Faces - kasvoja

Luin jokin aikaa sitten haastattelun eräästä tunnetusta elokuvanäyttelijästä, jolta kysyttiin, että mitä hän tahtoo ihmisten muistavan hänestä itsestään kuolemansa jälkeen. Tähän henkilö vastasi, että sen, että hän on yrittänyt olla kiva (nice)ihminen. Tosin jossain varhaisemmassa lehtiartikkelissa hän sanoi, että hän on joskus osannut käyttäytyä hyvin epäsovinnaisesti, vihaisesti ja jopa röyhkeästi. Nämä kaksi aika ristiriitaista seikkaa saa kysymään sitä, mitä ne tarkoittavat? Näkyykö kivuus ja vihaisuus kasvoilta, jolloin ne voisi lukea myös niistä samaan aikaan, kun ihminen on kiva tai vihainen/röyhkeä. Voisi myös miettiä asiaa siltä kannalta, ovatko kivuus ja vihamielisyys opittuja, perittyjä, kasvatuksen tulosta, kokemuksesta syntyneitä, hyvyyttä, pahuutta jne. Mitä kivuus sisältää eri yhteyksissä ystävänä, johtajana, työtoverina, perheessä tai harrastuksissa ja sen vastakohtana vihamielisyys? Onko kivuus samaa kuin avuliaisuus, armollisuus, reiluus, asiallisuus? Onko vihamielisyys taas pahuutta, politiikkaa vai tarkoituksellista syrjintää?
Kesällä pitäisi miettiä ehkä enemmän maisemia ja mielen maisemia kuin kasvoja, mutta valitsen tämän kasvoaiheen sen tähden, että siitä syntyi mielessäni muutama ajatus Pohjoismaiseen kokoukseen osallistuttuani. Isossa joukossa näkee monia kasvoja. Joku on tuttu kasvo jo ennestään. Tämä merkitsee sitä, että hänet on tavannut jossain aiemmin, hän on melkein kaikkien tuntema henkilö jostain elokuvasta tai lehdistä. Sitten on tuttuutta, jota onkin vaikeampi määritellä: on vain jokin kokemus, että on nähnyt kasvot aiemmin tai kenties jonkun kasvon piirteen tai jonkun ilmeen, joka tekee kasvot tutuiksi. Jollakin voi olla kasvoissa samannäköisyyttä jonkun tuntemansa henkilön ja hänen kasvojensa välillä ja jollakin voi olla samat kasvojen piirteet, samanlainen suu, samanlaiset silmät tai poskipäät kuin jollakin muullakin jo tuntemallaan henkilöllä. Hymystä tulee joillekin hymykuopat. Havaintoja on monentyyppisiä ja monenlaisia.
Törmäsin tähän kokemukseen jo aiemminkin silloin, kun toimin opettajana. Lasten kasvoissa havaitsin joskus samoja piirteitä, joskus tuntui siltä kuin lasten isät ja äidit olisivat jotenkin läsnä siinä lasten kasvojen katselukokemuksessani. Silti yritän välttää asian ylitulkintaa tai liiallista tulkintaa kasvoja katsellessani. Jossain ryhmäkuvassa kerran ajattelin näkeväni äitini, koska henkilö, joka kuvassa oli muistutti häntä niin paljon. Onhan myös tuttu seikka se, että pienelle vauvalle, joka hahmottaa kasvoista vasta vain jonkun asian, muutamalla kasvojen piirteellä ja hymyllä tuodaan esille myönteiset seikat.
Kasvojen havainnointiin liittyy mahdollisuus työskennellä asioita. Koenko näkemäni kasvot ystävällisinä vai vihamielisinä? Näenkö kasvoissa virkeyttä vai väsymystä? Osaanko lukea kasvoista jotain, jolla on merkitystä ihmisten kohtaamisessa? Voiko kasvoja havainnoimalla tehdä jonkun johtopäätöksen, jonka merkitys itselle avautuu aiemmin koetun pohjalta?
Uskonnollisessa mielessä Vanhan testamentin sisältämään Herran siunaukseen (4 Moos 6:24-26) sisältyy rukous, että Jumala kirkastaisi kasvonsa ja kääntäisi kasvonsa ihmisten puoleen, jolloin ihmiset voisivat kokea Jumalan armon, rauhan ja siunauksen ts. että ihmiset voisivat nähdä Jumalan rakastavat kasvot.
Mihin perustuu sitten hunnun käyttö joissakin uskonnoissa, voisi edelleen kysyä? Vapaasti tulkiten sitä voisi pitää merkkinä siitä, että ihmisten välinen kommunikaatio ei värittyisi liikaa kasvojen näkemisen kautta tai että henkilö tahtoisi ikään kuin itse suojata pois osan häntä itseä koskevasta havaittavasta kokonaisuudesta. Näinhän on myös netin välityksellä tapahtuvassa kommunikaatiossa. Ei tarvitse koko olemuksellaan olla läsnä jokaisessa viestissä, jonka lähettää. Asia avautuu myös kuvan tulkinnan suuntaan siten, että voi etsiä kuvia kuin myös kasvoja, jotka vastaavat omaa sen hetkistä mielenmaisemaa, voi sijoittaa itsensä kuviin, jotka kuvaavat omia olosuhteita ja tilannetta. Näin laajenee se henkinen tila, jossa elää ja voi paljosta kuvien tarjonnasta löytää jotain, jolla työskennellä oman elämän kysymysten ja kasvojen kanssa. Tähän kysymykseen yritän saada jonkin otteen myös tutkimustyössäni.
Lopuksi vielä Lassi Nummen (1928-2012) runo:

Tungosta kasvoillasi, ystäväni.
Kuin kaikki eletyt vuodet pyrkisivät niille yhtä aikaa.

Yhäkö yritän
vangita sanoiksi sen mitä näen?
Keulaa vasten aalto aallon jälkeen
ohi.
(Lassi Nummi: Maailma, Yhä. Keuruu 1988.)