KATARIINAN MARTTABLOGI

...oh, beibebeibe...
Pidän tätä blogia sekä omaan kirjalliseen tutkimukseeni että marttaharrastukseen liittyvänä. Kirjoitan siis joskus "mariana", joka on myös yksi kolmesta etunimestäni, että "marttana", jonka nimen saan Marttaliiton jäsenenä. Marttojen ravintoneuvonta, ympäristöasioiden hoidon korostaminen ja käsityö ovat aiheita, joita tahdon erityisesti painottaa. Marttaliiton toiminta perustuu kotitalousneuvonnassa asiantuntemukseen ja vapaaehtoistyöhön sekä keskinäiseen luottamukseen yhdistystoiminnassa.
Blogini aiheet löytyvät oikean sivupalstan lopusta. Painamalla nuolista saat aiheet näkyviin.

torstai 22. tammikuuta 2015

Keittiössä ja kylpyhuoneessa

Luin juuri artikkelin Kauppalehdestä, jossa pohdittiin ruuan hintaa. Tulokehitykseen nähden sen prosentuaalinen osuus tuloista on pienentynyt huomattavasti muutamassa vuosikymmenessä suomalaisessa yhteiskunnassa. Jos perheen tuloista 50-60-luvuilla meni ruokaan noin 50%, niin 70-80 -luvuilla enää noin 30%, 90-luvulla 15-20% ja nykyisin se vie keskimäärin ja keskimääräisestä palkasta noin 10%. Silti ruuan hinnasta valitetaan jatkuvasti ja siihen menevien rahojen nähdään olevan poissa harrastus- ja lomamahdollisuuksista, joita arvostetaan lähestulkoon enemmän kuin ruokaa, mikäli otetaan huomioon tämä hintavalitus.
Muistan hyvin omasta lapsuudestani, että moniin ruoka-aineisiin suhtauduttiin eri tavoin kuin nykyisin. Tutkimus kansansairauksista on lisääntynyt ja sitä myöten terveellistä ravintoa pidetään tärkeänä sairauksien ehkäisijänä. Sellaiset ohjeet kuten lisää kasviksia, kourallinen pähkinöitä per päivä, vähemmän sokeria, vähemmän suolaa, vähemmän eläinrasvoja ovat jo monelle tulleet tutuiksi. Kuitenkaan monet kevyemmän ravinnon tuotteet eivät yksin ole tuottaneet toivottua tulosta terveyden tai ylipainon suhteen.
Marttayhdistyksemme tämän kevään ensimmäisessä kokoontumisessa olivat esillä suolat ja niiden käyttö ruuanlaitossa. Oli kristallisuolaa, Himalajan suolaa, ekosuolaa jne., joita suositellaan kotiruuanlaitossa, koska ne ovat luonnonaineita, joissa ovat tallella monet mineraalit ja hivenaineet, joita ei ole jodipitoisessa puhdistetussa kaupan yleissuolassa. Silti jodisuolaakin tarvitaan jodin takia, jota ei ole käytetty juurikaanka valmiissa ruuissa, rasvoissa, juustoissa jne.
Saimme tutustua myös suolan käyttöön ihon hoidossa kuten suolakuorintaan, suolakylpyihin, fluorittomaan suolahammastahnaan, suoladeodoranttiin, suolasaippuaan...Fluorin käyttöä hammaslääkärit pitävät tärkeänä, joten kokonaan suolahammastahnaan ei voi siirtyä, mutta joillakin yrtti- ja suolahammastahnoilla on myös valkaiseva vaikutus, joten niitä kannattaa käyttää fluoria sisältävien lisäksi. Suolakylpyjen kanssa suositellaan varovaisuutta, sillä niiden ihoa kuoriva ja verenkiertoa edistävä vaikutus voi olla aika suuri, joten annostelussa kannattaa noudattaa kylpysuolojen ohjeistusta.
Olen tutustunut myös muuhun suolan käyttöön kuin edellä mainittuihin. Suolalla (kuten myös ketchupilla) voi puhdistaa hopeaa (hopeaesineet laitetaan suolalla peitetyn folion päälle, johon kiehuvaa vettä) ja kuparia ketchupilla tai suola-etikka seoksella, suolalla tahroja, kattiloita, tee- ja kahvikuppeja jne. Siitä voi tehdä muovailuvahaa lapsille sekoittamalla siihen vettä ja vehnäjauhoja... Käyttöjä on siis monenlaisia ja joitakin näitä mainittuja olen itsekin kokeillut hyvin tuloksin.
Keittiökoneiden puhdistuksesta suolalla ja ruokasoodalla, folion käytöstä lämmön tuottajana, silitysraudan pohjan puhdistajana, saksien teroittajana on myös lukemissani oppaissa ollut esimerkkejä. Ruokasoodan, etiikan ja sokerin käytöstä keittiövälineiden puhdistuksessa on myös ohjeita. Viemärin puhdistuksessa tosin ruokasooda-etikkaliuos ei tosin yksin purrut. Shampoolla voi pestä pikkupyykkiä, pyykin huuhteluaineella voi pyyhkiä pölyjä ja hiustenhoitoaine sopii myös silkin pesuun. Niksikirjoista voi löytää vielä lukuisia muitakin edullisia vinkkejä keittiön ja kylpyhuoneen toiminnassa. Myös lehdissä kuten Pirkka-lehdessä on niksejä, jos vaan joku niitä jaksaa seurata ja kokeilla. Monet ruuanlaiton vinkit ovat vielä tähän lisäksi kuten tämä: 25 helppoa ja näppärää vinkkiä ruuanlaittoon/Vivas.
Marttojen sivustoilta selataan ilmeisen runsaasti tahranpoisto-ohjeita. Mikä olisi sitten Marttojen ohje koskien näitä suolan, etiikan, ruokasoodan ja muiden aineiden monikäyttöä? Ehkä sellainen, että jos ne eivät kokonaan korvaa nykyaikaisia pesu- ja puhdistusaineita, niin niitä kannattaa opetella käyttämään ja kokeilun kautta voi itse todeta sitten sen, onko niistä hyötyä omassa taloudenpidossa. Itselleni on ollut.

Ei kommentteja: