Tapasimme kollegojen kanssa 40 vuoden takaa Turussa viikko sitten. Kurssitapaaminen järjestettiin kolmannen kerran. Olen ollut mukana kahdessa kokoontumisessa. Juuri tänä vuonna liityin myös 5000 henkilön entisten Rovanieminuorten ryhmään, josta kirjoitin blogissani jokin aika sitten. Nyt muistellaan sitten toistamiseen mennyttä aikaa, sillä oma mieli työskentelee tietysti aina myös ajassa: joko menneessä, nykyhetkessä tai tulevaisuudessa. Joskus tuntuu siltä, että muisti toimii jotenkin "automaattisestikin". Erilainen muistisisältö voi joskus olla häiritsevää, joskus antoisaa, joskus naurua, joskus itkua, joskus harmia, joskus mielihyvää tai muuta sellaista tuottavaa... Ihminen ymmärtää olleensa tietyissä tapahtumissa mukana ja myös liittää tapahtumiin tunne-elementtejä kuten "se oli raskasta", "se oli hauskaa", "se oli mielenkiintoista", antoisaa, typerää, turhaa, tärkeää, olennaista, keskeistä, rohkaisevaa, nöyryyttävää, verta, hikeä, kyyneleitä tuottavaa jne. Kun mietin nyt teologian opiskelua ja sen parista saatuja muistikuvia, niin erityisesti pitää mainita monet opettajat, joita ei enää ole ja jotka olivat vaikuttavia nuoren ihmisen elämässä opiskeluaikana. Sitten olivat ne opiskelutoverit, joiden kanssa ponnisteltiin opinnoissa ja yritettiin ylläpitää tasapainoa. Kun tein väitöskirjani henkilöhistoriaan paneutuen, niin olen saanut ison annoksen tästä aiheesta ja oppinut karsimaan mielestä sellaista asiaa, jolla ei ole juuri yleistä merkitystä ja joka ehkä vastaa vain ihmisten viihdyttämistä tai toimii muuna ajankuluna.
Kirkolla ja sen intistuutioilla on itselleni suuri merkitys. Hengellinen musiikki on ollut aina lohdutuksena, saarnat ja sanat ovat tuottaneet paljon miettimistä. Kirkkorakennukset, alttaritaulut, hengellinen lehdistö ja kirjallisuus ovat olleet suuria löytöjä. Joskus kun ajattelee kaikkea kristillistä kulttuuria, niin tulee mieleen ajatus, että onko kaikki sittenkään vain yhden uskonnon aikaansaamaa. Olemmeko sittenkään myöskään kaikessa saavuttaneet sitä aivan ehdotonta ihmisen parasta, pystyneet pitämään luontoa Jumalan tekona, kyenneet rohkaisemaan ja auttamaan muita? Itse joudun tätä miettimään tulevassa tutkimusaiheessani heijastaen kysymystä uskontojen väliseen dialogiin ja eri kulttuurien kohtaamiseen ja myös erilaisiin luontokäsityksiin.
Kun on julkinen tilaisuus, niin silloin mennään sinne "näytösmielessä". On aina mietittävä sitä, minkä varassa voi saada hyväksymistä ja jopa vaikutusvaltaa, mutta sitten tulee äkkiä myös muita kriteereitä, jotka saattavat olla ihan yhtä tärkeitä kuin se, mikä on erityisesti näkyvää ja mistä voi muille kehua. On tietysti myös tärkeää se, että tapaa samoja asioita läpikäyneitä ihmisiä, joko samaa koulutusta tai samoja paikkoja tuntevia tai mitä muuta sellaista tahansa, josta voi olla jotain yhteistä koettua materiaalia. Näin varmaan sitten muodostuu sitä sellaista yhteistä, joka voi kantaa eteenpäin.
Tässä kuva on opiskeluajoilta vuonna 1978.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti