Ovatko nämä sanat sinulle tuttuja yhä edelleen? Kun luin murrosikäisenä joitakin kioskikirjallisuuden julkaisuja eli lyhyitä rakkauskertomuksia taskusarjoina, niin tädilläni oli tapana sanoa minulle, että ne ovat niitä markan rakkauskertomuksia eli romanttisia ts tunteellisia kertomuksia ihmisten välisistä suhteista.Sanoilla romantiikka, romanttinen ja romanssi on itselleni eri merkitykset huolimatta siitä, että niiden kantasana on sama. Myös ne yhteydet ja asiayhteydet, joissa olen oppinut niitä käytettävän leimaavat niiden merkitystä ja sisältöä. Romantiikka 1700-luvun aatesuuntana ja taiteellisena suuntana on niistä neutraalein, ja jokaisen, joka on kiinnostunut yksilön merkityksestä eri yhteyksissä kannattaisi kerrata tämän aatesuunnan kuvaus vaikkapa Wikipediasta.
Ajastamme sanotaan, että se on yksilökeskeistä, individuaalista ja sen vuoksi egoistista. Voisiko siis sanoa myös että romanttista eli tunteellista? Tunteillahan ihminen yrittää saavuttaa yhteyden itseensä ja muihin. Myös tunneyhteys luontoon ja kaikkeen elävään ja jopa esineelliseen tulee ilmi tunteita korostavissa asioiden merkityssisällöissä. Siinä kun jokapäiväinen ravinto on joillekin peruskauraa ja energian tankkausta, joka ei herätä mitään tunteita, toiset syövät ateriansa tunteella ja kaikesta siitä Luojaansa kiittäen.
Ovatko tunteet sitten pelkkää romantiikkaa kuten 1700-luvulla syntynyt aatesuuntaus asian ymmärsi? Kun nykyisin on mahdollista tarkastella erilaisia historiallisia suuntauksia samanaikaisesti, voisi myös väittää, että erilaiset mielenliikkeet esiintyvät myös samanaikaisesti ts tunteessa voi olla järkeä kuten valistuksen filosofia sitä edellytti. Myös järjessä tunteita. Se, joka yhdistää näitä erilaisia mielen toimintoja kysyykin, että milloin kokea tunteita? Juuri nytkö? Kirjoittaessa? Muiden seurassa? Yksin ollessa hiljaa tekemättä mitään? Metsässä kävellessä? Veden äärellä? Korkealla vuorella? Pimeässä? Raskaassa työssä? Ongella (nappaako)? Katsellessa? Syödessä?
Varmaan on selvää, että nämä eri paikat ja tilanteet jo itsessään herättävät meissä erilaisia tunteita. Olisiko siis syytä ja hyvä hakeutua eri paikkoihin ja tilanteisiin, jotta voisi kokea erilaisia tunteita? Kokemus näistä erilaisista tilanteista saa ihmiset hakeutumaan tai välttämään tiettyjä tilanteita, joissa jokin tunne voimistuu tai ehkä jopa syntyy kuten pelko. Kokemus tästä auttaa ihmistä selviytymään elämässä, mutta on paljon tilanteita, joissa jokin tunne toistuu ja johon ei itse kovin hyvin pysty vaikuttamaan sen suhteen haluaako sen tuntea vai ei,jos on esim sidottu johonkin paikkaan. Tällainen tilanne voi olla myös esim esiintymisjännitys.
Usein mietin sitä, voisiko lukemalla terapoida ja hoitaa itseään kuten juuri esiintymisjännitystään. Totean siihen, että voi hyviä kirjoja lukemalla ts valmistautuminen johonkin ja tieto auttavat tunteiden käsittelyssä. Oman itsen hoito, kun siihen tarvetta ilmenee, on hyvä aloittaa jo heti, kun siihen vain neuvoja löytyy. Jos ei ole aikaa, ei rahaa, ei ystäviä, ei mitään, niin tätä on syytä alkaa miettiä ja hoitaa tilannetta jollain muulla tavalla. Jo lapsena olisi hyvä saada neuvoja, mitä tehdä eri tilanteissa, kun tunteet nousevat pintaan, tai hetkissä jolloin välillä on liikettä ja toimintaa ja välillä hiljaista ja asioiden huoltoa ja hoitoa. Voisi opetella vaikkapa rauhoittumista jo aivan lapsena, sillä kaikista asioista ja tilanteista olisi opittava selviytymään.
Kun herää aamulla, usein miettii sitä, mitä tämä uusi päivä sisältää. Millainen on aamun ensimmäinen hetki ja ateria? Onko tulossa oleva päivä rutiinien täyttämä? Ovatko rutiinit mieluisia vai uuvuttavia? Onko riittävästi myönteistä energiaa päivälle?
Onko kenties vuodenaika vaihtumassa? Ovatko tietyt asiat kertautumassa aina vuodenaikojen mukaan taas tänäkin vuonna? Ovatko kertautuvat asiat mieluisia vai vastenmielisiä? Jäikö kenties joulufiilistely kesken viime kerralla? Jatkoinko jonkin asian fiilistelyä turhan pitkään, enkä pystynyt irrottautumaan tunteesta, joka siihen liittyy? Entä viikonloput, juhlapyhät? Onko juhla-ajat liian lyhyet, jotta voisi kokea ja tuntea kaiken sen, mikä niihin liittyy? Olisiko siis parasta skipata joku viikonloppu tai juhla joskus, että ehtisi käsitellä vielä viime kerran tilanteet ja ehtisi siis mukaan paremmin seuraavalla kerralla.
Ihmisen elämässä on aikoja, jolloin jokin voi tuntua joltakin samaistumalla muiden tunteisiin ja kokemuksiin. Tätä kutsutaan empatiakyvykkyydeksi. Siitä voi olla romanttinen asenne aika kaukana. Se voi viedä voimia ja kuluttaa kuten fyysinen työ. Sympaattinen ihminen taas on se, joka herättää mieluisia tunteita ja ajatuksia muissa. Empatiakyvykkyyttään voi harjoitella monin tavoin lukemalla, elokuvin, musiikin ja eläytymisen keinoin. Tähän perustuu myös näytteleminen ja erilaiset roolisuoritukset, joissa ihminen joutuu väliaikaisesti oman identiteetin ja oman elämäntapahtumien ylittämiseen ja ohittamiseen. Kaikki se, mikä on itsen ulkopuolella ei tapahdu itselle, eikä koske itseä, mutta itsellä voi olla herkkyyttä tai kyvykkyyttä kokea samaa ja kenties enemmän kuin, mitä juuri hänen elämässään on. Siksi voi olla huolettomampi sen suhteen, mitä omassa elämässä tapahtuu, koska sillä on kontingentti suhde siihen, mitä voi kokea ja tuntea. Huolimatta jostakin tunteita rassaavasta epämieluistasta asiasta jonkun ihanan ja kohottavan asian voi hetkittäin jopa kokea myös omalle kohdalle, vaikka sitä ei ihan omakseen saisikaan kaikkina aikoina elämässä tai siitä voi muodostaa itselleen unelman, jota yrittää tavoitella. Tähän perustuu halu rentoutua ja myös osallisuus kaikkeen, mutta se vaatii myös sen, että ihmiset oppivat jakamaan osallisuudestaan ilman pelkoa siitä, että he joutuisivat pakolla luopumaan jostain itselle merkittävästä asiasta kuten on vaikkapa yksityisyyden suoja. Tätä empatiakyvykkyyttä ja omien tunteiden ylittävää kokemistapaa on vaikea sijoittaa ns romantiikkaan kuten se aiemmin ymmärrettiin.
Yhteisöllinen ulottuvuus, jota on pidetty romanttisen asenteen vastakohtana, on usein nähty kaventuneen niiden kokemuksesta, jotka ovat syntyneet sodanjälkeiseen Suomeen, sotaa seuranneilla lähivuosikymnenillä. Uudet sukupolvet, lapset ja nuoret elävät siis tätä yksilöllisyyden aikaa ja romantillisuuden aikaa ja saavat kuulla vanhasta yhteisöllisyyden ajasta enää historian kirjoista tai isovanhemmiltaan. Näinkö?
Romanttinen nykyisin ilmenee mm iskelmämusiikissa ja hyvinvointia ihannoivassa yhteiskunnassamme. Se on myös unelmointia. Romantiikkaa ja romanttista on pidetty myös hengellisyyden eräänä piirteenä. Siitä kertovat monet hengelliset runot ja laulut, joissa on keskeisenä koettu tunneyhteys Jumalaan ja muihin uskoviin.
Tunne liittyy kuitenkin yhteisöllisyyteen tavalla, jota ei aina ota huomioon. Kun on yhteisön jäsen, on useimmiten tietyssä tehtävässä ja sitä myöten identiteetti on annettu. Perheessä on yleensä avo-tai aviopuolisot, lapsiperheessä isä, äiti ja lapsi tai lapsia. Ilmaisut kuten meidän perhe voivat sisältää näitä henkilöitä ja siihen ja henkilöihin kohdistuvia tunteita ja muita asioita kuten vastuuta ja velvollisuuksia. Kun saa ensimmäisen lapsen, tulee äidiksi tai isäksi eli oma identiteetti saa uuden luonteen, myös tunne-elementin kuten hoidollisuus tai vastuullisuus. Työyhteisössä identiteettejä ja niihin liittyviä tunneaineksia voi olla monia kuten ahkeruus, vastuullisuus, luotettavuus, mutta joskus voi ongelmana olla se, että työyhteisöön siirtyy perhe-elämästä tai yksityisestä elämästä sellaisia identiteettejä tunnevivahteineen, jotka sinne eivät kuulu tai jotka voivat jäädä "piiloidentiteeteiksi" kuten se isällinen tai äidillinen johtajatyyppi tai häiritsevästi käyttäytyvä, joka ei tiedä omaa tehtäväaluettaan tms.
Yhteisöissä toimiminen voi johtaa ongelmiin, jos ei ole selkeää identiteettiä ja tunneidentiteettiä tai jos joutuu sellaisten odotusten, vaatimusten tai arvostelun kohteeksi, joka hankaloittaa omaa elämää ja vie liian paljon huomiota omalta riittävältä panokselta. Myös mikäli on liian herkkä muiden vaikutukselle, voi kokea vaikeuksia. Herkkyys voi olla tunteena sekä etu että haitta. Demokraattisesti valitut ihmiset erilaisiin tehtäviin tulisi olla tae siitä, että heillä on riittävästi osaamista tehtävistä, joihin he ovat hakeutuneet ja heidät on valittu, mutta se ei takaa sitä, millaisia tunneaspekteja tulevaisuus tuo mukanaan eri tilanteissa ja tehtävissä. Tosin aina on mahdollisuus saada lisää koulutusta ja ohjausta tällä kentällä.
Yksilöllisyyden aikaa elävällä on muunlainen tehtävä edessään. Hän on identiteetiltään avoimempi. Usein on niin, että vasta yhteisöllisen elämänvaiheen läpikäynyt on valmis yksilöllisempään elämään lukuun-ottamatta varhaislapsuutta eli elämää ennen kouluikää. Yhteisöllisyydestä kuten työelämästä ja perhe-elämästä saa aineksia oman identiteetin muodostamiseen ja varhaislapsuudesta voi sitten ammentaa luovuutta siihen. Tietysti on myös yksilöitä, joille persoonallinen yksilöllisyys on arvo sinänsä läpi elämän ja he maksavat siitä kovan hinnan voidakseen ylläpitää sitä aina ja kaikissa tilanteissa.
Romantiikalla voi olla merkitystä yksilöllisyydessä, sillä se tarjoaa mahdollisuuksia erottautua muista. Vanhanaikaisesti romanttinen voi suhtautua itseensä tosin narsistisesti, yksilöllisyyden periaatetta ihannoivasti tai muuten epärealistisesti, mutta silti se antaa mahdollisuuden omien tunteiden ja makumieltymysten arvostamiseen ja parhaimmillaan kohtuullisesti. Romanttisesti toiseen ihmiseen suhtautuva löytää myös toisesta ihmisestä puolia, joita arvostaa tunteiden kautta kuten kauneuteen, hymyilyyn tai muihin vastaaviin piirteisiin huomiota kiinnittäen eli usein niihin asioihin, joihin kiinnittää huomiota rakastuessaan toiseen nuorella iällä ja joita ihailee toisessa. Tämä nettiaikakausi tarjoaa paljon mahdollisuuksia romanttiselle suhtautumiselle ihmisiin, paikkoihin ja tuotteisiin, kun on niin paljon audiovisuaalisesti ja aistisesti merkittävää seurattavaa netissä.
Edellä olen viitannut sanoihin romantiikka ja romanttinen, mutta en vielä sanaan romanssi. Markan romansseista oli kysymys siinä kioskikirjallisuudessa, johon viittasin blogini alussa. Ne olivat siis jotain halpaa ainakin siinä merkityksessä, ettei niillä ollut kovin suurta ostohintaa. Ehkä tätä kioskikirjallisuutta myös tuotettiin mekanistisesti ja kaavamaisesti. Kirjallisuuden historia on kuitenkin täynnä romansseja ja se vanhan ajan romanssihan oli puhdashenkinen, jossa ei haluttu loukata ketään. Jokainen on luultavimmin elänyt kuitenkin jonkun romanssin, mutta eri asia on se, mikä siinä kiehtoo tai mikä siitä voisi tehdä kiinnostavan myös muille jaettavaksi. Ovatko romanssimme sittenkin tarkoitettuja vain meille itsellemme eli eräänlaisia salaisuuksia vai heikkouksiemme esiintymiä, joita vältämme paljastumasta, joihin liittyy jotain, mitä olemme joutuneet häpeämään myöhemmässä elämänvaiheessa. Kenties romanssista seurasikin jokin ennalta arvaamaton kuten avioliiton ulkopuolinen lapsi tai se johti avioeroon. Miten saada muut vakuuttumaan, että koettu romanssi oli jotain, mistä emme pystyneet ainakaan omin voimin irrottautumaan, jotain, mikä tuli elämänpolullemme tarkoitettuna asiana tai jonain joka koitui kohtaloksemme ja joka muutti elämämme suuntaa? Romantiikka, romanttinen ja romanssi elävät ajassamme edelleen, mutta muutamat vuosisadat ovat kyllä muovanneet käsitystä siitä, mitä ne tarkoittavat meidän ajassamme ja meidän jokaisen kohdalla.
Kun juuri eilen katsoin tv:stä Bizetin oopperan Carmenin, jonka ensi-ilta oli juuri Tampereen teatterissa, niin mieleeni tulivat taas kerran ajatukset naisen asemasta ns romansseissa, rahasta ja sen käytöstä sekä eri asemassa olevien ihmisten eriarvoisesta lähtökohdasta romanssien synnyssä. Mitä tunteisiin liittyy, niin hankalaa on se, että romanttista rakkaudentunnetta seuraa niin helposti viha, ei niinkään romanttinen viha, vaan jopa tappamiseen johtava raivo ja viha. Sen taltuttamisessa ovat joskus keinot vähissä. Romantiikan ilmapiirissä syttynyt rakkaus voi johtaa murhiin ja sitäkin useammin se on johtanut oikeudenkäynteihin, vaikka rakkaustarinoita olisikin vaikea kenenkään tuomita. Oikeuteen on vaikea valittaa myöskään saamastaan huonosta kohtelusta, syyttelyistä, arvosteluista, kärsimystensä määristä tai tunteiden kuolemisista tms. seikoista, joita elämässä voi tulla vastaan. Se olisikin, mikäli itse romanssi voisi näitä epäkohtia jotenkin hoitaa.
