Kirkossa saarnannut eräs henkilö sanoi viimeksi kuuntelemassani saarnassa, että ihmisen pitää tyhjentyä itsestään kristillisessä uskossa, ikään kuin riisuutua ja jättää pois kaikki oma kuten omat suoritukset, omat ponnistelut olla hyvä tai luuloista olla hyvä ihminen tai hyvä kristitty. Pitää luopua omista voimista ja myöntää heikkoutensa, keskeneräisyytensä ja oma riittävyys, pitää tulla yhteisölliseksi ja yhdessä muiden kanssa myöntää oma rakkauden puute saadakseen rakkautta, myöntää nöyryyden puute tullakseen nöyräksi jne. Tällaisen samankaltaisen ohjeen myös Jeesus antoi sanoessaan, että se joka haluaa varjella elämänsä kadottaa sen, mutta joka hänen tähtensä kadottaa elämänsä löytää elämän.(esim Matt 10:39).
Olen kuullut ennenkin tällaisen saarnan ja miettinyt usein tätä Jeesuksen opetusta, joka lyö ikään kuin vasten kasvoja ja kaikkea sitä, mitä ihminen itse voi tehdä tai yrittää oman itsensä ja oman kehittämisensä suhteen. Jeesuksen seuraajaksi tuleminen ikään kuin edellyttäisi kaikesta siitä luopumisen ja tyhjentymisen, minkä ihminen voi itse saada aikaan. Entä muun uskonnon edustajan, onko hänen siis luovuttava myös oman uskontonsa opetuksista, omasta uskonnostaan voidakseen seurata Jeesusta? Onko luovuttava kaikesta, minkä ihmisjärki aikaansaa, filosofioista, kirjailijan terävistä psykologisista havainnoista ihmisen mieltä koskien, ihmiskuvauksista, taiteesta...Oliko Jeesus uskontojen ja kaiken muunkin yläpuolella tai "ulkopuolella" opettaessaan näin?
Ihmisen arviointi, asioiden arviointi, itsensä arviointi ja oman identiteetin ymmärtäminen on kristillisessa uskossa vaikeaa. Oman kuvan luominen itsestä kätkee vaaroja kuten ylpeyttä, vallan ja hallitsemisen halua, omaan itseen käpertymistä, itsekkyyttä, ahneutta ja muita sen tyyppisiä ongelmia, jotka sitovat ihmistä ja riistävät häneltä hänen vapautensa ja turhentavat hänen omat parhaatkin yrityksensä.
Miksi maailma ja ihmiset ovat niin rikkinäisiä ja sen ongelmat niin suuria,voisi kysyä? Ihmisen ponnistelut hyvän maailman rakentamiseksi ovat tuottaneet sekä ratkaisuja että ongelmia. Vain osa ihmisistä on päässyt osalliseksi ihmisen itse aikaansaamista hyvyyksistä. Osa ei. Ponnistelussa hyvän maailman aikaansaamiseksi ovat mukana myös uskonnot, sillä jokainen uskonto sisältää kysymyksiä oikeudenmukaisesta maailmasta ja ratkaisuja siihen pääsemisessä, vaikka maailmaa tutkitaan myös uskonnon vastavoimana.
On islam, jossa muslimit lähestyvät Jumalaa lain tietä (sharia tarkoittaa kirjaimellisesti tietä tai polkua). Se sisältää sekä rituaaliset että moraaliset velvollisuudet ja sen piiriin kuuluu sekä julkisen että yksityisen elämän piiriin kuuluvia asioita. Islamia pidetäänkin siksi eräänlaisena yhteiskuntamuotona. Islamilaisen lain luonteenomainen piirre on sen kaikenkattavuus. Se säätelee käytännössä koko elämää. Sen asettamat velvollisuudet sitovat yhtäläisesti kaikkia muslimeja.
Islamin etiikkaan kuuluu joukko hyveitä: kiitollisuus Jumalaa kohtaan, tottelevaisuus Jumalaa ja hänen sanansaattajaansa kohtaan, ystävällisyys, siveys rehellisyys, uskollisuus, nöyryys, rauhaa rakastavuus, oikeudenmukaisuus, kunnioittavuus, rohkeus, veljesrakkaus sekä armeliaisuus. Käytännössä islamin eettinen asenne on muodostunut sellaiseksi, että siinä määritellään myös käytännön tasolla asiat, jotka ovat hyveellisiä tai paheellisia kuten on tyypillistä kaikissa uskonnoissa, kun tarkastellaan uskonnon harjoitusta juuri käytännössä, mutta missä on muslimin oma arviointi näistä asioista?
Hindulaisuus taas, johon on sulautunut monia uskontoja, on opetuksellinen ja siihen sisältyy uskontojen yhteisiä pyrkimyksiä koskien dharmaa eli oikeudenmukaisuutta. Keskeinen on myös ahimsa-periaate eli väkivallattomuus.
Monet suomalaiset ovat eläneet myös uskonnollisissa herätysliikkeissä, joissa on ollut samankaltaisia jakoja hyviin ja huonoihin asioihin elämässä tai hyviin ja huonoihin tekoihin. Ihmisen omat ratkaisut, yhteiskuntafilosofiat ja sivistyksen eri muodot on tuotu Raamatun sanan alle tai uskonnollisten johtajien vallan alle ja sitä myötä arvioitu asioita sen suhteen, mikä on hyvää ja pahaa tavalla mikä sulkee pois asioiden tarkastelun jo lähtökohdissa (joissakin hengellisissä liikkeissä syntyvyyden säännöstelyn mahdollisuuden, naispappeuden toteutumisen, tietokonepelien, lottopelien tms. poissulkeminen).
Länsimaiden yhteiskunnallinen lainsäädäntö ei periaatteessa sitoudu mihinkään uskontoon, vaikka se olisikin saanut uskonnoista vaikutusta. Nykyään pitäisi yhä enemmän arvioida sitä, mihin asti yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tai lainsäädäntöä voidaan kehittää ilman että tunnustetaan tai tunnistetaan lakien uskonnolliset lähtökohdat ja ollaan niistä kaikin puolin tietoisia?Kuinka paljon lainsäädäntö toisaalta yhäkin pitää sisällään erilaisia uskomuksia tai toisaalta kuinka paljon on lakeja ilman oikeudenmukaisuuteen tähtääviä pyrkimyksiä? Edelleen uskontojen yhdenvertaisuutta arvioitaessa, onko mahdollisuuksia esim Suomessa saada aikaan uskontojen tasa-arvoinen tarkastelu, kun kristinuskolla on esim mediassa ylivoimaisesti suurin tila käytettävissä (valtiolliset jumalanpalvelukset, piispojen vihkimiset jne.)
Kun kristillinen uskon nimissä julistetaan sitä, että ihmisen tulee tyhjentyä itsestään, luopua omista yrityksistään parantaa maailmaa ja itseään, luopua pyrkimyksistään, ponnisteluistaan, itseriittoisuudestaan, niin tämän opetuksen käytännön merkitys ei ole aina kovin selvä. Tuleeko sen paikalle uskonto tai jokin pyhä kirja, sillä joissakin uskonnollisissa liikkeissä ihmisellä ei ole mitään omaa, ei mielipiteitä ei tunteita tai ajatuksia, vaan vain niitä, jotka ovat Raamatussa tai pyhissä kirjoissa. Onko siis päästettävä irti jostain, mikä on itselle hyvin kallisarvoista, omasta identiteetistään, mitä on rakentanut vuosia tai vuosikymmeniä, kun on yrittänyt kehittää itseään vaikkapa vain ihmisenä oman koulutuksen tai ammatillisen osaamisen lisäksi.
Nyt on paaston aika kirkollisessa kalenterissa. Itselleni se merkitsee sitä, että meditoin asioita ympärilläni niin paljon kuin siihen on aikaa ja mahdollisuutta ja rukoilen myös, sillä usein oman toiminnan suunnan etsiminen on osoittautunut vaikeaksi. On vaikeaa etsiä sovintoa eri tilanteissa ja toimia kaikki osapuolet huomioivasti. Yhteiskunnalliseen kontekstiin liittyen on vaikeaa ja yhä vaikeampaa ottaa kantaa puoluepoliittisiin kysymyksiin, valita mitään puoluetta omaksi tai löytää muita vaikuttamisen kanavia.
Jeesuksen seuraaminen hänen elinaikanaan ja hänen julistuksessaan tarkoitti sitä, että tuli evankeliumin julistajaksi, ilosanoman tuojaksi, jossa kerrotaan siitä, että Jumala itse on sovittanut ihmisten pahat teot ja Jeesus on kuollut jokaisen puolesta. Mistään uskonnon kuten myöhemmin syntyneen kristinuskon kannattamisesta tuskin tuolloin oli kyse. Usein tuntuu siltä, että tämä ydinsanoma muuttuu ironiseksi ja tragikoomiseksi, kun samalla on niin paljon työtä ja ongelmia aivan lähellä kuin myös kaukana, joihin ei ole ratkaisua vain tämän ilosanoman kertomisella ja Jeesuksen seuraamisella. Pelastussanoman kuulemisen tulisi johtaa ihmiset työhön, vapauteen, vastuuseen ja oikeudenmukaisiin pyrkimyksiin.
Niinpä ja tämän blogini keskeiset seikat vielä kerran: mitä tarkoittaa Jeesuksen seuraaminen uskontojen kentässä? Onko uskonto sinulle oma tai vieras, tosi vai väärä, oikeudenmukainen vai syrjivä? Mitä on uskontojen tasavertainen tarkastelu? Mitä ratkaisuja uskonnot tarjoavat minuuden kysymyksiin, itseydestä luopumiseen sen konkreettisissa ja käytännönläheisissä yhteyksissä? Siinä tutkittavaa. Jos vain saisi kirjoituslaitteen hieman paremman kuin tään kännykän, joitakin kirjojakinhan näistä aiheista olisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti