eli ne henkiset kyvykkyydet, jotka ihminen saa tai oppii Jumalaan liittyneenä ja häneen uskovana.
Vapaa tahto liittyy myös Raamatun mukaan Jumalan kuvallisuuteen. Jumalalla on vapaa tahto. Jumalan tahto on niin vapaa, ettemme me ihmiset tiedä lopultakaan, mitä Jumala tahtoo monissa asioissa. Me vain rukoilemme, että Jumalan tahto toteutuisi, koska se on uskon mukaan hyvä tahto ja kaikkein paras tahto. Kun ihminen rukoilee "tapahtukoon sinun tahtosi" hänen ei pidä ajatella, että se on pakottautumista jonkun vallan alle tai jotakin hänelle vastentahtoista, vaan että se on paras tahto, minkä hän toivoo toteutuvan. Jumalakuvallisuus toteutuu niin, että myös ihmisellä on vapaa tahto.
Ihminen, joka haluaa säilyttää uskon Jumalaan ja siis vapaaseen tahtoon, ymmärtää, ettei häntä voi tai saa pakottaa mihinkään tärkeään asiaan vastoin hänen tahtoaan. Hänen pitää saada itse vapaasti tahtoa se, mitä hän tekee ja ajattelee. Uskonnollisessa puheessa on tästä syystä hyvä käydä dialogia eri tieteiden ja uskontojen välillä, että voisi ymmärtää historiallisesti vanhahtavaa uskonnollista puhetta, mutta myös niin, ettei mikään muukaan uusi tai moderni sido käsitystä vapaasta tahdosta, vaan sen tulisi olla niin vapaa kuin se vain olla voi.
