Vaikeinta identiteetissä

Otsikoin tämänkertaisen blogitekstini näin, vaikka se olisi voinut olla myös, mikä on vaikeinta elämässä. Valitsin sanan identiteetti siksi, että pidän itseäni identiteetin tutkijana, vaikka siihen en olisi saanut keneltäkään lupaa. Se vaan perustuu koulutukseeni.
Mikä määrittelee identiteetin? Se on tietysti moniulotteinen ja siihen liittyvät synnyinmaa eli kansallisuus (Suomi 100, jee), kansallisuuden sisällä paikkakuntakohtaisuus ja lisäksi etnisyys, joka eräällä tavalla rikkoo kansalliset rajat. Etnisyyteen luetaan kuuluvaksi mm sama kieli, kulttuuri, uskonto ja myös sukulaisuus. Kun eri kielten osaaminen ja kulttuurien sekä uskontojen tunteminen on kasvanut voi kysyä itseltään, missä määrin se vaikuttaa omaan identiteettiin? Tuleeko ranskalaiseksi, jos puhuu ranskaa ja tuntee ranskalaista kulttuuria, tuleeko englantilaiseksi, saksalaiseksi, ruotsalaiseksi, espanjalaiseksi, venäläiseksi jne., jos osaa näiden maiden kieltä ja kulttuuria, moni ihmettelee? Onko Suomeen muuttanut pakolainen, joka oppii suomen kielen, suomalainen? Jos vielä jatkaa identiteetin muodostamiseen vaikuttavia asioita, niin voi kysyä, mitä erilaisten ryhmien, virtausten, muodin, ruuan, aatteiden jne. tunteminen vaikuttaa omaan identiteettiin, kun identiteetin aineksia on niin paljon nykyisin saatavilla kansainvälisessä vuorovaikutuksessa ja suvaitsevuutta edustavissa ajatussuunnissa ja jopa eri uskonnoissa?
Entä sitten oma perhe, ystävät ja sukulaiset? Kuinka suuri vaikutus kaikella sillä, minkä kanssa joka päivä joutuu tekemisiin on omaan identiteettiin? Myös luetulla ja kuunnellulla. Jollain tavalla on helppo ymmärtää identiteettiään oman ammattinsa tai koulutuksensa kautta, sillä koulutukseen usein kuuluu myös se, millainen ihmisen tulee olla sen mukaisessa ammatissa, miten toimia ja käyttäytyä. Sama koskee perhe-ja sukulaissuhteita. On paljolti opittua voisi sanoa jopa, että annettua se, millaisiksi äidit, isät, veljet, sisaret, tädit, enot, sedät jne. ovat muotoutuneet yhteisöissä ja niiden historioissa ja mitä heiltä kenties odotetaan. Voi tietysti myös olla, että moni elää liian itsestäänselvästi näitä oletuksia ja malleja, eikä mieti riittävästi omaa identiteettiään niiden suhteen. Voisiko jotain parantaa, jotain muuttaa tai uudistaa tässä perinteessä, sitä pohtii se, joka haluaa tuntea ja muodostaa oman identiteettinsä?
Otsikossani on kysymys, mikä on vaikeinta identiteetissä ja itselläni on siihen oma vastaus. Se on ystävyys. Voiko ystävyys kestää läpi elämän, voiko ystävyyttä syntyä enää sitten nuoruusvuosien, syntyykö ystävyyttä riitojen ja erimielisyyksien jälkeen, mitkä asiat rikkovat ja muuttavat entisiä ystävyyksiä, kuinka erilaiset somemuodot kuten FB tai blogit vaikuttavat ystävyyteen, onko ystävyys mahdollinen eri ikäisten, sukupuolten, kansallisuuksien, taloudellisten mahdollisuuksien tai muiden erottavien tekijöiden yli ja niistä huolimatta?
Millainen on hyvä ystävä, se on omasta mielestäni kaikkein vaikeinta ja siihen liittyy myös kysymys siitä, millainen itse olen ystävänä? Mitkä kaikki asiat liittyvät ystävyyden identiteettiin? Ystävyydestä on olemassa niin paljon tekstiä ja materiaalia, että ei ole pulaa siitä, eikä niiden pohjalta sen luonteen ymmärtäminenkään ole vaikeaa, mutta usein on vaikeaa pyytää joku ystäväksi tai tunnustaa joku ystäväksi tietyissä tilanteissa. Vaikeaa voi olla se, mihin ystäviä velvoittaa tai mitä itseltä vaatii ystävänä. Some ja netti voivat olla vaikea asia ystävyydessä, kun toinen on aktiivinen ja tuo mielipiteitään, työtään, perhettään ja itseään esille ja toinen taas ei löydä siitä ollenkaan itselleen kiintopistettä. Mistä silloin on kysymys, kysyvät ystävät toisiltaan? Onko kyseessä väärien ihmisten keskinäinen ystävyys vai erilaisuuden ilmentymä? Voiko hyväksyä kaiken sen, minkä toinen jakaa avoimesti somessa, kun taas toinen monien epäröintien valtaamana jää pois kokonaan moisesta yrityksestä muodostaa omaa identiteettiään mahdollisimman laajalla kentällä. Jonkun mielestä ystävyyteen ei ole mahdollinen se, jonka ajatukset ovat kaikille avoimet, sillä eihän kukaan voi olla kaikkien ystävä. Ystävyyden omaperäinen ja muille avautumaton luonne siinä rikkoutuu, jos kaikkia yrittää saada omien ajatusten ja mielipiteiden piiriin!
Ystävyydestä kirjallisena teemana on lukuisia esimerkkejä ja niitä on myös Raamatun lehdillä. Pyhä Teresa, jonka henkilöstä ja identiteetistä tein väitöskirjani, piti ystävyyttä seurakuntayhteyden perustana ja hänelle kaikki Jumalaan uskovat olivat ystävyyden sitein yhteensidottuja. Ystävyyden siteenä hän piti luottamusta Jumalaan ja uskoa häneen. Näinhän Jeesuskin kutsui jäähyväispuheessaan seuraajiaan ystävikseen ( Joh 15:15). Onko liian naivia ajatella näin? Onko mahdollista luottaa siihen, että Jumala luo ystävyyden perustan vai nojautuuko se kenties tuttuuteen, annettuhin valoihin, ymmärrykseen, jonkun järjestön tai ryhmän maksettuun jäsenmaksuun, sielujen sympatiaan, empatiaan, asioiden päivitykseen, urotekoihin, kauneuteen, mieluisuuteen, opiskelu-tai työtoveruuteen, aikaansaannoksiin, suosioon, olosuhteisiin, diplomatiaan, samoihin kiinnostuksen kohteisiin, vertaisuuteen, vastavuoroisuuteen, kiintymykseen, luottamuksen arvoisuuteen, eikä niinkään armoon, vaikka myös siihen?
Ystävyyden päivään on vielä aikaa. Ehkä päivitän tähän bloggaukseeni joitakin ajatuksia ystävyydestä siihen mennessä, jos ehdin edistyä tutkijan työssäni ja erityisesti tämän aiheen parissa. Ystävyyden ihanuutta siis!