Pientä ja suurta

Juuri päättynyt terroristidraama Pariisissa toi mukanaan monet isot kysymykset uskonnosta, sananvapaudesta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Tässä draamassa, jossa muslimit surmasivat lehtimiehiä islamiin kohdistuneiden pilkkakuvien johdosta, jotka islaminuskoisten parissa koetaan sorroksi, surmaajista tuli surmattuja poliisin ampuessa todennäköiset epäillyt. Jotain suurta draamaa oli tapahtumissa mukana, joka sai liikkeelle Ranskan poliisin erikoisyksikköineen ja koko eurooppalaisen median New York Timesia myöten. Myös islamin maiden kannanotot koskien väkivallan tuomitsemista uskonnollisten käsitysten ollessa kyseessä tulivat julki.Vain harva suomalainen on tuskin kuitenkaan tutustunut Charlie Hebdo:n tapaiseen journalistiikkaan ja siihen sisältyvään sarkasmiin ja huumoriin, jossa uskonnon voimahahmot kuvataan sarjakuvahahmoin milloin missäkin asussa ja tilanteessa parransänkineen ym. erityispiirteineen ja sanavalintoineen siinä tarkoituksessa, että heille voisi nauraa ja heitä kohtaan syntyisi huumoria.
Tähän suureen ja paljon pahaa sisältäneeseen tapahtumaan syntyi monia pieniä rukouksia, joissa pyydetään Jumalan varjelusta ihmisille, jotka eivät voi tapahtumiin vaikuttaa ja sitä, ettei joutuisi surmatuksi uskonnollisen vakaumuksensa tai muun mielipiteensä tähden.
Olen itse ollut vain vähän aktiivinen yhteiskunnallisessa keskustelussa ja poliittisessa osallistumisessa. Usein tuntuu siltä, ettei ole mitään lisättävää siihen, miten asioita pohditaan, joten tuntuu turhalta esittää omia mielipiteitään, vaikka kuten todettua, yhteiskunnallinen osallistuminen ikään kuin laajentaa oman pienen elämän piirin ja tuo siihen suuruudentunnetta, joka siitä muuten puuttuisi. Myös omiin kannanottoihin tulee pontta ja voimaa, kun luottaa omien ajatustensa ja mielipiteidensä järkevyyteen ja pyrkii esittämään sellaista, josta kaikki hyötyvät ja joka on mahdollisimman monen kannalta hyvin ajateltua ja perusteltua näkemystä.
Kun seuraa lehdistöä, tulee usein sellainen tunne, että lukija on melko passiivisena osapuolena eli vastaanottajana siinä, mitä lehdissä lukee. Nykyisin tosin on mahdollista käydä keskustelua lähes kaikista lehdissä olevista artikkeleista, mutta siinä tulee vastaan se ongelma, että kenellä on siihen aikaa ja että eivätkö toimittajat sitten osaa työtään, jos heidän juttujaan pitää koko ajan lukijoiden kommentoida. Lukijoiden aktivointi jollain muulla tavalla kuin vain mielipidevaihdon tasolla voisi olla sitä journalistiikkaa, jolla voisi saada jotain uutta aikaan. Jos lehdissä olisi enemmän osallistumismahdollisuuksia myös lukijalle, niin se olisi uutta ja mielenkiintoista. Joissakin lehdissä tätä on yritetty jollakin tavalla toteuttaa mm. kysymällä lukijoilta, mikä on lehden paras juttu tms., mutta lisää tarvittaisiin lukijan mukaan ottamiseksi lehden tekoon ja aiheiden käsittelyyn, vaikka se olisi kuinka pientä asioiden huomioimista.
Pientä ja suurta. Monien elämänkatsomuksellisten ja yhteiskunnallisten asioiden edessä sitä on ikään kuin jonkin suuren edessä, kun taas monet oman elämän asiat tuntuvat ihan pieniltä. Jatkan miettimistä pienten ja suurten asioiden edessä. Jatka sinäkin blogiystäväni, joka luet tämänkin tekstini. Viimeksi tein aloituksen viestissäni hinnoista ja maksamisesta, mutta se on yhä aihepiiri, jota vain jään myös miettimään niinkuin tätä suurta ja pientäkin elämässä yleensä.