🤗💖🍰🍇🌻
Viimeiset ajat ovat tulossa, siltä tuntuu, kun vuodet vaan vierii. Joko tämä on se viimeinen kerta, se viimeinen hetki, se viimeinen vuosi? Tässä mielessä ajatukset kohdistuvat tällä kertaa siihen, miten oma ikäluokka jaksaa ja keitä entisiä kavereita tai koulukavereita vielä kohtaa omassa elämässään. Eläkeiän kynnykseen ovat tosin tulleet kurssikokoukset ja erilaiset ryhmäkokoontumiset, joissa voi tavata entisiä tovereita ja joita on tietysti voinut olla aiemminkin. Myös somessa on ryhmiä, joihin voi mennä oman asuinpaikan tai harrastusten ja kiinnostuksen mukaan ja solmia yhteyksiä joko entisiin tai uusiin ihmisiin.
Mitä elämältä on saanut ystävien ja ystävyyden merkeissä, kun oma ikäluokka on jo yli kuusikymppinen ja eläkevuodet ovat jo alkaneet tai ovat pian edessäpäin? Tunteeko sitä ystävyyden onnea vai onko jäänyt asioittensa kanssa yksin, näin sitä kysytään?
Itse olen aivan viimevuosina tavannut muutamaa entistä koulutoveria, joiden kanssa ei ole sitä ennen pidetty yhteyksiä yli kolmeenkymmeneen vuoteen, vaikka joskus silloin oltiin mitä parhaimpia ystäviä. Enää eivät ole vain ystävän vanhemmat ja sisarukset olleet siinä ystävyyden kentässä mukana, vaan myös ystävän aviopuoliso ja lapset ovat tulleet mukaan uudelleen solmittuun ystävyyteen. Juuri siitä kokonaisuudestahan, jossa eletään, monet ongelmat nousevat ja elämän onni muodostuu. Voiko ystävyyden uudistaa, oma kysymykseni on ollut? Kun elämä on kulunut erilaisissa tapahtumissa ihmissuhteissa avioliitoissa, lasten hankkimisessa, työssä ja ammatin harjoittamisessa miettii tietysti sitä, mihin entiset ystävyydet jäivät tai mihin enää voimavarat riittävät vanhoja ystävyyksiä ajatellen. Onko vanhojen ystävyyksien uudelleen solmiminen ja ylläpito kenties turhaa entisen ystävyyden lämmittämistä, kuten joku kriittinen arvelee vai mistä on kyse? Tulevathan aikuiset nyt toimeen muutenkin omassa ympäristössään. Miten taas on käynyt työtoveruuden loppumisen jälkeen uusille ystävyyksille? Tulevatko entiset ystävyydet heidän tilalleen, jos uusista ei ollutkaan ystäviksi? Ovatko ystävyyden kaaret olleet helpot vai vaikeat, millaista kivikkoa on pitänyt raivata vai onko tielle tullut jotain, mikä on laittanut ystävyyden kovalle koetukselle tai katkaissut sen lopullisesti eri tapauksia miettiessä. Ovatko olosuhteet olleet liian vaikeat ystävyyden ylläpitämiselle vai mistä johtuvat ystävyyksien loppumiset tai muut vaikeudet? Loppuiko kärsivällisyys asioiden ymmärtämisessä? Onko yksinelävää liian vaikea sovittaa perhetilanteeseen? Miten olisi tehtävä kussakin tapauksessa, jotta ystävyys voisi elää ja voida hyvin.
Moni vastaa tietysti, että se on luonnollinen kehityskulku, että ystävät vaihtuvat, mutta sittenkin? Eikö hyväänkään ystävään tullut otettua enää kontaktia, pelkäsikö jotain, oliko perhetilanne niin vaativa vai mistä johtui monien vuosien tauko tai ero ystävyydessä, minustako vai hänestä tai niistä muista. Miksi toisaalta työtovereihin syntynyttä ystävyyttä ei tullutkaan enää eläkevuosina pidettyä yllä?
Ystävät ovat elintärkeitä. Kukaan tuskin jaksaa elää pelkkien viranomaisten kanssa seurustellen tai sellaisen työtoveruuden puitteissa, josta ei ole ystävyyden kasvualustaksi. Tietysti voi hakeutua terapiaan, jos ystävät, sukulaiset ja työtoverit eivät riitä ongelmien ratkaisussa, mutta siitä joutuu sitten maksamaan, vaikka se onkin monen tie nykyisin. Moni vanhus taas ei ole tottunut hakeutumaan psykoterapiaan ja siksi lääkärin apu on voinut olla hänelle kuin ystävän apua tietyssä tapauksissa. Erilaiset viikkolehdet tarjoavat toisaalta monien julkisuuden henkilöiden kokemuksia ystävyydestä ja moni onkin siksi tullut tutummaksi lehtien palstoilta kuin se siinä lähinaapurissa elävä tai entinen ystävä.
Voi myös kysyä itseltä, kummat ystävät ovat lähempänä itseä myöhemmässä elämänvaiheessa. Ne joihin tutustui jo lapsena vai ne, joihin on solminut kontaktin vasta kotoa lähtemisen jälkeen opiskeluaikoina ja työssä. On varmasti tosiasia se, että oma persoonallisuus on muuttunut ja kehittynyt siitä, kun solmi lapsuus- tai nuoruusajan ystävyyksiä. On kuitenkin itsestä kiinni se, pystyykö näkemään omassa kehityksessä jotain, mikä vie itsen samalla sekä menneisyyteen että nykyhetkeen ja näin mahdollisuuteen integroida itseä molempiin ajanjaksoihin. Muistot ovat tietysti eräs asia, mikä yhdistää,ja se, mitä voi menneestä enää muistaa ja varmaan muutakin on kuin pelkät ulkoiset piirteet, jotka voi muistaa säilyneenä, vaikka nekin tietysti muuttuvat iän ja ajan myötä, joskus jopa niin, ettei enää tunnista henkilöitä tai paikkoja samaksi. On myöskin asioita, joista on ikään kuin saanut tarpeekseen. Tahtooko enää muistaa ainakaan niitä joitakin kurjia juttuja ja siksi on valmis johonkin uuteen, ehkä myös jättämään jonkun entisen ystävän. Myös ystävyys voi tietysti loppua, elleivät enää samat asiat kiinnosta laisinkaan tai ellei osaa kiinnostavasti tuoda esille sitä uutta, minkä on kokenut elämässä. Jos elää kuin eri aaltopituudella ystävyyden kannalta se on vaikeaa. Voisi olla myös kiinnostavaa, mikäli voisi tavata yhdessä sekä uusien että vanhojen ystävien kanssa, koska silloin voisi syntyä jotain uutta vuorovaikutusta oman itsen kannalta ainakin. Aikuisuus on toisaalta sitä, että on pärjättävä elämässä olosuhteiden mukaan, joskus niistäkin piittaamatta eli porskutettava välillä vaan ja kohdata se, mikä tulee. Fiilistelylle ei aina ole sijaa ja silti herkkyys tulisi säilyttää. Uuden suunnan etsiminen myös, jos tulee liikaa epäonnistumista ja harmeja.
Muistan jonkun joskus sanoneen, ettei hänellä ole aina aikaa ystäville, vaikka he odottavat hänen mukaantuloaan ja kontaktiaan. Työ vie kaiken ajan. Perhe on etusijalla. Ystävyys voi kuitenkin muodostua myös perheenkaltaiseksi. Tällöin kyseessä on varmaankin ihmiset, joihin on jo syntynyt jokin tietynlainen kontakti ja on ikään kuin tarvitsisi aina juuri tätä tiettyä ihmistä ja hänen tapaansa käsitellä asioita, eikä kenties löydä jotain muuta hänen kaltaistaan, joka osaisi yhtä hyvin olla ystävänä. Tällöin on kyllä vaara siinä, että tulee liikaa totuttuja seikkoja, joista ei päästä yli, vaan eletään sitä samaa aina kun tavataan ja siis toistetaan ja kerrataan aina niitä samoja asioita, jos uutta ei synny, eikä uudistuskykyä ole.
Nykyisin sanotaan, että ihmiset ovat yksinäisiä. Yksin asuvia pidetään usein yksinäisinä. On kuitenkin paljon sellaista elämässä, johon tarvitaan yksinäisyyttä tietty määrä ja kykyä yksin olemiseen kuten luova työ tai lukeminen. Pitäisi myös tuntea itseään siinä, milloin yksinoleminen alkaa muodostua ongelmaksi. Ehkä ystävyyksillekin voisi olla hyödyksi se, jos tuntee itsensä tältä osin niin hyvin kuin pystyy.
