Otsikossa on kaksi aivan eri asiaa siksi, että olen näitä asioita miettinyt viimeksi ja koska blogi ei ole sinänsä mikään jonkun analyysin perusteellinen esitys, niin laitoin nämä asiat tällä kertaa yhteen.
Huomasin vasta äskettäin toteavani itselleni, että jos ei voi rakastaa, voi täyttää velvollisuutensa yhteiskunnalle, läheisimmille, ystäville, jopa Jumalalle, mutta velvollisuuksien tuottamia hyötyjä ei voi saada eikä vaatia kaikissa tilanteissa. Toisaalta voi ajatella niin, että rakkaus sisältää myös velvollisuuden, mutta tietynlaisessa neutraalissa merkityksessä. Siihen ei liity tunteita, vaan asioiden harkintaa. Siksi velvollisuuden täyttäminen voi tuottaa lähes yhtä suuren ilon kuin rakkauskin, mutta vasta pitemmän ajan kuluessa. Velvollisuus siis laittaa miettimään kehen on sitoutunut, millä tavalla minun panostani asioiden hoitoon odotetaan ja mitä voin tehdä osoittaakseni olevani osa minua velvoittavia asioita. Velvollisuuksiaan miettivä joutuu joskus asettamaan sen lämpimän rakkauden edelle, vaikka siihen kuten rakkauteenkin liittyy toisen huomioon ottaminen. Näin mm silloin, jos velvollisuuden suorittamisesta ei koidu mitään erityistä ylettömän myönteistä tunnereaktiota teon vastaanottajassa. Toivottavasti ei myöskään kielteistä kuten sidonnaisuutta tms. riippuvuutta, joka hämärtää teon merkitystä.
Suvaitsevuuteen liittyen kuulee kysyttävän: Kuinka tulee oppia suvaitsemaan erilaisuutta, etnistä, kansallista, rodullista, asenteellista jne. jne. Erilaisuuden pohjalla voi olla myös jokin puute tai henkinen tai fyysinen vamma, joka erottaa ihmiset toisistaan ja jota toisen ihmisen on vaikea sietää ja suhtautua toiseen siten erilaisena. Ihmisen itsetunto rakentuu usein niin, että hän saa vertaistukea ts. että joitakin hänen persoonallisuuden puoliaan tuetaan hyväksymällä ne joko aivan julkisesti tai jossain pienemmässä ryhmässä kuten perheessä, jossa hän voi toimia ja saada oman paikkansa.
Ruoka, juoma, vaatteet, asunto tms. asia eivät ole kuitenkaan erilaisuuden perustalla kuin vain siinä merkityksessä, että ihmiset haluavat eri asioita ja myös toivovat itselleen eri asioita. Jotkut saavat haluamansa ja toivomansa, mutta kaikki eivät. Kasvatuksellisesti usein sanotaan, että on hyvä, ettei saa kaikkea, mitä haluaa, koska se on egoistista pitemmän päälle. Altruismiin on opittava. Tämä on myös monien uskontojen opetus. Siinä yksi syy ihmisten erilaisuuteen. "Oletko yrittänyt tarpeeksi, oletko tehnyt työtä sen eteen, mitä toivot", näin kuulee usein myös sanottavan ja erilaisuus voi löytyä yrittämisen määrästä ja laadusta. Toisen ahkeruuden tai laiskuuden kohtaaminen voi kirvoittaa esiin erilaisuuden hyväksymisen vaikeuden, kun toinen vaan koko ajan rehkii ja toinen ottaa iisisti ja osaa relata. Tällöin kysymys on myös erilaisista arvoista, joita haluaa toteuttaa. Yksi arvostaa omakotitaloasumista, toinen taas kerrostaloasumista, yksi kaipaa rauhaa ja yksityisyyttä, toinen taas on sosiaalisia kontakteja haluava ja pyrkii ryhmätoimintaan. Joku arvostaa itseään käymällä kampaajalla ja pukeutumalla hyvin, kun toinen taas nauttii kenties asioista ilman mitään ulkonaista tyyliä.
Tuskin kukaan olettaa, että suvaitsemiseen liittyisi jonkin raaan tai aggressiivisen käyttäytymisen suvaitseminen. Silloinkin kuin ne ovat itsepuolustukseen liittyviä, ne on tutkittava tarkoin.
Uskonnolliseen suvaitsemiseen liittyy kenties se ongelma, että uskonnoissa on kysymys ihan perusarvoista kuten totuus, rakkaus, velvollisuus jne. Jos joistakin perusasioista ei olla yksimielisiä, voi olla vaikea löytää suvaitsevaisuuden perustaa mistään kuten Jumalastakaan. Viimeaikaisessa keskustelussa on ehdotettu, että suvaitsevuutta voi osoittaa rauhanomaisella rinnakkainololla, jossa osapuolet kunnioittavat toisiaan tietyissä lähtökohdissa ja jossa vallitsee periaate "elä ja anna muidenkin elää". Jos ei voida päästä yhteisiin lähtökohtaisiin perusjuttuihin ja kunnioittaa toinen toista, niin pitää voida puuttua myös pakolla ts. pakottaa ihmisiä yhteisen hyvän asioissa ja pyrkimyksissä.
Vielä jokin "loppumiete": milloin ihminen on velvollinen tekemään jotain, kenelle kukin on velvollinen, kuka on velvollisuushierarkiassa eniten vastuussa, missä määrin ja missä mitassa ihminen on velvollinen, riippuu monesta asiasta kuten iästä, yhteiskunnasta, perhesuhteista ja -avioliittoinstituutista, taloudestakin. Kukin miettiköön. Rakkautta ei voi pakottaa vain velvollisuuksiin, vaikka velvollisuuden täyttäminen voi tuottaa myös rakkautta. Suvaitsevuus voi joskus toteutua niin, että osaa jättää ihmiset tai ihmisryhmät omaan rauhaansa ja yrittää itse tehdä maailmasta niin hyvän kuin voi itselle ja lähimmäisilleen. Sellaisesta voivat muutkin sitten kenties ottaa oppia.
