Historian lehtien havinaa...
Syrjäytymisen ehkäiseminen: No niin...Eräs kouluaikainen ystäväni laittoi minut lapsuuden kotikaupunkini facebook-ryhmään: entiset nuoret Rovaniemi. Selailin ryhmän (noin 5000 henkilöä) sivuja muutamana iltana ja sain kuvapankkiini useita kuvia silloisen kotikaupunkini ja koulujeni historian arkistoista sekä materiaalia monille yhteisistä muistoista, joista saattoi tunnistaa itsensä ja omankin kokemuksensa ihan vauvaiästä asti. Peruskouluun siirtymisestä on kulunut juuri 40 vuotta. Olen itse käynyt kansakoulun. Historiallinen "matka" menneisyyteen on aina antoisa, mutta myös väsyttävä. Muistista pyyhkiytyy vuosien mittaan pois asioita, joita voi sinne palauttaa lukemansa ja katsomansa välityksellä uudelleen, mutta sitten on myös sellaista muistimateriaalia, jolla on vain itselle merkitystä tai jonka suhteen pitää miettiä kaksi kertaa, mihin sitä laittaa ja sijoittaa. Menneisyyden tapahtumat ovat "muuttumattomia", mutta suhtautuminen niihin voi muuttua ja jos on kokenut jotain omasta mielestään epäoikeudenmukaista, niin siitä voi saada jonkin korvauksen ehkä myöhemmin. Epäoikeudenmukaista voi olla lapsuuden fyysinen kuritus tai muu kipu ja muu aineellinen osattomuus kuin myös henkinen osattomuus tai jokin sellainen "ylivoimainen" tapahtuma, josta ei voi puhua tai jota ei osaa esittää ymmärrettävällä tavalla. Luin mainitusta FB-ryhmästä muualta netistä arvion, että vanhojen valokuvien ja luokkakuvien suhteen pitää olla julkaisulupa, mutta jos mitään loukkaavaa tai muuta ihmisarvoa alentavaa ei laita esille, niin silloin voi ehkä toimia ilman pelkoa sakoista tai kanteluista, niin ehkä... Joku sanoi myös, että
"en toivoisi itse, että vielä 40-vuotiaana joudun menneisyyden muisteluihin. Toivoisin, että elämäni olisi sen verran antoisaa, ettei niin tarvitsisi tehdä. Eikä pidä muistella muiden tekemisiä, vaan vain omiaan." Kuitenkin lapsuuden muistot ovat vähän sellaisia, että niissä korostuu se, millaisina lapsi on vanhemmat ihmiset kokenut, mutta itseä vanhempien muistelemiseen voi aikuisena laittaa jonkin seulan (kuten Uuden testamentin ohjeet Fil 2:3) ja ehkä pitää muistaa myös se anteeksiantaminen (2 Kor 2:7), johon on jokaisella mahdollisuus kirkon sanoman perusteella.
Eräs asia tulee mieleeni tässä yhteydessä: jos on ollut itsellä vaikea ja ongelmallinen lapsuus, nuoruus tai varhaisaikuisuus, niin kannattaa hakeutua sellaiseen joukkoon, jossa ei ole samanlaisia ongelmia, vaikka usein neuvotaan menemään juuri päinvastoin ryhmään, joka on kokenut saman. Jollakin nuorella voi olla siis isoäidin ikäisiä ystäviä ja tovereita tai päinvastoin ja näin "silloitetaan" ehyttäviä kokemuksia eri ikäisten ja eri sukupolvien välillä. Myöhemmällä iällä, jo elämän ruhjomana ja sairaana, voi alkaa seurata myös vaikkapa ihan vauvan kehitystä, jolla on hyvät ja huolehtivat vanhemmat ja joka saa asianmukaiset palvelut yhteiskunnalta, että säilyvät pirteys, terveys, työkyky jne. - eli se hyvinvointi, jota jokaiselle toivotaan ja jota jokainen kaipaa. Vielä lopuksi: minulla on juuri tutkittavana tekstinä historiallinen teksti, jossa tarkastellaan kristityn ihmisen identiteettiä. Eräs piirre siinä mainitussa "Jumalan ystävien" tekstissä on kärsimys, joka tulee "kaiken kärsimisestä". Siinä "kaiken kärsimisessä" yritetään suojella ihmisen arvoa ja asioiden arvoa. Joskus tämä vie ihmisen "erämaahan", joskus matkalle, toisinaan ehkä myös johonkin sellaiseen, josta ei etukäteen tiedä. "Kaiken kärsiminen" ja hiljaisuus voivat olla hyviä taisteluaseita, mutta myös huumori, nauru ja ilo voivat tuottaa onnistuneen tuloksen. Kuka tietää...?
