Tekee mieli hieman kommentoida näitä otsikossa mainittuja seikkoja sen pohjalta, mitä niistä herää kysymyksiksi omasta mielestäni. Kun puhutaan kristinuskon henkimaailmasta, niin siihen liitetään mm käsitys Jumalasta, Kristuksesta, Saatanasta (langennut enkeli)ja enkeleistä. Yleisissä henkisyyttä korostavissa virtauksissa, joista olen aiemmin kirjoittanut blogiini, keskeisenä piirteenä on hakea elämään niitä myönteisiä voimavaroja, joiden pohjalta elää ja olisi voimia elää. Henkisissä positiivisissa virtauksissa ei ole kysymys siitä, että sivuutettaisiin kysymykset synnistä tai pahasta, josta esimerkiksi Raamattu puhuu langeneena enkelinä eli Saatanana eli persoonana Jumalan rinnalla. Kristinuskon oppiin Saatanasta voidaan liittää eri asioita kuten, että se on eri asia kuin se paha, jonka ihminen kohtaa elämässä, ellei Saatanaa sitten oteta mukaan kaikkeen siihen pahaan, minkä kokee pahaksi, mikä aiheuttaa pahaa ja höystää sitä. Saatana voidaan tällöin käsittää jonakin, mikä on kaiken pahan olemus. Paha, joka ihmistä kohtaa voi olla myös ihmisen syytä, hänen omasta syystänsä (tahdosta) aiheutunutta (katolinen näkemys)tai muiden ihmisten hänelle aiheuttamia asioita, eräänlaisia pahan ominaisuuksia kuten kamalaa, ikävää, pelottavaa, inhottavaa, ällöttävää, kuvottavaa jne.? Käsitys pahasta, jonka Saatana vaikuttaa, saa ihmisen helposti välttämään oman vastuunsa, vaikka olisikin kiistanalaista, voiko ihmistä itseänsäkään syyttää kaikesta siitä pahasta, joka hänen kohdalleen pahimmillaan sattuu. Mukana voi olla epäonnea, onnettomuutta ja muita ylisuuria tai rohkeita yrityksiä, narsismia, huonoa itsetuntoa tms.
Kysymys pahasta on mahdoton ratkaista aivan yleisellä tasolla, koska siihen heijastuu myös se, minkä ihminen kokee pahana tai kuinka suurta valtaa paha hänelle edustaa. Ovatko lähes kaikki valtiot pahan vallan alla kuten joku voi käsittää Raamatun kannan (1Joh5:19)? Jeesus kutsuu Saatanaa “tämän maailman ruhtinaaksi” (Joh. 12:31). Apstoli Paavali kutsuu häntä “tämän maailman jumalaksi”(2.Kor. 4:4).
Kenties muut uskonnotkin ovat pahan aikaansaamia jne. Jos pahalla katsotaan olevan hyvin suuri valta, se on pelottavaa ja silloin mahdollisuudet voittaa pahan valta ovat ihmiselle hyvin pienet. Saatanasta tulee Jumalan vastavoima ja taistelu hyvän ja pahan välillä käydään ihmisen ulkopuolella ja ihmisestä riippumatta. Saatanan synti on, että hän käänsi katseensa pois Luojastaan ja alkoi ihailla luotua; itseään: “Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi.” (Hes. 28:17). Hänestä tuli ylpeä ja hän korotti itsensä ja vallanhalu syttyi hänessä. Hän halusi asettua itse Jumalan asemaan.
Voisi kysyä, onko uskonnolle tyypillinen vastakkainasettelu hyvän ja pahan välillä myös jakoa maailman tai yhteiskunnan ja kirkon välillä? Kristinuskon henkimaailmassa Jumala on suurempi kuin Saatana loppupeleissä. Jumala kukistaa lopulta Saatanan. Saatanalla on toimintavaltaa tai valtuus sekä alunperin että lopulta Jumalan kädessä, näin uskoo kristitty. "Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenet hän saisi niellä.” (1. Piet. 5:8). Hän etsii epätoivoisesti; hän haluaa saada täyden kontrollin tästä maailmasta, ja hän hyökkää, missä vain voi, toteuttaakseen suunnitelmansa. Mutta kaikille niille, joiden sydän on Jumalan puolella, on mahdollista vastustaa paholaista. Jeesuksen avulla ihminen voittaa pahan elämässä, mutta maailmanloppua ajatellen Jumala kukistaa lopulta Saatanan.
Vanhassa testamentissa on kertomus Jobista, joka usein tuodaan esiin, kun pohditaan kysymystä ihmisen osalle tulevasta pahasta. Jobin taistelussa Raamattu käsittelee aihetta hyvän ihmisen kohdalle tulevasta pahasta. Usein, kun ihminen miettii kohtaamaansa pahaa, hän vertaa kohtaloaan muiden kokemuksiin. On myös monia yhteisiä pahan kokemuksia kuten suomalaisille talvisota tai jonkin suuronnettomuus. Niitä muistellaan medioissa tavoitteena kerrata äärimmäisiä voimia koetelleita tapahtumia, monia menetyksiä ja ihmisten ennenaikaisia kuolemia nuorina sotilaina jne. Ehkä tarkoituksena myös päästä pois pahasta.
Itsestäni Raamatun henkimaailmaa koskeva oppi Saatanasta on erityisen pelottava siksi, että siihen liittyy helposti myös ihmisten tai ilmiöiden, asioiden leimaaminen saatanallisiksi. Ihmisistä tulee lisäksi pahan kätyreitä, ennen kuin ollaan selvillä siitä, mistä on pohjimmiltaan kyse. Pahan alle voi myös musertua kuten väkivaltataisteluissa tai muissa sen kaltaisissa tapahtumissa, jossa ei ole keinoja voittaa pahaa. Kansainvälinen ihmiskauppa, lapsityövoima, monet ihmisoikeusloukkaukset jne ovat lähes pysyviä pahan vallan esiintymiä maailmassa. Näitäkö siis Raamattu tarkoittaa puhuessaan, että maailma on pahan vallassa?
Kristinuskossa (kirkossa) tunnetaan myös exorsismi eli pahan poisajaminen jostain henkilöstä vrt Raamattu (Luuk 8:26-39). Jotkut auktoriteetit ovat käyttäneet tätäkin keinoa pahan poistamiseksi mm kurinpidossa ja samalla he ovat samaistaneet henkilöt tai heidän mielipiteensä ja oman käsityksensä pahasta.
Kuitenkin ja tietysti on mittasuhteiltaan paljon pahaa, jolle ei kirkkokaan mahda mitään ja jossa se itsekin on ollut ja on joskus mukana ja se aiheuttaa suunnatonta surua lähestulkoon loputonta itkua ja vaikerrusta niissä, jotka tämän pahan näkevät ja ymmärtävät sen pahana.
Kun lukee kirjoituksia henkisyydestä ja oman henkisen polun löytymisestä, vaikeaa voi olla, jos eri uskontojen edustajat alkavat puhua samoin termein ja siten alkaa ymmärtää toisiaan. Mikäli kyseessä on uskontojen synkretismi, niin sitäkin on pidetty joskus Saatanan työnä kristinuskon näkökulmasta. Uskoa koskevissa kysymyksissä ihminen on niin ulkoapäin ohjattu, että tällöin joutuu myös kysymään, onko Raamattu tarkoitettu vain reseptikirjaksi elämään ja josta etsitään vain ohjeita elämälle. Kristittyhän on usein määritelty henkilöksi, joka lukee Raamattua ja noudattaa sitä, mitä Raamattu neuvoo.
Henkisyys, jossa etsitään elämään enkeliohjausta tarkoittaa sitä, että ihminen hakee elämäänsä sellaista polkua ja tietä, jossa toteutuu hänelle jotain hyvää. Se tarkoittaa myös elämänvoimien etsintää ja elämänsuunnan etsintää, jossa toteutuu hyvä ja jossa ihminen itse voi olla hyvän lähettiläs tai sen palveluksessa. Useinhan onkin kyllä niin, että paha vie ihmisen voimat, oli se mitä tahansa.
Raamatussa henkimaailmaa koskevaan enkelioppiin kuuluu mm se, että enkelit ovat luotuja olentoja. He eivät siis ole olleet ikuisesti kuten Jeesus Kol 1:15-16, vaan Jumala on luonut heidät enkeleiksi (Ps. 148:2-5). Siitä, milloin enkelit luotiin, ei ole yksiselitteistä tietoa Raamatussa. Mutta se on selvää, että Jumala loi kaikki enkelit hyviksi (1. Moos. 1:31, 2:3) ja pyhiksi (Juud. 6), joista sitten Saatana lankesi syntiin. Raamattu osoittaa, että enkelit asuvat taivaassa, josta heidät lähetetään maan päälle suorittamaan tehtäviään (Dan. 9:21) - enkelit siis pystyvät liikkumaan koko universumissa.
Raamatussa ihmiset ja enkelit erotetaan toisistaan (esim. Ps. 8:6; Hepr. 12:22, 23; 1. Kor. 13:1), mutta toki yhtäläisyyksiäkin on: molemmat ovat riippuvaisia Jumalasta sekä molemmat ovat vastuussa Jumalalle teoistaan (Joh. 16:11; 1. Kor. 6:3; Hepr. 9:27). Raamattu kuvaa enkelit persoonallisina olentoina, joilla on järkeä (2. Sam. 14:17, 20; 1. Piet. 1:12), tunteita (Hepr. 12:22; Job 38:7; Luuk. 15:7) ja moraalista tahtoa (Ilm. 22:8,9). Ne myös toimivat hyvin persoonanomaisin tavoin (Luuk.15:10; 1. Piet. 1:12; Juud. 9...). Uskon, että Jumala käyttää näitä Jumalaa palvovia ja palvelevia persoonia auttamaan ja palvelemaan ihmisiä.
Raamatun mukaan enkelit ovat ruumiittomia, aineettomia ja näkymättömiä henkiolentoja, jotka tosin voivat ilmestyä ihmisille (4. Moos. 22:31; 2. Kun. 6:17). Vaikka enkelit ovat henkiolentoja, heidän täytyy siirtyä paikasta toiseen (Dan. 9:21-23; Luuk. 2:15). Vaikka enkelit ovat siis normaalisti näkymättömiä, he voivat kuitenkin esiintyä ihmisinä (Matt. 1:20; Luuk. 1:26; Joh. 20:12; Hepr. 13:2; 1. Moos. 1-8...).
Vaikka Raamatusta käy ilmi, että enkelit ovat erittäin voimakkaita ja väkeviä (Ps. 103:20; 2. Tess. 1:7; Matt. 28), eivät he suinkaan ole kaikkivoipia. Enkelit ovat pyhiä, erotettu synnistä palvelemaan Jumalaa, ja usein heitä kutsutaankin vain Jumalan pyhiksi (Job 5:1, 15:15; Ps. 89:7; Dan. 4:10, 20, 8:13; Juud. 14). Pyhyydessään he ovat myös kuuliaisia Jumalalle (Ps. 103:20). Raamatusta käy selvästi myös ilmi, että enkelit ovat kuolemattomia (Luuk. 20:36) - he elävät ikuisesti.
Raamatun enkelioppi on sikäli vaikea, että siihen niinkun muihinkin käsityksiin henkimaailmasta sekoittuu ihmiskäsityksen aineksia. Ihminen voi olla enkeli toiselle tai kuten että Saatana voi saada muodon jossain henkilössä. Näinhän moni on ajattellut esim Hitleristä tai jostain muusta kansanmurhia tehneestä hallitsijasta.
Muut henkimaailmaan liittyvät seikat kuten taivas ja helvetti ovat myös ongelmallisia, koska ne tuntuvat sekä symbolisilta että
asioilta, joihin ihmisen tieto ja käsityskyky eivät yllä. Tällaisiin asioihin liittyy tunteita ja uskomuksia, joita on vaikea kohdata. Silloin liikutaan ikään kuin toden ja kuvitellun välimaastossa, joka voi olla hedelmällistä, mutta myös tuhoavaa, ihmisiä toisistaan erottavaa ja hajottavaa. Näin voitaisiin väittää, että uskonnossa itsessäänkin ja sen esiintuomassa henkimaailmassa on mukana inhimillistä pahuutta synnyttävä elementti ja siksi joku voi tahtoa irottautua uskonnosta tai Raamatusta siltä osin, kun on kysymys henkimaailmasta, sen käsittämisestä ja soveltamisesta ihmisten elämään ja maailmaan.
