Erityisissä ilmastoissa ihminen tarvitsee asunnon ja ruuan, joita hän ei pysty itse tuottamaan ja usein vaikka pystyisikin siihen ei riitä kaikki aika, mikä hänellä on,sillä hänen pitää ansaita myös rahaa.
On paljon henkilöitä, jotka sanovat, että he kannattavat oikeudenmukaisuutta. Usein sitä jää miettimään, että mitä sillä kukin tarkoittaa? Kun poliitikko puhuu oikeudenmukaisuudesta, hän on samalla itse hyväpalkkainen. Oikeudenmukaisuus voisi tarkoittaa hänelle mahdollisuutta ansaita hyvin. Usein myös moni julkisuudessa puhuva henkilö, joka puhuu oikeudenmukaisuudesta tienaa myös hyvin. Vapaaehtoistyöntekijä, joka toimii jossain järjestöissä puhuu oikeudenmukaisuudesta sen sijaan usein pienipalkkaisena. Hänelle oikeudenmukaisuus on jollain muulla pohjalla kuin hyvissä ansioissa.
Laki perustuu sillä tavalla oikeudenmukaisuuteen, että se on kaikille sama. Kuitenkin ihmisten välillä on suuria eroja monen muun asian suhteen, siksi yhdessä tai vain joissakin asioissa samalle viivalle asettelu voi olla vaikeaa ja jopa mahdotonta. Lapsuuden merkitys on suuri siihen nähden, millaiset eväät ihminen on saanut elämäänsä. Joku kompensoi rakkauden ja huomion tarvetta uravalinnalla, muttei tietystikään se ole ainut peruste. Onhan ihmisellä myös omat lahjakkuutensa ja muut toiveet, jotka vaikuttavat hänen valinnoissaan.
Oikeudenmukaisuutta arvioitaessa joudutaan siis monen eri tekijän vaikutukseen tarkastelemaan asioita. Jos saa joltakin suunnalta oikeudenmukaisuutta, on sitä kenties turha hakea sitten taas jostain muualta. Näin voi olla myös uskonnollisessa ja aatteellisessa merkityksessä. Ihminen, joka on taas tullut poispotkituksi jostain yhteisöstä, voi myös joutua hakemaan itselleen uuden oikeudenmukaisuutta edustavan yhteisön. Ihmisten erilaisuus ei tarkoita heidän perustarpeittensa erilaisuutta, mutta silti erilaisuus on tosiasia. Voi olla siis myös niin, että oikeudenmukaisuuskin on erilaista eri ihmisten kohdalla?
Laissa on myös monia puolia, vaikka se onkin sama kaikille. Laki tunnetaan yleisenä terminä ja myös yhteiskunnallisena lainsäädäntöä. Lisäksi on myös eriasteisia sääntöjä jokaisen omassa henkilökohtaisessa elämässä. Myös arvostukset lähenevät sääntöjä ja jopa lakeja.
Mitä ehtoja siis voidaan asettaa laille yleensä tai sitten yhteiskunnan lainsäädännölle? Omasta mielestäni laki pitää ymmärtää enemmän elämää suojelevana kuin sitä tuhoavana. Jos lain noudattaminen aiheuttaa ylisuuria taakkoja tai esimerkiksi kokoaikaista masennusta, tämä asiaintila pitäisi jotenkin korjata. Laki tällaisena voi tarkoittaa esimerkiksi yhteiskunnan edellyttämiä maksuja ja liittyä siten liikaa ihmisten varojen käyttöön. Asuminen esimerkiksi voi tulla niin kalliiksi, ettei muuhun jää varaa. Kehotus etsiä halvempaa asumista voi sekin osoittautua huonoksi vaihtoehdoksi, jos siitä seuraa liikaa palkatonta työtä, työpaikan vaihdos tai se osoittautuu muuten mahdottomaksi. Koska asuntomarkkinat toimivat kilpailullisesti, tuskin löytyy sellaistakaan tahoa, joka rupeaisi tarjoamaan edullista asumista. Onko siis oikein sanoa, että jos ihmisellä on asunto, hänen kohdallaan asumisen oikeudenmukaisuus toteutuu? Voiko taas väittää, että asunnottomuus on aina omaa syytä ja missä määrin yhteiskunnan tulisi huolehtia siitä, että jokaisella on asunto.
Suomessa on sosiaaliturva, jonka väitetään olevan oikeudenmukainen tai ainakin perustuvan oikeudenmukaisuuden ideaan. mutta se ei palkitse ketään mistään henkilökohtaisista ansioista. Sosiaaliturva ei myöskään arvioi kenenkään taitoja tai osaamista.
Moni taistelee lain kirjainta vastaan ja kokee tulleensa sen edessä epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi. Lain edustajat ovat olleet liian kovakouraisia, eivätkä ole ottaneet kaikkia näkökohtia huomioon. Syytteitä on nostettu ymmärtämättä eri seikkoja, jotka ovat synnyttäneet tilanteita ja tapauksia. On oltu liian hätäisiä. Asiantuntijoita on puuttunut. Ihmisten tyytymättömyys laadittuihin sääntöihin on mitä ilmeisintä nyky-yhteiskunnassa. Paljon on myös sellaista, mistä ei menetelmällisesti tiedä ja siksi kokemus huonosta kohtelusta on ilmeinen. Yhtä kohtuuton kuin laki, voi tietysti olla myös ihminen itse oikeudenmukaisuusvaatimuksineen, mihinkään tyytymätön ja ahne narsisti. Tämä kierre on toki olemassa.
Paljon on puhuttu siitä, onko uskonnollinen laki eri asia kuin yhteiskunnallinen lainsäädäntö tai voiko politiikka ylipäätänsä lähteä uskonnosta liikkeelle? Eri vaihtoehdot ovat nähtävillä ja olemassa riippumatta siitä, miten niitä on perusteltu. Omasta mielestäni sellaiset lait, jotka mahdollistavat ihmisten huonon kohtelun, vihan ja sodan tulisi laittaa romukoppaan. Jos on saanut osakseen näitä, voi hyvällä syyllä käydä oikeustaistelua niin kauan, että asia korjaantuu siltä osin. Se on kuitenkin usein turhauttavaa, koska siitä voi joutua itse maksamaan esimerkiksi terapian muodossa. Jos on tullut huonosti kohdelluksi ja syrjityksi, siitä ei pidä vaieta ja niiden, jotka ovat sen aiheuttaneet, olisi syytä olla mukana korjausliikkeissä asiaankuuluvilla tavoilla.
