Hevosilla mennään...

Alkukesän hevosleirillä mukana olleena palasin joihinkin lapsuusmuistoihin. Pari kertaa muistan olleeni hevosen kyydissä, mutta muuten hevonen jäi omana lapsuuusaikanani aika tuntemattomaksi eläimeksi, vaikka sellainen meidän kotipiirissä olikin toisen isovanhemman omistuksessa jonkin aikaa sodanjälkeisessä Rovaniemessä. Pitkin matkaa tosin hevonen on ollut silloin tällöin esillä, yhdet hevosravit on käyty ja monia seikkailukirjoja luettu ja elokuvia katsottu hevosteemalla.
Lastenlasten kanssa on käyty viime vuodet hevostalleilla, mutta varsinainen ratsastusharrastus alkoi heillä n vuosi sitten ja nyt ollaan jo ratsailla tallin lähiympäristössä. Nopeasti on taito karttunut ratsastuksessa.
Hevostalli, joka nyt on tullut meille tutuksi, on jo useita vuosikymmeniä vanha talli Nuppu. Sen hoitaja on lapsuudestaan lähtien ollut hevosten kanssa tekemisissä ja sen huomaa. Hevosten hoito sujuu ongelmitta ja ne voivat hyvin.
Leirimme aikana sattui vain yksi pieni hevosen pillastus, kun se ponnahti etujaloilleen ja ratsastaja putosi kyydistä, mutta pahemmilta vältyttiin ranteen hieman venähtäessä kuitenkin. Itse sain kokea hevosen tulevan vapaana takaapäin istuessani ruohikossa, mutta se oli tallin kiltein hevonen ja ehdin pois alta ennen kuin hevonen olisi astunut päälleni, jota se tuskin olisi edes tehnyt, mutta katosin kuitenkin istumapaikaltani vähin äänin, koska muita ei ollut paikalla. Leirin sääolosuhteet olivat hyvät lukuunottamatta yhtä sadepäivää. Kun hevoset kastuvat märiksi, ratsastus on hankalaa ja siksi sellaiset leiripäivät kuluvat sadevarustein hevoskyydissä rattailla tai sitten tallin sisätiloissa.
Hevosten kanssa pitää seurustella päivittäin monta tuntia, jos niistä aikoo saada kesyjä ja ratsastukseen tottuvia. Niiden harjaaminen, lannan lapioiminen ja ruokkiminen ovat täysipäiväistä puuhaa, mikäli hevosia on useita kuten tässä tallissa eli enimmäkseen siinä kymmenen hevosta. Ne kaikki ovat erilaisia. Lapset voivat taluttaa niitä ja ne tottelevat ratsastettaessa lasten jalan kopsautuksia, kun niitä saatetaan laukkaan tai juoksuun. Myös pieniä esteitä ylitetään tällä tavoin hevosia ohjaten myös suitsista vetäen ja pienin raipan iskuin.
Leirin lapset olivat oppineet jo melko hyvin hevoshoidon alkeet, eivätkä hevoset tempoilleet oikeastaan ollenkaan heidän niitä taluttaessa. Hevosleiriä seuratessani ajattelin, että kokeilen itsekin vielä hevosen selkään nousemista.
Oli kyllä kiva seurata myös sitä, että lapset tottelivat leirin vetäjää siinä, mitä hevosille oli kulloinkin tehtävä. Valjaiden kiinnittäminen ja hevosten juottaminen ja syöttäminen sekä niiden laitumelle vieminen sujuivat.
Lasten omat ruoka-annokset jäivät tosin pikkuriikkisiksi, mutta kyllä ruokaa tietysti jonkin verran kului näin leiriavustajan ja ruuanlaittajan näkökulmasta ja varsinkin pizzaa, makaronilaatikkoa, lettua ja riisipuuroa. Olisiko pitänyt kuitenkin olla enemmän jokin päiväohjelma, jolla esim jäätelön syöntiä olisi ajoitettu vasta ruokailun jälkeen tapahtuvaksi? Usein leiriohjelmissa ei tällaisia pikkuseikkoja huomioida, vaikka ratsastus on kuitenkin sen verran rankkaa hommaa, että paitsi hevoset myös leiriläiset tarvitsevat energiaa sitä varten. Siksi syömisiä ei tulisi korvata makealla kuten lapset tekevät, jos heitä ei valvo ja neuvo.